Kansallisteatterin Rikinkeltaisessa taivaassa nähdään suomalaisen näyttämötaiteen ehkä vallattomin seksikohtaus

Ensirakkauden huumaa. K (Pyry Nikkilä) ja Stella (Annika Poijärvi) jäävät kesäpäiväksi kahdestaan Rabellien kartanoon. Katri Naukkarinen

Jukka Hämäläinen

Kun luin Kjell Westön Rikinkeltaisen taivaan, mietin että tulee olemaan mielenkiintoista nähdä se näyttämöllä.

Rikinkeltainen taivas on kuin vanhan talon vintti, joka on täynnä tavaraa. Kirjasta löytyy lukematon määrä erilaisia teemoja, joihin voi uppoutua. Se selittänee myös miksi siitä tuli arvostelumenestys ja monen mielikirja.

Kirjan kertojaminä K tapaa 8-vuotiaana kesämökkipaikkakunnallaan samanikäisen Alexin ja tämän pikkusiskon Stellan. Tapaaminen mullistaa tavallisesta perheestä tulevan K:n loppuelämän, kun hänet temmataan Ramsvikin kartanon ja Rabellien mahtisuvun piiriin.

Rikinkeltainen taivas on katkeransuloinen kuvaus lasten kasvamisesta aikuisiksi 1900-luvun jälkipuoliskon Suomessa. Alexista tulee K:n paras kaveri, Stellasta hänen elämänsä rakkaus, eikä kumpikaan päästä häntä helpolla.

Ohjaaja Juhana von Bagh tuo Kansallisteatterin Pienelle näyttämölle yhtä aikaa nuoren ja vanhan K:n. On riipaisevaa nähdä edessään samalla kertaa nuoruuden kiihko ja hetken tuoreus ja peilata sitä keski-ikäiseen herraan, joka haikailee vanhaa, kun elämä ei mennytkään niin kuin hän kuvitteli.

– Minua kiihottaa näyttämötaiteen ainutlaatuinen ominaislaatu ja mahdollisuus simultaanisuuteen: näiden asioiden tapahtumiseen, ajattelemiseen ja kokemiseen yhtä aikaa, von Bagh perustelee ratkaisuaan.

– Minua kiinnostaa, miten kannamme aikaa sisällämme. Minua koskettaa kuinka meihin sisältyvät kaikki iät – eivät vain ne, jotka jo olemme eläneet, vaan myös ne, jotka vielä pitäisi elää.

Ohjaaja sallii meidän tuntea kaihoa. Käsiohjelmassa hän sanoo, että lopulta lapsuus tekee meidät: ihmiset joiden keskellä kasvamme sekä ystävät ja rakkaudet.

Vaan mitä ovat muistot, joihin haluamme vajota? Eihän kaikki aina tapahtunut niin kuin muistamme. K onkin humalapäissään lyönyt ystäväänsä Krideä, vaikka on aina ollut varma, että sen teki Alex.

Eikä K koskaan tajunnut, että biseksuaali Kride rakasti häntä lujemmin kuin Stella ikinä. Ja vaikka Rabellit toivottivat K:n aina lämpimästi tervetulleeksi kartanoonsa, tosipaikan tullen perhe ei pitänyt häntä vertaisenaan.

Näyttämölläkin Rikinkeltainen taivas jaksaa yllättää uusilla näkökulmilla. Jyrki Karttusen laatima energinen koreografia siivittää esitystä eteenpäin. Alussa nähdään ehkä suomalaisen näyttämötaiteen vallattomin seksikohtaus muovisessa kahluualtaassa.

Ja kyllä: näytelmä onnistuu välittämään Westön romaanin monisäikeisyyden.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kaupunkitansseissa laitetaan jalalla koreasti – Puisto muuttuu tanssilattiaksi Malmilla
  2. Päätoimittaja Kannala: Maidon korvaaminen kasvisjuomilla on ilmastopoliitikkojen silmänlumetta
  3. Rantalentisporukka tutustui toisiinsa WhatsAppissa – Nyt kunnostetulle kentälle tulee innokkaita pelaajia ympäri Helsinkiä
  4. Terveyspomo: Koronan riehaantuminen uudestaan hyvin todennäköistä – näin Helsinki varautuu
  5. Helsingin kokonaispäästöt kasvoivat viime vuonna – päästöpomo kertoo syyn: "Paljon on vielä tekemättä"
  6. Kolumni: Intoa koulun alkuun - tunnetaidot tukevat hyvinvointia koulussa
  7. Pääkirjoitus: Kasvisjuomat ja muu näpertely on silmänlumetta ja ilmastoirtopisteiden keräilyä
  8. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  9. Hampurilaisgrilli teki pieneltä tuntuneen muutoksen valikoimaansa – yrittäjä yllättyi: "Huomasin, että työmiehet eivät enää käyneet täällä"
  10. Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä Kaivohuoneen pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta
  11. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  12. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille
  13. Tv-tähti myi Uunisaaren paratiisia 1,8 miljoonalla eurolla: Ostaja on Veikkausliigasta tuttu kiinteistöpohatta – "Kiva omistaa"
  14. Koronaviruksen pikatestausasema aukeaa Helsinkiin – tuloksen saa tunneissa
  15. "Osassa rakennusta on jopa sortumavaara" – kiistelty ostoskeskus kihisyttää Helsingissä, yrittäjä pelkää "aaveostaria"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole
  2. Hampurilaisgrilli teki pieneltä tuntuneen muutoksen valikoimaansa – yrittäjä yllättyi: "Huomasin, että työmiehet eivät enää käyneet täällä"
  3. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  4. Saitko koronan salakavalan oireen? Älä viivyttele testiin menoa – ylilääkäri: "Altistuksia ehtii tulla enemmän"
  5. Koronapandemian toinen aalto rantautuu Suomeen – Asiantuntija: "Nämä ovat nyt 2 ehdottomasti tärkeintä asiaa muistaa"
  6. Vandaaleista jaetaan "selkäkuvia" Facebook-ryhmissä – Poliisi: Kuvan levittäjä voi syyllistyä rikokseen
  7. Tv-tähti myi Uunisaaren paratiisia 1,8 miljoonalla eurolla: Ostaja on Veikkausliigasta tuttu kiinteistöpohatta – "Kiva omistaa"
  8. "Osassa rakennusta on jopa sortumavaara" – kiistelty ostoskeskus kihisyttää Helsingissä, yrittäjä pelkää "aaveostaria"
  9. "Perämies on sitten jatkossa perähenkilö" – uudet sukupuolineutraalit nimikkeet saivat lukijoiden kielenkannat auki
  10. "Alueella saa haista muukin kuin raha" – saunojat pelkäävät, että helsinkiläisen luksusalueen asukkaat alkavat valittaa savusta
  11. Julkkisten uimarannalle perustama ulkokuntosali porskuttaa Helsingissä – "Jos joku ei halua maksaa, ohjaamme ilmaiselle paikalle"
  12. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  13. Koronaviruksen pikatestausasema aukeaa Helsinkiin – tuloksen saa tunneissa
  14. Jan Vapaavuori: "Häiriökäyttäytyminen lisääntyi äkillisesti" – näillä keinoilla Helsinki lähestyy nyt nuoria
  15. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.