Bussiliikenteessä 40 vuotta työskennellyttä Raimoa harmittaa ammatissaan vain yksi asia – "Eivät välttämättä edes itse käytä joukkoliikennettä"

Kun Korsisaaren yksikön päällikkö Raimo Salminen asteli linja-autoyhtiön varikolle reilut 40 vuotta sitten, ei nuorella miehellä ollut repussaan kuin yhdet vaihtovaatteet.

– Opiskelin Työtehoseuralla linja-auton kuljettajaksi ja tarkoitus oli tulla tänne kesäksi harjoitteluun ja palata sitten hommiin kotiseudulleni Laitilaan. Tästä tuli kuitenkin vähän pidempi reissu, Salminen naureskeli viime viikon perjantaina, uransa viimeisenä työpäivänä.

Lauantaista lähtien Salminen on ollut virallisesti eläkeläinen – vaikka toki niin lauantai, sunnuntai kuin maanantai oli jo sovittu täyteen talkoohommia bussin ratissa.

Salminen kertoo olevansa kiitollinen pitkästä työurasta, jonka hän on saanut tehdä Nurmijärven Linjan leivissä. Hän kertoo Korsisaaren perheen ottaneen hänet niin hyvin vastaan yritykseen, että suunnitelmat kotiseudulle paluusta saivat jäädä.

– Päivääkään en ole katunut valintaani.

Salminen toimi Korsisaarella ensin linja-autonkuljettajana ja vuoden 1985 kesäkuussa hänestä tuli ajomestari.

Välissä hän vastasi yrityksen Tuusulan toimipisteessä linjaliikenteen osalta myös mm. taksikyydeistä ja Sampo-liikenteestä – oikeastaan kaikesta muusta paitsi ambulansseista.

Tuusulan toimipisteen muutettua Kirkonkylään on Salminen vastannut pitkälti yhtiön linjaliikenteen pyörittämisestä. Käytännössä se on tarkoittanut liikennesuunnittelun lisäksi huolehtimista myös mm. siitä, että yrityksellä on riittävästi autoja ja kuskeja.

– Nyt toimia on vähän hajautettu ja seuraajani Ilkka Ojala vastaa sopimusliikenteestä.

– Joitain vuosia sitten paikalleni haettiin seuraajaa, mutta todettiin, ettei ole olemassa ketään muuta yhtä hullua, joka ottaisi yhtä laajan tehtäväkentän vastaan. Kun ei ole olemassa sellaista koulua, jossa näitä asioita opitaan, Salminen sanoo.

Salminen tietää, että linja-autoliikennettä suunnitellessa pitää olla aidosti kiinnostunut ja innostunut työstään. Reittejä ja aikatauluja hallitsevan täytyy myös tuntea alueet tarkkaan.

– Minä olen aina tykännyt tulla tänne. Eikä se olisi näin, jos Korsisaaren perhe ei olisi kiinnostunut alasta ja ihmisistä.

Yksi asia Salmista on kuitenkin harmittanut. Se on yrityksen saama perusteeton palaute. Salminen kertoo ymmärtävänsä aiheellisen palautteen, jos bussit on täynnä tai myöhässä, mutta Nurmijärven joukkoliikennettä arvostellessa moni ajattelee asioiden olevan Korsisaaresta kiinni.

– Se vähän harmittaa, että sellaiset ihmiset arvostelevat yritystä, jotka eivät ole oikeasti tiedä miten tämä toimii ja jotka eivät välttämättä edes itse käytä joukkoliikennettä.

Salminen muistuttaa, että Korsisaari olisi ollut valmis jatkamaan Nurmijärvellä markkinaehtoisen liikenteen pyörittämistä, mutta kunta halusi vuonna 2015 kilpailuttaa joukkoliikenteen. Kunta on määritellyt kilpailutuksen voittaneelle Korsisaarelle pelimerkit, joiden mukaan pitää toimia.

Salminen muistuttaa, että yrityksen tekemä tarjous oli tietysti mahdollisimman pelkistetty, jotta he pystyivät pärjäämään kilpailussa.

Ja asiakasmääriä piti osata ennakoida peräti kymmenelle vuodelle, kun sopimus on kymmenvuotinen.

Nyt liikennöitsijällä ei ole paljonkaan mahdollisuuksia muuttaa toimintaa – varsinkaan tekemättä tappiota.

– Olemme joutuneet tekemään markkinaehtoisesti omia lisäyksiä vuoroihin, kun kunnan palvelutaso ei riitä.

– Onneksi tämä ei ole enää minun asiani murehtia, vaikka murehtiihan siitä silti.

Salmisen puheesta kuulee, että hän on henkeen ja vereen Korsisaari- ja linja-autoilumies – ja sellaisena varmasti pysyykin.

Jopa vaimon Salminen on aikanaan löytänyt yhtiöstä.

– Sitä jo odotan, että kun vaimokin jää pian eläkkeelle, niin lähdemme matkustelemaan asunto-autolla. Viime kesänä jo vähän harjoittelimme, kun pidin elämäni ensimmäisen neljän viikon kesäloman. Kävimme silloin Lofooteilla. Mutta suunnitelmissa on matkustella lisää – varsinkin kun takaisin tulo päivä ei ole sitten enää niin tarkkaa.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut