Erkki Lähde, 81, on metsäsodan veteraani, joka tyrmää puupellot – "Koen, että se on ihmisenä olemisen velvollisuus"

Katso vaikka itse, Erkki Lähde yllyttää.

– Terveessä männyssä näkyy neljästä seitsemään neulasvuosikertaa. Monin paikoin niitä näkyy vain yksi, korkeintaan kaksi.

Suomalaisten havupuiden neulaskato on valtava. Puut ovat Lähteen, 81, mukaan myös menettäneet syvänvihreän värinsä, joka niillä oli vielä hänen lapsuudessaan.

– Harva enää tietää, miltä kuusenlatvan tulisi näyttää, hän toteaa Aamupostin haastattelussa ja haukkaa croissantista hyvinkääläisessä kahvilassa.

Se mitä Lähde juuri sanoi, kuulostaa pahalta. Hän ei kuitenkaan vaikuta kiihtyneeltä, huolestuneelta tai edes surulliselta. Näin se nyt vain on.

Kahvilan pöydällä on nippu kirjoja: Alikasvoksesta ylispuuksi, Näe metsä puilta ja Metsän jatkuva kasvatus Sekä tämä: Mielivaltaa ja kaverikorruptiota ”oikeusvaltiossa”. Se Lähteen piti kustantaa itse.

– Tässä on vain osa kirjoista. Minulla on tieteellisiä suoritteita pitkästi yli tuhat kappaletta, Lähde kehaisee.

Lähde selittää, että on ollut välttämätöntä, etteivät omat puheet perustu mielipiteisiin vaan tutkimustietoon. Tällöin häntä ei voida mitätöidä, vaikka hän haastaa vallitsevat ajatusmallit.

Hän käyttää vastustajistaan värikkäitä termejä: suomalaiset puupoliisit ja metsämafia.

– On ollut myös hyviä ystäviä ja läheisiä työtovereita. Olen saanut pahimpien kahinoiden aikana kannustavia viestejä ja terveisiä, joissa toistui kaksi teemaa: et ole yksin ajatustesi kanssa ja kun vain jaksaisit jatkaa.

Pienviljelijä Kallen ja kotiäiti Olgan viides lapsi syntyi Lopella Joentaan kylässä. Lukemaan perheen iltatähti oppi varhain, ja kansakoulun opettaja kannusti hyvämuistista poikaa oppikouluun Riihimäelle.

Myös Hyvinkää tuli tutuksi, sillä hän asui tehdastöissä olleiden isosiskojensa luona ja kävi junalla koulussa.

Näistä vaiheista hän kertoo Torpasta tuplaprofessoriksi -elämäkerrassaan, jossa myös muistelee tapausta, joka muodostui käänteen tekeväksi.

Lännenelokuvat olivat suosittuja. Hän oli katsomassa jälleen kerran filmiä, jossa valkoiset esitettiin sankareina ja intiaanit konnina. Yhtäkkiä hän havahtui, että intiaanit olivat alkuperäisasukkaita, jotka vain puolustautuivat tunkeilijoita vastaan.

Lähde oivalsi, että totuus on aina esittäjänsä näköinen.

Tuttu metsä kaatui rytisten. Maaperä myllättiin.

Helsinkiin opiskelemaan lähtenyt Lähde sai ensikosketuksensa avohakkuisiin 1960-luvun alussa kotikylällä Lopella.

Ison tilallisen syrjäisin metsäpalsta sijaitsi Lähteiden talon nurkalla. Lähde katseli hakkuuraiskiota. Tuo ei ole oikein, hän ajatteli.

Metsä oli tullut tutuksi jo leikki-iässä. Siksi myös biologia ja metsänhoitajan työt kiinnostivat Lähdettä. Jälkimmäistä pääsi opiskelemaan ylioppilastodistuksella.

– Petyin, kun huomasin, että siellä vallalla oli vain kylmä ja kova ajattelu.

Lähde suuntasi tutkijan uralle.

– Ajatus kenttätöistä, joissa joutuisin mukaan avohakkuisiin, ei innostanut.

Toisinajattelijan leiman hän sai kyseenalaistaessaan opit, jotka metsäammattilaiset hakivat Keski-Euroopasta. Sodan jälkeen Suomi tarvitsi selluteollisuutta noustakseen. Tarvittiin nopeasti ja paljon halpaa raaka-ainetta. Sen mahdollisti alaharvennussysteemi, jossa metsästä poistetaan pienemmät puut ja lopulta koko metsä kaadetaan avohakkuulla. Sitten istutetaan uudet taimet, jopa vain yhtä puulajia.

Puupellot, Lähde sanoo.

– Metsää haluttiin kasvattaa kuin kaurapeltoa tai nauriita.

Lähde on ampunut neljä vuosikymmentä alas avohakkuuta kannattavia argumentteja. Kuten tämä: Onhan avohakkuu kiistatta tuottoisampi tapa uudistaa metsää.

– Ei pidä paikkaansa. Metsänomistaja saa enemmän tuottoa, kun myy puut tukkikokoisina sahateollisuudelle. Selluteollisuudelle jää tällöin sahausjäännös, jota kertyy kuitenkin enemmän kuin pienistä puista. Se olisi myös parempaa raaka-ainetta.

Lähde on ajanut jatkuvakasvatteista mallia. Siinä osa tukkipuista jätetään metsään ja pieniä puita hakataan vain harkiten. Metsä uudistuu luontaisesti.

Lähde kertoo, että muutama suurmetsänomistajia, joka uskaltaa potkia systeemiä vastaan, on pyytänyt häntä neuvomaan, miten tulisi menetellä.

– Myös monet pienet metsänomistajat, jotka ovat nähneet, miten heidän isänsä toimivat, ovat alkaneet kyseenalaistaa avohakkuut.

Metsä, etenkin peritty, on monelle enemmän kuin puuston arvo. Se on elämäntapa ja se kantaa viestiä isiltä pojille ja äideiltä tyttärille. Avohakatusta alasta ei ole paljon tarinoita seuraavalle sukupolvelle kerrottavaksi.

– Ihmiset toki tarvitsevat rahaa elämiseen, ja puun-ostajien on ollut helppo myös kiristää metsänomistajia avohakkuisiin.

Lokakuussa eduskunnalle luovutettiin yli 50 000 allekirjoitusta kerännyt kansalaisaloite avohakkuiden lopettamiseksi valtion mailla.

– Aloite on riittämätön. Metsähallituksen maat ovat usein syrjässä ja etupäässä pohjoisessa. Minusta siihen olisi pitänyt sisällyttää myös kuntien ja seurakuntien metsät, jotka ovat usein ihmisten lähimetsiä.

Lähteen vuonna 2016 julkaistun kirjan nimi on Suomalainen metsäsota – miten jatkuva kasvatus voitti avohakkuun Niin. Onko se voitettu?

Lähde sanoo, että nimi on kustantajan peruja. Edistysaskeleita on kyllä otettu. Lainsäädäntö on muuttunut ja antaa entistä enemmän valinnanvapautta metsän omistajalle. Mikä tärkeintä, ihmisten tietoisuus on kasvanut. Lähteen mukaan riidanhaastajia ja solvaajia ei ole enää viime aikoina näkynyt tilaisuuksissa, joissa hän on puhunut.

Moni avohakkuisiin kriittisesti suhtautuva on ollut hiljaa, koska on pelännyt työpaikkansa puolesta, Lähde väittää.

– Minä en siitä ole piitannut.

Jos hänellä olisi ollut perhettä, tilanne olisi voinut olla toinen. Läheisten ei ole tarvinnut kärsiä ja hän on myös voinut uppoutua töihinsä.

Lähde muutti Vantaalta Hyvinkäälle eläköidyttyään. Työ jatkuu.

Ivalon Saariselällä hän omistaa kelokämpästä puolet. Lopella on pieni peritty metsäala. Siellä on pitkälti yli sata vuotta vanhoja puita sekä lähde.

Isoisä Kustaa Lindholm vaihtoi – todennäköisesti sen innoittamana – suomentamisaallossa sukunimen Lähteeksi. Ei ehkä arvannut, millainen tietolähde suvusta vesoo.

Kai helpommallakin voisi elämässä päästä?

– Olen koettanut taistella luonnon puolesta, koska jos me pilaamme sen, me pilaamme tulevien ihmisten elämän – ja jopa omammekin. Olen kokenut, että se on yksi ihmisenä olemisen velvollisuus, riippumatta siitä, onnistuuko vai ei.

Tämän jutun julkaisi ensin Aamuposti.

Erkki Lähde

Syntynyt 1.1.1938 Lopella. Asuu Hyvinkäällä.

Toimi Metsäntutkimuslaitoksen Metsämaatieteen professorina vuodesta 1978 ja Metsänhoidon tutkimusosaston professorina vuodesta 1980.

Jäi eläkkeelle vuonna 2003, jonka jälkeen on jatkanut vapaana tutkijana.

Harrastaa ulkoilua, sauvakävelyä ja hiihtoa.

Lue lisää aiheesta

Mainos: HotLips

Etusivulla nyt

Mainos: Suomen luontokeskus Haltia

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut