Vapaaehtoiset meripelastajat antoivat viime vuonna apua liki neljälletuhannelle ihmiselle.
Viisitoista ihmistä pelastettiin todennäköiseltä menehtymiseltä, tiedottaa Suomen Meripelastusseura.
Meripelastusseuran vapaaehtoiset miehistöt suorittivat viime vuonna yhteensä 1 769 pelastus- ja avustustehtävää vesillä. Kiireelliseen pelastustehtävään lähdettiin 548 kertaa.
Suurin osa vapaaehtoisten meripelastajien tehtävistä oli eriasteisia avunantotehtäviä, joita kertyi 1 130. Näistä Trossi-jäsenpalveluun kuului 428.
Yhteensä apua sai 3 778 ihmistä ja 1 447 alusta. Lisäksi meri- ja järvipelastusyhdistyksillä oli puolentuhatta veneilyturvallisuuden esittelytehtävää ympäri maata.
Avun tarpeessa vesillä on useimmiten alle 15-metrinen moottorivoimalla kulkeva huvivene. Näin myös viime vuonna.
Useimmissa tapauksissa veneilijä joutui pulaan teknisen vian tai aluksen huollon laiminlyönnin vuoksi, tällaisia tapauksia oli 826.
Tehtävien kokonaismäärä jäi edellisvuotta pienemmäksi, mutta Suomenlahdella pelastajilla oli ennätykselliset 549 tehtävää.
Kaikista tehtävistä kolmannes osui Suomenlahdelle, kun taas Päijänteen ja Kokemäenjoen, Vuoksen vesistön ja Saaristomeren osuudet olivat kaikki 20 prosentin tuntumassa.
Meripelastusseuran yksiköt hoitavat noin kolmanneksen kaikista rannikon ja sisävesien meripelastustehtävistä.
Pelastusalusten ympärivuorokautinen päivystys avovesikaudella ylläpidetään kokonaan palkattomalla vapaaehtoistyöllä. Seuraava päivystyskausi alkaa toukokuun alussa.