Kuva: Uusi sekakortteli vireillä Helsinkiin – vanha ostari lähdössä alta

Alustava taiteilijan näkemys Vuosaaren pohjoisen ostarin kohdalle tarkoitetusta uudesta sekakorttelista. L Arkkitehdit

Jussi Vehkasalo

Vuosaaren pohjoisen ostarin alueen uudistaminen on nytkähtänyt vihdoin eteenpäin. Aluetta koskevan asemakaavamuutoshakemuksen jättänyt Vuosaaren Liikekeskus Oy on neuvotellut tonttinsa kehittämisestä Bonava Suomi Oy:n ja Helsingin kaupungin kanssa viime vuonna. Kaavamuutoksen pohjana käytetyn viitesuunnitelman on tehnyt L Arkkitehdit.

Nykyinen ostari on tarkoitus purkaa ja tilalle rakennettaisiin niin sanottu sekakortteli. Asuinrakennuksista tulisi 5–8-kerroksisia, osa asumisesta olisi erityisasumista. Sekakorttelin yksikerroksisiin osiin tulisi yksityinen päiväkoti, liiketiloja ja asumisen yhteistiloja. Korttelin keskelle tulisi aukio, joka nivoutuu Ilveskorvenpuistoon.

Vuosaaren pohjoinen ostari on valmistunut vuonna 1965. Kuva: Arkisto / Jussi Vehkasalo Arkisto / Jussi Vehkasalo

Samassa yhteydessä tutkitaan kaupungin aloitteesta myös tehokasta täydennysrakentamista Niinisaarentien, Kallvikintien ja Neitsytsaarentien rajaamalle alueelle, josta osa on nyt puistoaluetta, osassa on 1960-luvun kerrostaloja. Kaavasta on suunnitelmien mukaan tarkoitus tehdä sellainen, että se mahdollistaa vanhojen kerrostalojen purun edellä mainitussa kohdassa.

Täydennysrakentamismahdollisuutta tutkitaan myös Mustalahdentien pohjoispuolisille lähivirkistys- ja autopaikkojen korttelialueille.

Kaavamuutoksen tarkoituksena on saada lisää asuntoja hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrelle Kallvikintiellä kulkevan nykyisen bussiliikenteen runkolinjan 560 läheisyyteen. Kyseinen linja on esitetty yleiskaava 2016:ssa korvattavaksi pikaraitiotieyhteys raidejokeri 2:lla arviolta 2030-luvulla.

Ilveskorvenpuistoa koskien on meneillään erillinen peruskorjaushanke, jossa kehitetään puiston toimintoja ja tiloja. Samalla suunnitellaan Kangaslammen ruoppausta ja kasvillisuuden kunnostamista. Kuva: Arkisto / Jussi Vehkasalo Arkisto / Jussi Vehkasalo

Kaavahankkeessa Ilveskorvenpuisto on suunniteltu säilymään pääosin ennallaan. Puistoa koskien on meneillään erillinen peruskorjaushanke, jossa puiston toimintoja ja tiloja kehitetään, lammen ruoppausta suunnitellaan ja kasvillisuutta kunnostetaan.

Asemakaavan muutoksen yhteydessä tutkitaan liiketilapaviljongin sijoittamista puiston pohjoisnurkkaan Mustalahdentien ja Kallvikintien risteykseen yhteyteen sekä Mustalahdentien mahdollista leventämistä tai siirtoa nykyistä katulinjausta etelämmäs osittain puistoalueelle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Isä ja yrittäjä Kristian, 22, keksi automaatin, joka otetaan käyttöön nyt monissa kauppakeskuksissa: "Ajatus lähti täysin omista tarpeista"
  2. Ilpo Kuronen tuntee Koillis-Helsingin helmet ja kertoo nyt, miksi Malmin kentän pusikkoon kannattaa mennä tunneiksi
  3. Kaupunki tarjoaa nyt uutta palvelua senioreille – "Ulkoilu on muutenkin tällä hetkellä kovassa nosteessa"
  4. Pyöräilijä kaahannut Mechelininkadulla jo kaksi kertaa yli 50 km/h – Poliisi epäilee menopelin laillisuutta: "Melkoiset muskelit saa olla jaloissa..."
  5. "Onpa jäätävän kolkko bunkkeri" – Helsinkiin avautui uusi 335 lapsen päiväkoti, jonka harmaat betoniseinät herättävät kummastelua
  6. Esitutkinta valmistui: Naamiomiesten Espoossa tavoittelemasta kontista löytyi "tiiliskivinä" 176 kiloa kokaiinia – arvo 25 miljoonaa euroa
  7. Uudisrakennus 1700 työntekijälle Kalasatamaan valmistui
  8. Asiantuntijan mukaan lapsen ylivilkkauden takana voikin olla heikentynyt näkö – "Runsas ruutuaika rasittaa silmiä"
  9. Miten puhua nuorelle koronaviruksesta? MLL neuvoo vanhempia olemaan rohkaisevia, mutta realistisia – ja muistuttamaan koulujen ohjeiden noudattamisesta
  10. T24: Tässä on mainio syyslomakohde – Viisi vinkkiä Saarenmaalle
  11. T24: Uusi valokuvanäyttely esittelee Tallinnan sataman Amiraliteetin altaan historiaa
  12. Yhteensä 22 pysäkkiä vähenee Elielinaukion ja Espoon keskuksen väliltä – Uusi runkolinja aloitti liikennöinnin
  13. Junaliikennettä sotkenut onnettomuus sattui Koivukylässä – mies selvisi kuin ihmeen kaupalla
  14. Raidejokeri myllää liikennejärjestelyt uusiksi – Takkatien ja Pitäjänmäentien risteys suljetaan noin kolmeksi kuukaudeksi
  15. Henkilövahinko sotkee P-, I- ja K-junien kulkua

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Asukkaat vastustivat ruokakauppaa, ovat saamassa nyt tilalle Mäkkärin
  2. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  3. Kontulalainen kerrostalopiha poikkeaa täysin totutusta – "Ihmisiä näkee kesäisin lukemassa, juttelemassa tai vaikka mansikoita poimimassa"
  4. Isä ja yrittäjä Kristian, 22, keksi automaatin, joka otetaan käyttöön nyt monissa kauppakeskuksissa: "Ajatus lähti täysin omista tarpeista"
  5. Outo asuntoilmoitus herätti valtavan kiinnostuksen Helsingissä – asiantuntija: ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”
  6. Helsinki pelastui pelätyltä rottainvaasiolta – nämä asuinalueet ovat poikkeus
  7. "Onpa jäätävän kolkko bunkkeri" – Helsinkiin avautui uusi 335 lapsen päiväkoti, jonka harmaat betoniseinät herättävät kummastelua
  8. Pyöräilijä kaahannut Mechelininkadulla jo kaksi kertaa yli 50 km/h – Poliisi epäilee menopelin laillisuutta: "Melkoiset muskelit saa olla jaloissa..."
  9. Yleisö ei palannut suuriin leffateattereihin ja syy on tässä – "Olisi surkeaa, jos jouduttaisiin sulkemaan"
  10. Hampurilaisgrilli teki pieneltä tuntuneen muutoksen valikoimaansa – yrittäjä yllättyi: "Huomasin, että työmiehet eivät enää käyneet täällä"
  11. Yhteensä 22 pysäkkiä vähenee Elielinaukion ja Espoon keskuksen väliltä – Uusi runkolinja aloitti liikennöinnin
  12. Junaliikennettä sotkenut onnettomuus sattui Koivukylässä – mies selvisi kuin ihmeen kaupalla
  13. Tv-tähti myi Uunisaaren paratiisia 1,8 miljoonalla eurolla: Ostaja on Veikkausliigasta tuttu kiinteistöpohatta – "Kiva omistaa"
  14. Raidejokeri myllää liikennejärjestelyt uusiksi – Takkatien ja Pitäjänmäentien risteys suljetaan noin kolmeksi kuukaudeksi
  15. Ilpo Kuronen tuntee Koillis-Helsingin helmet ja kertoo nyt, miksi Malmin kentän pusikkoon kannattaa mennä tunneiksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.