Helsinki palkittiin Suomen liikkuvimpana kuntana – "Tavoitteena arkiliikunnan lisääminen"

Helsinki on valittu Suomen liikkuvimmaksi kunnaksi 2019.

Palkinto luovutettiin Urheilugaalassa torstai-iltana Hartwall Areenalla. Liikkuvimman kunnan tittelin ja Uno-pokaalin otti vastaan Helsingin liikuntajohtaja Tarja Loikkanen

– On suuri kunnia ottaa vastaan Suomen liikkuvin kunta -palkinto. Tavoitteenamme on kaupunkilaisten liikuttaminen arjessa ja arkitekojen ja -valintojen nostaminen urheilusuoritusten rinnalle, Loikkanen kiitti.

Uno-palkinnon jakanut Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja Joona Räsänen pitää liikkuvimman kunnan palkintoa yhtenä urheilugaalan tärkeimmistä.

– Kunnilla on tärkeä rooli kuntalaisten arjen liikuntapalveluiden järjestäjänä. Haluamme huomioida kunnissa tehdyn arvokakkaan työ liikunnallisen elämäntavan lisäämiseksi, Räsänen sanoi.

Kiitosta Helsinki sai erityisesti tutkimuksellisesta otteesta ja laajasta toiminnallisesta kokonaisuudesta, joka liikuttaa kuntalaisia monipuolisesti sekä konkreettisista toimista arkiliikunnan lisäämiseksi.

Helsinki on nostanut liikkumisen lisäämisen strategiseksi kärkihankkeeksi ja on käynyt konkreettisin teoin kiinni maailmanlaajuiseen terveyshaasteeseen, liikkumattomuuteen. Arkiliikunta on vähentynyt radikaalisti viimeisen sadan vuoden aikana, siksi Liikkumisohjelma tarttuu arkiliikunnan ja liikkeen lisäämiseen.

Kaupunkiympäristöä Helsinki kehittää kävely- ja pyöräilymyönteiseksi rakentamalla 75 kilometriä pyöräilyväyliä ja 3 000 uutta pyöräpysäköintipaikkaa vuoteen 2021 mennessä.

Vuoden 2019 finalistit Helsingin lisäksi olivat Lieto ja Heinola.

Helsingin alueella on yhteensä yli 2 500 liikuntapaikkaa, joista kaupunki ylläpitää 1 800.

Kaupunki järjestää viikoittain yli 1 500 ohjattua liikuntatuntia ja tarjoaa mahdollisuuksia ulkoiluun, kalastukseen ja veneilyyn. Kaupungissa toimii noin 800 liikunta- ja urheiluseuraa, joista noin puolet on vuosittain kaupungin avustamia. Seuroissa liikkuu yli 100 000 helsinkiläistä.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut