Influenssainfektio voi jopa 20-kertaistaa kuolemanriskin niillä yli 65-vuotiailla, joilla on perussairautena sekä krooninen keuhkosairaus että sydänsairaus.
– Samoin influenssa kuusinkertaistaa akuutin sydäninfarktin riskin viikon sisällä infektioista. Riski on suurin ikääntyneillä ja B-influenssainfektion jälkeen se on jopa kymmenkertainen, kertoo apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen Husin tulehduskeskuksesta.
Lisäksi influenssa voi aiheuttaa jälkitautina bakteerikeuhkokuumeen tai verenmyrkytyksen. Näitä kaikkia komplikaatiota voidaan influenssarokotteella ehkäistä.
Epidemian aikana suurin osa kiertävistä influenssaviruksista on A-tyyppiä eikä B-virusten influenssaa ole nähty yhtä vakavana taudinaiheuttajana. Kuitenkin kaksi vuotta sitten Husin sairaaloissa teho- ja tehovalvontahoidossa olleista potilaista 50 prosentilla oli B-viruksen aiheuttama influenssa ja liki kaksi kolmasosaa oli rokottamattomia.
Yli 65-vuotiaiden influenssarokotuskattavuus on Suomessa noin 50 prosenttia, kun sen tulisi suositusten mukaan olla yli 75 prosenttia.
– Tieto influenssarokotusten alkamisesta ja rokotuksesta saatavasta hyödystä ei tavoita riittävän hyvin yli 65-vuotiaita, vaikka he edustavat viidesosaa väestöstä. Ongelma rokotukseen pääsemisessä voi olla vaikka liikkumiseen liittyvä, tässä tilanteessa korostuu kotihoidon antaman influenssarokotteen merkitys.
Suomessa arviolta 500–2 000 henkilöä kuolee influenssaan vuosittain. Arvio kuolemien määrästä voi olla suurempikin, tilastointia vaikeuttaa se, että kuolemantapauksia aiheuttavat välillisesti myös monet influenssan jälkitaudit, kuten sydän- tai aivoinfarkti, tai sydämen vajaatoiminnan paheneminen. Influenssa myös pahentaa perustauteja, kuten diabeteksen tai astman hoitotasapainoa.
Tällä hetkellä Hus-alueella on vasta yksittäisiä influenssatapauksia. Influenssaepidemia ei ole alkanut vielä Euroopassa, mutta Yhdysvalloissa se on aluillaan.
– Yleensä influenssaepidemia alkaa Suomessa vuodenvaihteessa ja kestää kolme viisi kuukautta eli viimeisiä epidemian häntiä voi olla vielä toukokuussa.
Influenssan leviämistä edesauttaa se, että tauti voi olla kantajallaan oireeton tai vähäoireinen, mutta kantaja voi silti levittää tautia.
– Suomalaiset ja ulkomaiset matkailijat tuovat sitä, Ruotsalainen jatkaa.
Husin sairaaloissa avoimet joukkorokotuspisteet riskiryhmään kuuluville ja heidän lähipiirilleen avataan jälleen 25. marraskuuta. Esimerkiksi Meilahden sairaalassa maksuttoman rokotteen otti viime vuonna liki 2 300 kyseisiin ryhmiin kuuluvaa.
THL puolestaan tutkii parhaillaan uutta korkea-annoksista influenssarokotetta yli 65-vuotiaille. THL:n tavoitteena on saada tutkimukseen peräti 34 000 suomalaista. Rokotteessa on nelinkertainen määrä virusantigeeniä tavanomaiseen rokotteeseen verrattuna.
Helsingin kaupunki rokottaa riskiryhmiin kuuluvia helsinkiläisiä 25.–29. marraskuuta alkaen neljässä rokotuspisteessä, lisätiedot löytyvät Helsingin kaupungin nettisivuilta www.hel.fi