Kuva: Helsinkiläisen vanhustenkeskuksen pihalla asuu aivan ihana hoidokki – "Meillä on jo vuosikausia kesäisin ollut lampaita"

Sankku on shetlanninponi, joka ulkoilee päivisin vanhustenkeskuksen pihalla. Yöt se viettää sisätiloissa palvelukeskuksen yhteydessä tallissa. Satu Kusk

Kaisa Paastela

Roihuvuoren monipuolisessa palvelukeskuksessa on helsinkiläisittäin harvinaisuus – nimittäin oma hoitoponi, joka asuu pihapiirissä.

Ponirouva Sunshelle eli Sankku on hiljattain muuttanut Roihuvuoreen. Sankku on jo itsekin eläkkeellä oleva 31-vuotias shetlanninponi, jonka säkäkorkeus on 106 senttiä.

Tulevana maanantaina järjestettävässä tilaisuudessa Sankulle etsitään paikallisista asukkaista vapaaehtoisia hoitajia, jotka voisivat huolehtia ponista läjinnä iltaisin. Hoitajille järjestetään perehdytys.

Eläimiä on ollut Helsingin palvelutaloissa aiemminkin, mutta ei ehkä ponia. Vastaava ohjaaja Veera Sillanpää Roihuvuoren palvelukeskuksesta kertoo, että ainakin Kivelässä on asunut kanoja ja samoin Kontulassa.

– Roihuvuoressa on vuosikausia asunut kissa ja lampaita on ollut kesäisin vuodesta 2011. Koiria on myös paljon, he ovat aina tervetulleita sekä henkilökunnan että asiakkaiden kanssa. Ponin omistaja soitti minulle, että olisimmeko kiinnostuneita ponista ja vastasin heti, että olisimme. Korjasimme ja laajensimme lammasaitausta Sankulle tarhaksi ja muutto tapahtui varsin nopeasti, selvittää Roihuvuoren palvelukeskuksen johtaja Maritta Haavisto

Facebookissa on jo ehditty ihmetellä sitä, eikö poni laumaeläimenä kärsi yksinäisyydestä tarhassaan.

Sankusta edeltävät 27 vuotta huolehtinut omistaja kuitenkin vastaa kritiikkiin, että poni on hevosten sisäisessä hierarkiassa joutunut usein muiden hevosten alistamaksi, mikä on stressannut sitä, joten se on ollut tarhattuna jo aiemminkin yksin.

Lisäksi Sankku on luonteeltaan itsenäinen rouva. Pikku poni on omistajansa mukaan viihtynyt tähän saakka Roihuvuoressa hyvin ja ollut aina vastassa iloisena.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut