Sukupuolineutraaleista vessoista tulee negatiivista palautetta Oodissa – kirjastojohtaja painottaa hyviä puolia

Oodi on pian 1-vuotias. Päivi Tuovinen

Kaisa Paastela

Helsingin keskustakirjaston kerrottiin jo rakentamisvaiheessa saavan sukupuolineutraalit wc-tilat. Niin myös tehtiin: Töölönlahden maamerkisssä käymälä on avoinna sekä miehille että naisille.

Useilla palkinnoilla palkittu Oodi täyttää pian vuoden ja käyntimääräarviot on ylitetty jo reippaasti. Valtaosa kirjaston saamasta asiakaspalautteesta on hyvin positiivista.

Negatiivisempaa palautetta ovat saaneet sukupuolineutraalit wc-tilat, cd-levyjen puute ja ajoittainen melu.

Oodin johtaja Anna-Maria Soininvaara kertoo, että sukupuolineutraaleista vessoista ei olla luopumassa.

– Sukupuolineutraalit wc-tilat säilytetään, sillä tämä periaate toteuttaa yhdenvertaisuuden arvoamme ja helpottaa muun muassa lasten ja vanhempien asiointia vessoissa.

Soininvaaran mukaan ajoittaista meteliä syntyy noin 10 000 päivittäisestä kävijästä.

– Rakennuksen puutteista on tullut jonkun verran palautetta ja takuutyöt ovat käynnissä. Oodin eteläpäädyn ovi osoittautui heti liian ahtaaksi ja vuoden loppuun mennessä saammekin uuden ja paremmin vetävän oven, Soininvaara jatkaa.

Oodissa tulee kolme miljoonaa käyntiä täyteen melko todennäköisesti juuri syntymäpäivän 5. joulukuuta tienoilla.

– Oodi on lisännyt kiinnostusta kirjastoihin koko Helsingissä jopa enemmän kuin osasimme odottaa. Oodin siivittämänä muissa Helsingin kaupunginkirjaston kirjastoissa käyntimäärät ovat kasvaneet yhdellä prosentilla. Tämä on myönteinen yllätys, koska olimme ennakoineet keskimäärin 5 prosentin käyntimäärän laskua muissa kirjastoissa, sanoo tiedotteessa. Helsingin kirjastopalvelujen johtaja Katri Vänttinen

Oodissa vietetään 1-vuotisjuhlia torstaina 5. joulukuuta. Erilaisia tapahtumia on luvassa aamusta iltaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Helsinkiläinen Sampsa hankki jäsenyyden yhteisveneeseen: "Koronataloustilanteessa tämä on hyvä vaihtoehto"
  2. Muumien syntymästä 75 vuotta: Kansallismuseo juhlistaa näyttelyllä – katso tärpit helsinkiläisten museoiden tarjonnasta kesällä
  3. Liikkuva lomakoti kiinnostaa – uusi asiakaskunta innostui matkailuautoista
  4. Mehumyynti ei tänä vuonna kannattanut, joten töölöläistytöt siirtyivät pullobisnekseen – Lyylillä, 5, on selkeä tavoite
  5. Mari Holopainen torjuu kritiikin Helsingin toimista Tallinna-tunnelin kanssa: "Se kannattaa rakentaa sinne, missä on ihmisiä"
  6. Lukijalta: Korona-aika on hankala ilman älylaitteita
  7. Elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva: Koronan vaikutukset osuvat kaikkein pahiten Helsinkiin
  8. Kolumni: Sinnikkäästi parempaan tulevaisuuteen
  9. Päätoimittaja Karri Kannala: Tallinna-tunneli on tervetullut, mutta hankkeella on liian utopistiset tavoitteet
  10. Mistä Tallinna-tunneli kulkee? – Linjauksesta syntyi tiukka vääntö
  11. Päätoimittaja Kannala: Tallinna-tunneli kerää kannatusta, mutta hankkeen esittelytapa ampuu itseään jalkaan
  12. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"
  13. Parkkipaikkoja ja uusi baana Viikkiin – Hienot havainnekuvat kertovat: Tällaista on luvassa
  14. Malmin kentällä aloitetaan maaperätutkimukset – Alueella tehdään myös luontoselvityksiä
  15. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  2. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  3. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot
  4. Nyt on kuumottavaa liikkua! – Korkeasaaressa on 150 valkoposkihanhen pesää, eläintarha joutui rajaamaan niille omia alueita
  5. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"
  6. Helsingin vanhin etninen ravintola päihitti epäilijät – avajaisten jälkeen 1980 tokaistiin: "Poika, sulla on puoli vuotta aikaa"
  7. Liikkuva lomakoti kiinnostaa – uusi asiakaskunta innostui matkailuautoista
  8. T24: Viro avasi rajat ja laivayhtiöt lisäsivät laivavuoroja Helsinki-Tallinna-reitille – Matkustajamäärät ovat kuitenkin vielä vähäisiä
  9. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  10. Mistä Tallinna-tunneli kulkee? – Linjauksesta syntyi tiukka vääntö
  11. Mehumyynti ei tänä vuonna kannattanut, joten töölöläistytöt siirtyivät pullobisnekseen – Lyylillä, 5, on selkeä tavoite
  12. T24: Tallink sulkee City-hotellinsa Tallinnan keskustassa syksyllä – Luvassa on myös lisää irtisanomisia
  13. Mari Holopainen torjuu kritiikin Helsingin toimista Tallinna-tunnelin kanssa: "Se kannattaa rakentaa sinne, missä on ihmisiä"
  14. Malmin kentällä aloitetaan maaperätutkimukset – Alueella tehdään myös luontoselvityksiä
  15. Parkkipaikkoja ja uusi baana Viikkiin – Hienot havainnekuvat kertovat: Tällaista on luvassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.