Nykytaiteen museo Kiasman museonjohtajana vuodesta 2015 asti toiminut Leevi Haapala sanoo, että Amos Rexin suosio ei ole syönyt Kiasman kävijämäärää.
– Tästä vuodesta 2019 on tulossa Kiasman historian vierailluin vuosi. Kävijämäärä on tällä hetkellä 341 000, ja veikkaan että loppuvuoden aikana kävijöitä tulee vielä 30 000–40 000 lisää, Haapala laskeskelee.
Kiasma ja Ateneum ovat olleet Suomen kävijämääriltään suurimpia museoita vuosikaudet. Haapala näkee, että Mannerheimintien kahden puolen naapuruksina sijaitsevat Amos Rex ja Kiasma sinänsä vahvistavat toisiaan.
– Kun aloitin Kiasmassa, oli kävijämäärä tuollaiset 170 000–180 000 vuodessa. Nyt uusi normaali on noin 300 000 kävijää vuodessa.
Kävijämäärän nousuun on Haapalan mukaan ainakin neljä selkeää syytä:
– Museon ohjelmisto, asiakastuntemus, markkinointiviestintä ja sen aktiivisuus sosiaalisessa mediassa sekä Museokortti, hän luettelee.
Museokortti otettiin käyttöön toukokuussa 2015, jonka jälkeen museot Suomessa ovat rikkoneet kaikkien aikojen kävijäennätykset joka vuosi: 6,6 miljoonaa museokäyntiä 2016, 7 miljoonaa museokäyntiä vuonna 2017 ja 7,1 miljoonaa museokäyntiä 2018. Aiemmin 2000-luvulla museokäyntejä tehtiin keskimäärin 5,2 miljoonaa vuodessa, kerrotaan Museokortista lokakuun lopulla julkaistussa tiedotteessa.
Tiedotteen mukaan Museokortteja on markkinoilla noin 265 000, joista voimassa on noin 185 000.
– Kiasman tämän vuoden suosittuja näyttelyjä ovat olleet islantilaisen Hrafnhildur Arnardóttirin eli Shoplifterin näyttely ja sen kanssa suomalaisen valokuvaajan Iiu Susirajan näyttely. Myös Ragnar Kjartanssonin The Visitors -teos on ollut erityisen suosittu.
Helsingin taidemuseo HAMin mahdollinen muutto Tennispalatsista Suvilahteen ei Haapalan mukaan sinänsä vaikuta Kiasmaan.
– Kaupunkilaisille se on varmasti positiivinen juttu, saadaan museotoimintaa myös keskustan ulkopuolelle.
Elokuussa 2018 Lasipalatsinaukion alle avautuneen Amos Rexin näyttelyihin on jonotettu. Taustalla Kiasma. Kuva: Arkisto / Jussi Vehkasalo Arkisto / Jussi Vehkasalo
Etelärantaan suunnitellaan nyt uutta arkkitehtuuri- ja designmuseota. Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Helsingin kaupungin tilaama uuden museon konseptisuunnitelma julkistettiin keväällä, eikä laatusanoissa säästelty: Suunnitelma esittää, että Helsinkiin rakennetaan maailman paras arkkitehtuuri- ja designmuseo.
– Se olisi se puuttuva pala, mikä Suomesta vielä puuttuu. Toivon että uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo toteutuu. Sen jälkeen Helsingin museopaketti olisi kasassa, Haapala toteaa.
Konseptiehdotuksen mukaan uuden museon pohjaksi perustettaisiin uusi säätiö, johon yhdistyisivät myös olemassa olevien, eli Kasarminkadun Arkkitehtuurimuseon ja Korkeavuorenkadun Designmuseon taustasäätiöt. Lisäksi museon toimintaa varten perustettaisiin yritys. Museorakennus toteutettaisiin Eteläsataman alueelle osana alueen laajempaa kokonaiskehittämistä.
Suomessa on ollut jo muutaman vuoden ajan jonkinlainen museobuumi. Myös Helsingin kaupunginmuseon uudet tilat Senaatintorin kupeessa nauttivat suurista kävijämääristä heti museon avauduttua keväällä 2016.
– Onneksi museot ymmärsivät, että niiden pitää profiloitua uudelleen ja tehdä uusia ohjelmia. Museoiden toimintaa muotoiltiin uudelleen ja uusista lähtökohdista. Kaupunkilaiset ja matkailijat eli museoissa kävijät tässä ovat voittajia.