Nostokurki kaatui tekeillä olevan kerrostalon päälle Tikkurilassa Lauri Korpisen kadulla maanantaina kello 9 aikaan. Katja huomasi onnettomuuden asunnostaan.
– Menin siinä yhdeksän aikoihin parvekkeelle ja huomasin, kuinka tuossa tien toisella puolella olevalla rakennustyömaalla oleva nostokurki alkoi pyöriä melko hurjan näköisesti, ja sitten se jo romahtikin alas. Kuului aivan järkyttävä pamaus ja rytinä, mikä herätti meillä toisella puolella asuntoa nukkuvan pojankin, Katja kertoo Vantaan Sanomille.
Parin tunnin kuluttua viranomaiset olivat jo poistuneet paikalta.
– Tällä hetkellä ei ole enää paikalla mitään noista ja nosturi rötköttää paikoillaan siinä minne tippuikin, Katja kertoi ennen yhtätoista.
Nosturinvaakatasossa oleva varsi katkesi jakaatui rakenteilla olevan kerrostalon päälle. Nostokurki kaatui ajoradan ylitse työmaaparakkiin, jossa oli ihmisiä tauolla.
– Sellainen hyvä tuuri kävi, että kukaan ei loukkaantunut, vaikka nosturi kaatui parakin päälle. Ketään ei jäänyt alle,päivystävä palomestari Tommi Leppioja kertoo.
Nosturin kuljettaja jäi loukkuun, koska tikkaat olivat osittain sortuneet.
– Nostolava-autolle pelastettiin kuljettaja pois. Hänellä ei ollut hätää. Lähti varmuuden vuoksi sairaalaan tarkistettavaksi, mutta varsinaisia vammoja ei ollut, Leppioja sanoo.
Tilanne oli Leppiojan mukaan rauhallinen. Nosturi on edelleen kaatuneena paikalla ja työmaa alkaa raivatasitä. Pelastuslaitos on eristänyt alueen ja poliisi tutkii, mistä nosturin hajoaminen johtuu.
– En muista työurani aikana tällaista tapahtuneen. On erittäin harvinainen tilanne. On turha lähteä arvailemaan, mikä tämän aiheutti, se selviää sitten aikanaan, Leppioja toteaa.
Reilu pari viikkoa sitten Sipoon Nikkilässä sattui samankaltainen onnettomuus, kun työmaalle pystytetty nosturi kaatui rekan päälle. Tuolloinkaan henkilövahinkoja ei sattunut.