Ticon, 25, isä kuoli paloittelusurman uhrina – tekijä tuomittiin maksamaan 6 500 euron korvaukset – "Minulle se ihminen ei ole muuta kuin murhaaja"

Vakaviin rikoksiin syyllistyneistä saatetaan tehdä tänä päivänä julkkiksia. Tuomionsa istuttuaan he pääsevät tv-ohjelmiin, radioon ja jotkut jopa julkaisevat kirjoja. Ylellä alkoi syksyllä kohun saattelemana sarja, jossa tarinansa kertoi muun muassa naapurinsa tappanut sekä sarjapuukottaja.

Uhrin omaiselle surmaajan kohtaaminen voi olla vaikeaa. Mitä ajatuksia julkisuus herättää uhrin omaisessa? Kalliossa asuva Tico Svart, 25, kertoo tarinansa.

Oli helmikuu 2017. Svart katsahti suihkun jälkeen illalla puhelintaan. Serkku oli soittanut monta kertaa.

– Silloin tiesin, että jotain oli tapahtunut. Soitin äidille ja kysyin, että onko jotain sattunut. Äiti sanoi, että on.

Svartin isä oli kuollut yksityisasunnossa Pietarsaaressa paloittelusurman uhrina.

– Siitä lähtien, kun puhelu loppui, minulla oli tunne, että asioita täytyy vaan hoitaa. En antanut edes tunteille tilaa, muistelee nuori mies.

Isän viimeisinä elinvuosina isän ja pojan välit olivat muuttuneet jälleen läheisimmiksi. Väkivaltainen kuolema tuntui valtavalta vääryydeltä. Isä kuoli liian aikaisin, yllättäen ja täysin kohtuuttomalla tavalla. Tapauksen yksityiskohtia riepoteltiin lehdissä.

Oikeudenkäynnissä Svart kohtasi teosta syytetyn miehen ja naisen.

– Tunsin ja tunnen edelleen syvää inhoa näitä ihmisiä kohtaan. Vasta kun hautajaiset olivat ohi, itkin asiaa ensimmäistä kertaa.

Käräjäoikeudessa mies tuomittiin 10,5 vuoden vankeusrangaistukseen. Nainen sai puolen vuoden ehdollisen tuomion hautarauhan rikkomisesta. Hovissa naisen tuomio kumottiin. Miehen tuomiota korotettiin.

Hautajaisten jälkeen alkoi surutyö, joka jatkuu edelleen.

– Kaipaus ja ikävä on valtava. Isän rooli varsinkin meidän jouluissamme oli iso. Olen kuitenkin tyytyväinen siitä, että elämä on kantanut eteenpäin, sanoo Svart, joka viime vuonna jatkoi keskeytyneitä sairaanhoitajan opintojaan.

Raskainta Svartille on ollut katsoa vierestä äidin ja pikkuveljen surua.

Henkirikosten uhrien läheiset ry (Huoma) antaa opastusta ja tukea uhrien omaisille. Sieltä myös Svart sai tukea suruunsa ja osallistui vertaistukiryhmän toimintaan.

Huoma on parhaillaan käynnistämässä kampanjaa rikosvahinkolain muuttamiseksi siten, että valtio ottaisi kärsimyskorvaukset vastattavakseen. Nykyisin rahojen periminen tekijältä jää omaisen vastuulle.

– Tekijä todetaan usein varattomaksi ja korvauksia yritetään saada ulosoton kautta. Pahimmillaan tämä aiheuttaa pelkästään kuluja omaisille ja turhaa kärsimystä, sanoo Huoman toiminnanjohtaja Sanna Kalajanniska

Haasteena on myös se, että omaiset joutuvat hakemaan erilaisia korvauksia ja terapiakuluja jo oikeudenkäynnin aikana.

– Psykologien mukaan terapia kannattaa aloittaa pääsääntöisesti vasta oikeudenkäynnin jälkeen, joten tietoa korvausten suuruudesta ei ole vielä oikeudenkäynneissä tiedossa, Kalajanniska jatkaa.

Suomessa tehdään vuosittain noin sata henkirikosta. Henkirikos koskettaa vuosittain noin tuhatta uutta omaista, sillä jokaista uhria jää Huoman mukaan suremaan keskimäärin 6–10 ihmistä.

Entä mitä Svart ajattelee siitä, että henkirikoksia tehneistä tehdään julkkiksia ja he pääsevät ääneen?

– Suututtaa. Kyllä se repii omaisen. Jos omassa tapauksessani tekijä olisi jotenkin otsikoissa, se nostaisi minulla valtavat vihantunteet. Minulle se ihminen ei ole muuta kuin murhaaja.

Oikeudessa Svartille määrättiin 6 500 euron korvaukset. Svart haki rahoja valtionkonttorista, mutta ei saanut. Rahat pitäisi hakea ulosoton kautta.

– Totesin, ettei se maksa vaivaa. Niitä rahoja en tule koskaan näkemään.

Mitä Svart haluaisi nyt sanoa surmaajalle?

– En välttämättä mitään. Vaikka inho on suunnaton, uskon, että rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys.

– Joka kerta kun saan itseni kiinni jossittelusta muistutan, että ikävä saa olla, mutta pyrin antamaan aikaa ihmisille, jotka vielä ovat läsnä.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Mainos: HotLips

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut