Vanhemmat huolestuivat helsinkiläiskoulun tiloista: Käytävä otetaan opetustilaksi? – näin vastaa opetustoimi

Projektiarkkitehti Ilari Suomalaisen mukaan Pakilan ala-asteella on nyt poikkeuksellisen suuri piha, joten tilaa riittää myös uudisrakentamisen jälkeen. Lisäksi kaikki eivät ole välitunneilla samaan aikaan. Vuorottelusta on jo saatu hyviä kokemuksia muualla Helsingissä. Havainnekuva/Pakilanpuiston allianssi

Kaisa Paastela

Pakilaan uuteen yhdistettyyn 3.–6. luokkien ja yläasteen kouluun on tulossa myös perinteisempiä, seinillä rajattuja opetustiloja.

Näin rauhoittelee Helsingin opetustoimi vanhempia, jotka alueella ovat keränneet adressia riittävien opetustilojen turvaamiseksi Pakilanpuiston allianssihankkeessa. Adressissa on yli 850 nimeä.

– Allianssi-hankkeen myötä ollaan ala-asteen osalta menossa tilanteeseen, jossa oppilaat joutuvat luopumaan kotiluokistaan. Heidän kouluarkensa muuttuu levottomaksi, turvattomaksi sekä tehottomaksi, kirjoitetaan Pakilan ala-asteen vanhempainyhdistys ry:n laatimassa vetoomuksessa.

Vanhempien mukaan uusi koulurakennus on tulossa ala-asteen tontille, koska se ei vaadi asemakaavamuutosta.

Projektiarkkitehti Ilari Suomalainen kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tilapalveluista myöntää, että osin näin onkin.

– Asemakaavamuutosta on pyritty välttämään, sillä tämä lykkäisi hankkeen etenemistä vähintään vuodella, mikä ei ole toivottavaa yläasteen tilojen teknisen kunnon takia, Suomalainen kertoo HU:lle.

– Nykyisen yläasteen tontti sijaitsee pienhiukkas- ja melualueella, johon ei määräysten mukaan saa tänä päivänä sijoittaa herkkää toimintaa, kuten päiväkotia tai koulua, Suomalainen jatkaa.

Vanhempien huoleen kotiluokista hän vastaa, että ala-asteen tontille tulevia koulurakennuksia on mahdollista käyttää joko perinteisesti kotiluokkina ja aineluokkina tai siten, että vuosiluokilla 3.–6. hyödynnetään tiloja joustavasti teeman ja aiheen mukaan.

Sen sijaan julkisuudessa paljon huomiota saaneisiin oppimistoreihin ja -auloihin ei olla suunnittelussa menossa.

Kokeellisimmissa kouluissa Suomessa jopa 80 lasta opiskelee samassa avoimessa tilassa. Ylen uutisessa elokuussa tilannetta kuvailtiin oppilaiden ”tuolileikiksi”.

– Pakilan uudet tilat eivät muodostu suurista oppimistoreista ja auloista vaan rakenne on hieman perinteisempi, toppuuttelee Suomalainen.

 – Jokaiselle oppilaalle ja luokalle on koulussa rauhallinen, äänieristävin siirtoseinin rajattu tila, jossa opiskellaan opettajan johdolla. Lisäksi luokilla on käytössään pienempiä työskentelytiloja.

Suomalainen toteaa, että kun väliseininä käytetään osin siirtoseiniä, on koulurakennusta tulevien vuosikymmenien aikana mahdollista muokata tarpeen vaatiessa.

– Oppilaiden erilaiset tarpeet työrauhalle ja keskittymiselle huomioidaan kuten tähänkin saakka, hän vakuuttaa.

Vanhempien adressi painottaa, että Pakilan oppilaat tarvitsevat luokkatiloja, eivät laskennallisia opetustiloja koulun käytäviltä.

– Yhdessä näihin kahteen rakennukseen tulee kiistattomasti liian vähän opetustiloja kaikkien koululaisten tarpeisiin, allekirjoittaneet epäilevät.

Tuleeko osa opetustiloista sijaitsemaan käytävällä?

– Kaikki koulun tilat on otettu oppimiskäyttöön, muotoilee projektiarkkitehti Suomalainen ja lisää, että käytävätiloja sanan perinteisessä merkityksessä pyritään välttämään.

– Tilat suunnitellaan valaistuksen, äänieristyksen ja kulkureittien näkökulmasta opiskeluun sopiviksi, poistumisvaatimukset huomioiden.

Suomalaisen mukaan vanhempien huoli perustuu pitkälti suunnittelun alkuvaiheen tilanteelle, jolloin uudisrakennuksen osalta lähdettiin nykytilannetta avoimemmista ratkaisuista.

– Suunnittelun edetessä tilaratkaisua on muokattu yhdessä toimipisteen kanssa edellä kerrotun mukaiseksi. Jokaiselle oppilaalle on ja ryhmälle on myös uudisrakennuksessa seinin rajattu opiskelutila. Suunnittelu jatkuu edelleen arkkitehtien ja koulujen henkilöstön vuoropuheluna.

Uusi ala-aste ja yläaste on tarkoitus saada valmiiksi Halkosuontielle joulukuussa 2021.

Hankkeen toteutusvastuu on allianssilla, jonka muodostavat tilaajana Helsingin kaupunki, suunnitteluryhmä ja päätoteuttajana NCC Suomi Oy.

Aiheeseen liittyvää

  1. Yli 1 200 lasta ja nuorta uusiin tiloihin Pakilassa – myös liikuntahalli suunnitteilla 2.10.2019 13:10
  2. Säkkituolit korvaavat pulpetit uudessa koulussa – "Luokkahuoneena toimii koko Helsinki" 7.9.2016 6:40
  3. 6.-luokkalaisen Ainon todistus romahti uusien suositusten mukaan tehdyssä koulussa – Yle: ”Kukaan ei opettanut minua” 15.8.2019 20:25
  4. Pienet lapset pois Kehä I:n melu- ja saastealueelta Pakilassa – Arkkitehti: "Kaikkien tilanne paranee" 26.3.2019 18:45
  5. Länsi-Pakilan koulut ja päiväkodit uusitaan – tilapäiskoulu rakennetaan 500 oppilaalle 11.7.2019 7:10
  6. Mitta alkaa olla täysi Helsingissä – "En halua, että lapselleni tulee astma siksi, että hän käy koulua, jossa on sisäilmaongelmia" 29.4.2019 13:50
  7. Valmistavan opetuksen nuorimmat oppilaat siirretään tavallisiin luokkiin – "Kielitaito kehittyy nopeammin" 2.3.2017 11:23

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut