Maailmankaikkeutta Nasalla tutkinut teologi: "Ilman katolista kirkkoa meillä ei olisi nykytiedettä"

Ulla Yliherne

Kun Olli-Pekka Vainio oli pieni poika, hän kolusi kirjaston sci-fi-hyllyn tarkkaan läpi.

– Kiinnostukseni avaruutta kohtaan lähti lapsuuden harrastuksesta, hän sanoo.

Nykyisin Vainio työskentelee Helsingin yliopiston systemaattisen teologian laitoksella yliopistolehtorina ja dosenttina.

Työ on vienyt hänet myös muun muassa Yhdysvaltoihin, jossa hän työskenteli NASA:n rahoittamassa projektissa tutkimassa astrobiologian vaikutuksia ihmiseen ja yhteiskuntaamme.

– Astrobiologia tutkii yleisesti ottaen elämän syntyä, kehitystä ja edellytyksiä maan ulkopuolella, Vainio selventää.

12 hengen tutkimusryhmässä Vainion tehtävänä oli toimia teologian ja aatehistorian asiantuntijana.

Aatehistorian näkökulmasta ihmiset ovat pyrkineet vuosituhansien ajan selvittämään, minkälaista mahdollinen maan ulkopuolinen elämä voisi olla. Tähän pohdintaan osallistuivat myös kirkon teologit.

– Osa spekulaatioista voi tosin nykyisin tuntua vähän hassuilta. Kuten vaikka se, että auringossa voisi asua. Tai, että elämä oman aurinkokuntamme planeetoilla heijastaisi kunkin planeetan ominaisuuksia, jolloin esimerkiksi auringossa eläisi tulihahmoja, Vainio sanoo.

Nykyisin Järvenpäässä asuva Vainio kertoo tutkineensa kosmosta nimenomaan teologina ja filosofina.

Uskonnon ja tieteen vastakkainasettelua hän ei ole kokenut omassa työssään ongelmalliseksi.

– Länsimainen tiedehän nousee katolisen kirkon ylläpitämistä yliopistoista. Uskallan väittää, että ilman katolista kirkkoa, meillä ei olisi käytettävissä nykytiedettäkään.

– Meillä on paljon yksittäisiä kysymyksiä, joissa tiede ja uskonto nojaavat eri spekulaatioihin, mutta joihin kumpikaan osapuoli ei tiedä varmaa vastausta. Tällainen on esimerkiksi, mitä ajalle tapahtuu alkuräjähdyksessä, Vainio sanoo.

Yhdysvalloissa Princetonissa vietetyn työkomennuksen aikana Vainio sai huomata, että avaruustutkimus on paitsi käsittämättömän kallista myös tiedemiesten ratkottavat haasteet usein massiivisia.

– Ennen matkaa toisille planeetoille, seuraava merkittävä askel avaruustutkimuksessa on kallisarvoisen materiaalin louhiminen asteroideista, Vainio arvioi.

Vainio saapuu Sipooseen kertomaan työstään NASAlla keskiviikkona 15. tammikuuta. Söderkullan kirkossa järjestettävä tilaisuus alkaa kello 17.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  2. Rautatientorilta tuttu olutfestari järjestetään uudessa paikassa viikonloppuna – katso lista pienpanimoista
  3. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  4. Liito-oravat saavat väistyä raidejokerin tieltä – Ely-keskus myönsi poikkeusluvan
  5. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  6. Barbi-tv-gladiaattori iloitsee, kun nuoret naiset treenaavat: ”Itse aion kisata jotain jossain aina”
  7. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  8. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  9. T24: Lokakuussa Tallinnassa voi seurata huippukokkien työskentelyä lähietäisyydeltä, kun kaupungissa järjestetään Bocuse d'Orin Euroopan osakilpailu
  10. T24: Itä-Virumaa houkuttelee matkailijoita tänä kesänä uusilla nähtävyyksillä
  11. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla
  12. T24: Keksijä Janne Käpylehto on reissannut Tallinnaan, vaikka minkälaisella kulkupelillä – Tänä vuonna vuorossa oli aurinkosähkökäyttöinen vene
  13. Mansikka on ykkönen – Näitä herkkuja suomalaiset tänä kesänä syövät, paljastaa S-ryhmän myyntidata
  14. Selvitys: Kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen Suomeen jääneitä on yhteensä jopa tuhat
  15. Mihin nyt saa matkustaa ja mihin ei? Tässä lista maista, joista tulevien ei tarvitse jäädä karanteeniin

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Helsinkiin aukesi ilman myyjää toimivia ruokakauppoja – tämä summa oltava tilillä, jotta kylmäkaapin oven saa auki
  2. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"
  3. Helsingin edustalla järjestetään kovanluokan kesäfestari – "Kumiveneellä tai sup-laudalla ei kannata tulla"
  4. Kallioon avataan panimo ja ravintola, josta voi ostaa mukaan jopa 12-prosenttista olutta – "Unelmiemme täyttymys!"
  5. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  6. Täystyrmäys Kaivopuiston huviajelun estäville betoniporsaille – tämän liikennemerkin merkitystä ei ymmärretä Helsingissä
  7. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  8. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  9. Epäonni Triplassa jatkuu: Asiakkaat joutuivat pulaan lukkojen jumiuduttua - "Olemme hyvin pahoillamme"
  10. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  11. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  12. Helsinkiläisessä Pataässä-karaokebaarissa sattuneesta ampumistapauksesta saataneen lisätietoa tänään – Silminnäkijä HS:ssä: Ampumista ei edeltänyt riitaa
  13. Herttoniemeen avattiin uusi pikaruokaravintola – seinälle maalattiin "rohkea" katseenvangitsija
  14. Helsingissä isketään sitkeän vieraslajin kimppuun – Myös citykanit saavat vuosittain kyytiä
  15. Itä-Helsinki nousi asuntosijoittajien suosioon – ekonomisti listaa tekijät, jotka nostavat vetovoimaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.