Länsi-Helsingin uusi liikuntahalli tarjoaa tilaa monelle lajille – "Lapsia on tulossa urheiluseuroihin enemmän kuin mahtuu"

Liikuntakeskus tulisi aivan uuden koulun viereen. Arkkitehdit Frondelius Keppo Salmenperä Oy

Anniina Virtanen

Kaarelan lähiasukkaat saavat pian helpotusta liikuntaharrastuksiin, kun alueelle rakennetaan uusi sisäliikuntahalli. Hankkeen perusteena on alueen puutteelliset harrastustilat, jotka ovat jopa hidastaneet seurojen toiminnan laajentumista ja harrastajamäärän kasvua.

Hankkeen vetäjän, Arena Center ja sen toimitusjohtaja Petteri Bergmanin kokemuksen mukaan uudet liikuntamahdollisuudet lisäävät harrastajien määrää entisestään.

– Innokkaita liikkujia ja harrastajia olisi jo nyt tulossa mukaan seurojen toimintaan runsaasti enemmän kuin mihin nykyiset käytössä olevat tilat antavat myöten. Tilanne on kriittisin ennen kaikkea lasten ja nuorten ryhmissä, Bergman sanoo.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan pöytäkirjan mukaan toteutuessaan liikuntakeskus täydentäisi kaupungin omaa palvelutarjontaa ja parantaisi huomattavasti alueen urheiluseurojen toimintaedellytyksiä sekä tarjoaisi helpotusta lähialueelle, kuten Pohjois-Haagaan, Lassilaan, Kannelmäkeen, Kaarelaan, Malminkartanoon, Maununnevalle, Länsi-Pakilaan, Paloheinään ja Maunulaan.

Liikuntakeskus parantaisi lautakunnan mukaan asukkaiden, koulujen päiväkotien ja oppilaitosten liikuntapaikkaolosuhteita.

Kohde sijaitsee Maununnevalla Kehä I:n pohjoispuolella Hämeenlinnanväylän ja Kaarelantien välissä. Halli rakennetaan Kaarelan Suomalais-venäläisen koulun viereiselle tontille.

Koulurakennusta vaivaavat laajat sisäilmaongelmat, ja sen vuoksi koulurakennus puretaan ja tilalle rakennetaan uusi. Valmistuttuaan koulu on halukas vuokraamaan 15 vuoden sopimuksella liikuntatiloja.

Petteri Bergmanin mukaan tilojen pääasiallisia käyttäjiä olisivat kuitenkin urheiluseurat, yritykset ja kaveriporukat.

– Liikuntakeskukseen tulee neljä isoa liikuntatilaa, jotka tarjoavat erinomaiset puitteet muun muassa joukkuepallopelien harrastamiselle. Päälajeina ovat salibandy ja futsal, mutta kenttäkokonaisuudet muuntuvat helposti myös muiden lajien ja monipuolisen koululiikunnan käyttöön, Bergman sanoo.

Helsingin luoteisosissa on vähän joukkuepalloilun sisäliikuntatiloja. Alueella etenkin suosiota kasvattavan salibandyn harrastusmahdollisuudet ovat hyvin heikot. Nykyiset liikuntatilat eivät vastaa salibandyn vaatimuksia määrällisesti, kapasiteetiltaan tai esimerkiksi pelialustaltaan, pöytäkirjassa todetaan.

Helsingin kaupunki on myöntänyt hankkeelle yli 2,3 miljoonaa euroa lainaa. Kokonaisuudessaan hanke kustantaa yli 6,5 miljoonaa euroa. Lainaa nostettaisiin vuosien 2020–2021 aikana hankkeen edistymisen mukaan ja laina-aika olisi 20 vuotta.

Kaupungin lainan lisäksi hanketta rahoitetaan valtion avustuksella 750 000 euroa, pankkilainalla 2,3 miljoonaa euroa sekä 1 161 000 euron Arena Center Oy:n pääomalla.

Lautakunta pitää hanketta kannatettavana ja kaupungin edun mukaisina. Laina myönnetään urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston varoista.

Lautakunta on tavallisesti puoltanut lainaa maksimissaan 40 prosenttia kokonaiskustannuksista, jos hanke on ollut tarkoituksenmukainen.

Tämän hetkisen aikataulun mukaan Kaarelaan tuleva liikuntakeskus aukeaa elokuussa vuonna 2021 ja on valmistuttuaan nimeltään Arena Center Kaarela. Bergmanin mukaan liikuntakeskuksen suunnittelu etenee suunnitellusti ja se on otettu vastaan myönteisesti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin –  "Tuohon kun saisi ravintolan"
  2. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  3. Länsimetron asemien valaistus saanut kansaivälistä huomiota – voitti pohjoismaisen kilpailun
  4. Katajanokan uusi maamerkki rakennetaan puusta – kansainvälisessä arkkitehtikilpailussa ideoita haettiin luonnosta
  5. Yllätyskaupat! Stadin Panimo pelasti konkurssioluet – osti arvostetun pienpanimon
  6. Lässytätkö lemmikillesi? Voit voittaa SM-tittelin ja lemmikille vuoden ruoat – Arttu Wiskari, Eevi Teittinen ja kumppanit avaavat kisan
  7. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  8. "Oli aika vilkas yö" – Mäkkylän räjähdys aiheutti mittavan poliisioperaation, jota naapuri seurasi parvekkeeltaan
  9. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  10. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  11. SAK: Nuorille tarjolla nyt roimasti vähemmän kesätöitä kuin viime vuonna, mutta vielä kannattaa yrittää
  12. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita
  13. T24: Viro on automaattien luvattu maa – Automaatista voi Tallinnassa ostaa kukkia ja apteekkituotteita
  14. T24: Koronarajoitusten höllentäminen ei auttanut – Moni kesätapahtuma on jouduttu perumaan Virossa
  15. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. T24: Tallinnan hotellit ja ravintolat odottavat malttamattomina suomalaismatkailijoita – Tärkeä kesäsesonki lyhenee päivä päivältä
  2. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  3. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  4. Yllätyskaupat! Stadin Panimo pelasti konkurssioluet – osti arvostetun pienpanimon
  5. T24: Virossa höllennetään taas koronarajoituksia – Muutokset tulevat voimaan kesäkuussa
  6. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  7. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  8. T24: Koronarajoitusten höllentäminen ei auttanut – Moni kesätapahtuma on jouduttu perumaan Virossa
  9. Asukkaat alkoivat vältellä Mustikkamaata ja Isoisänsiltaa – arkkitehti ei sulje pois varoituskylttejä tai kaistaviivoja
  10. T24: Viro on automaattien luvattu maa – Automaatista voi Tallinnassa ostaa kukkia ja apteekkituotteita
  11. Pyörätuolissa istunut mies putosi maahan törmäyksessä – punaisen skootterin kuljettaja edelleen karkuteillä
  12. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään
  13. Taksinkuljettajien ajotaidoissa raju romahdus Helsingissä – Poliisi: "Vaarannat ihmisten elämää olemalla huono kuljettaja"
  14. HSL:n säästöjen seuraus: Bussit voivat ruuhkautua samalla hetkellä, kun koronan toinen aalto uhkaa
  15. "Bussilla pääsee nopeammin, mikä tästä tekee pikaratikan?" – 41 minuutin väitteestä roihahti kuuma nettikeskustelu

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.