Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

YIT rakentaa uuden risteilyterminaalin Tallinnan satamaan – sopimuksen arvo on yli 13 miljoonaa euroa

YIT on allekirjoittanut Tallinnan sataman kanssa sopimuksen uuden risteilyterminaalin rakentamisesta Tallinnaan.

Sopimuksen arvo on yli 13 miljoonaa euroa. Työt alkavat tammikuussa 2020, ja arvioitu valmistumisaika on kesällä 2021.

Nyt allekirjoitettu sopimus sisältää kolmikerroksisen, noin 4 000 neliön suuruisen terminaalirakennuksen rakentamisen, matkustaja-alueen satamalaiturille, leikkipuiston ja pysäköintipaikkoja.

Uusi risteilyterminaali rakennetaan Tallinnan matkustajasatamassa jo olevan A-terminaalin viereen.

Sekä rakennuksen sisä- että ulkopuolisessa arkkitehtuurissa on painotettu materiaalien ja laitteiden ympäristövaikutusta. Rakennus esimerkiksi lämmitetään merestä kerättävällä lämmöllä ja aurinkopaneeleilla.

Rakennuksen teknisen suunnittelun pohjana on tutkimus, jossa selvitettiin energiatehokkaat, ekologiset ja kestävät ratkaisut sopimaan pohjoismaiseen ilmastoon ja mahdollistamaan rakennuksen käytön myös risteilykauden ulkopuolella.

Tutkimusta rahoitti Euroopan unionin Vihreä risteilysatama -projekti, joka on osa 11 maan yhteistä Itämeren Interreg Baltic Sea Region -ohjelmaa. Projektin tavoite on tehdä Itämeren alueesta kestävämpi risteilyturismin näkökulmasta.

Risteilysesongin ulkopuolella rakennus toimii tapahtumien, konserttien ja konferenssien pitopaikkana, ja sinne mahtuu jopa 2 000 henkeä.