Kesällä Vuosaarta piinanneisiin häiriköiviin nuorisoporukoihin on saatu kuria paikallisten toimijoiden puututtua asiaan. Facebook-ryhmissä ryöpsähtäneen keskustelun mukaan teiniporukka käyttäytyi uhkaavasti, haistatteli ja kiipeili parvekkeella tai muuten häiriköi Aurinkolahden ja Columbuksen tienoilla. Myöhemmin syksyllä poliisi kertoi, että riehunnan taustalla olisi ollut myös aikuisten provosointia
– Tilanne on selvästi rauhoittunut, siihen ovat vaikuttaneet koulujen alkaminen sekä se, että häiriköintiin puututtiin useiden toimijoiden suunnalta, kertoo valtakunnallisen nuorisokasvatusjärjestö Nuorten Palvelun yhteisökehittäjä Ilkka Puomilahti
Tapahtumien seurauksena nuoret ovat nyt tehneet pelisäännöt kauppakeskus Columbuksessa asiointiin ja oleiluun. Kauppakeskuksen ja Nuorten Palvelun järjestämässä pelisääntöpajassa oli 75 nuoren lisäksi mukana myös Vuosaaren seurakunta, NTR Helsinki, Helsingin NNKY sekä Nuorten oma järjestyksenvalvoja (Noja).
Pajan jälkeen nuorten ideoimat sääntöehdotukset olivat nettiäänestyksessä, jolloin niihin pystyivät vaikuttamaan myös muut kauppakeskuksen asiakkaat ja henkilökunta. Tuloksena syntyivät kaikkia kauppakeskuksen asiakkaita koskevat yhteiset pelisäännöt.
– Columbuksessa järjestämämme pelisääntöpaja tavoitti hyvin erityisesti paljon kauppakeskuksessa aikaansa viettäviä nuoria. Tämä on tärkeää, koska heille Columbus on oleellinen sosiaalisen elämän tila ja osallistuminen yhteisten pelisääntöjen tekoon antaa arvokkaita osallisuuden ja kuulluksi tulemisen kokemuksia, jatkaa Puomilahti.
Pelisääntöjen teko oli osa Nuorten Palvelun, kauppakeskusyhtiö Cityconin ja Securitaksen yhteistyötä, jonka yksi ilmentymä on Columbuksessa lokakuussa työnsä aloittanut Nuorten oma järjestyksenvalvoja Olli
– Pelisääntöjen kautta nuoret oppivat olemaan entistäkin rauhallisemmin ja mitä todennäköisemmin vältytään ylimääräisiltä riehumisilta, kommentoi Columbuksen Noja Olli.
Hän pitää pelisääntöpajaa erittäin onnistuneena.
– Pelisääntöjä ehdottaessaan nuoret tutustuivat myös minuun Columbuksessa juuri aloittaneena Nojana. Tästä on hyvä mennä entistäkin parempaan suuntaan.