Näin naapurissa: alkuperäistä tuhottiin rälläkällä

Alkuperäisen Lehtovaaran kulma huutaa rappiota Viipurissa. Aivan viimeaikaiset huhut kertovat, että siihen olisi tulossa ravintola Sakari Nupponen

Sakari Nupponen

Lehtovaaran talo Viipurissa on kuin sodan jäljiltä. Ei nyt aivan, sillä tämä rauniokasa on viimeistelty vasta neuvostoaikana ja sen jälkeen, kun rakennuksessa oli ollut myymälöitä ja tekstiiliteollisuutta.

Tietokirjailija Pekka Kantanen kävi uteliaisuuttaan kurkistamassa sisätiloihin ja ravintolan toiseen kerrokseen:

– Kaikki mahdollinen on riivitty irti. Portaikon kauniit kaiteet on leikattu surutta rälläkällä. Keskellä ravintolasalin lattiaa ammottaa suuri aukko. Alakerrassa vanha Alkon myymälä on puolillaan tyhjiä pulloja ja tölkkejä. Venäläisten tapa kierrättää.

1990-luvulla huhuttiin talon restauroinnista. Huhuttiin paljon muustakin.

– Vielä pari vuotta sitten julkisivua peittänyt vihreä suojaverkko on poistettu, ja alakerran ikkunat on laudoitettu. Tuntuisi siltä kuin taloa säilöttäisiin. Mutta kun kiertää pihan puolelle, näkee, että katto repsottaa auki. Kivirakenteet ovat kuitenkin vahvat.

Kuopiolainen Kantanen ja helsinkiläinen valokuvaaja Mikko Mäntyniemi tekivät 2010 Aikamatka Viipuriin -nimisen kirjan, jossa käydään katsomassa, miltä vanhojen postikorttien paikat näyttävät. Itse he tekevät taajaan nostalgiamatkoja ja bloggaavat ahkerasti Viipurista.

Kantanen on pannut ilolla merkille, että viipurilaiset ovat pystyttäneet vanhan Lehtovaaran eteen tarkan kopion suomalaisesta raitiotievaunusta. Telakkayhtiön rakentama kelta-punainen vaunu toimii kahvilana paikassa, jossa tapahtui Suomen historian vakavin ratikkaonnettomuus. Viisi kuoli.

– Osoittaa historian tajua, hän sanoo.

Toinen Suomen ajan kopio on noussut Torkkelinpuistoon, nykyiseen Lenininpuistoon. Virosta Viipurin muuttaneet kahvilayrittäjät Konstantin ja Larisa Fomitsev rakennuttivat lähes täydellisen kopion vanhasta Espilästä – vain soittolava puuttuu.

Ravintolan ruokalista on venäläinen, ylikansallinen ja ripauksen suomalainenkin: sushista suomalaisen puolukkavispipuuroon vuodelta 1935. Harmiksi ruoka ja palvelu eivät vastaa komeita puitteita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  2. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  3. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  4. Helsingin uima-allastilat tutkittiin – tyrmäävä tulos: jopa 62 prosenttia kohteista liian likaisia, kahdesta paikasta löytyi tulehduksia aiheuttavaa bakteeria
  5. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  6. "Rotta-mäkkärillä" käynnissä tehotorjunta Itä-Helsingissä – Näin kommentoi yrittäjä: kantaa on saatu pienennettyä
  7. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin– "Tuohon kun saisi ravintolan"
  8. T24: Tallink Ekspress on Tallinkin uusi lähikauppa – Se toimii sekä verkossa että Tallinnan rautatieasemalla
  9. T24: Viron terveysvirasto: Työmatkaliikenteen avaaminen on tuonut koronatartuntoja Suomesta Viroon
  10. Mari Skoolin pakina: "Jos korona ottaa spurtin Kallion terassien avautuessa, Malmin hautausmaalle on jono"
  11. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  12. Ruokavirasto varoittaa lapsia villinneistä hittikarkeista, kymmenet lapset voineet pahoin syötyään Dippereitä
  13. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  14. Asiallinen yläosa, villi paljassäärinen alaosasto – Etätyöasuilla hassuttelu jopa 16-kertaisti Prisman verkkokauppamyynnin
  15. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.