Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Miss Helsinki -voittaja Inna Tähtisen ja toisen missifinalistin välit lämpenivät kiertueen aikana – "Se oli rakkautta ensisilmäyksellä"

Viime lauantaina jälleen yksi Miss Helsinki -kiertue saatiin päätökseen kun Inna Tähtinen kruunattiin tämän vuoden voittajaksi.

– Kyllähän sitä tippa linssiin tuli, kun oma nimi sanottiin voittajana. Olin pitkään tehnyt töitä voiton eteen ja nyt se toteutui, Tähtinen iloitsee.

Muutamina vuosina Miss Helsingin kruunausta on seurannut negatiivisten kommenttien aalto. Tähtinen kertoo kuitenkin hiukan häkeltyneenä, että hänen saamansa palaute on ollut pelkästään positiivista.

– Ei mitään ilkeää tai negatiivista. Minulla kesti oikeasti tunteja pelkästään käydä läpi saamiani onnitteluviestejä. Ei voi muuta olla kuin iloinen.

Myös muut missifinalistit ovat olleet Tähtisen mukaan iloisia hänen puolestaan ja vaikka kyseessä oli kilpailu, hän uskoo aidosti porukalla olleen loistava yhteishenki. Tähtinen paljastaa myös, että kiertueen aikana yhdestä missisiskosta tuli erittäin läheinen.

– Niina Uusi-Autista tuli kiertueella ihan parhaimpia ystäviäni. Niina uskoi minuun silloinkin, kun en itse uskonut. Meidän ystävyys oli ihan rakkautta ensi silmäyksellä, voittaja hymyilee.

 – Totta kai muutkin tytöt ovat ihania ja olemme olleet yhteydessä. Ehkä parasta tässä kiertueessa oli juuri se, että sai uusia ystäviä.

Ennen Miss Helsinkiin osallistumista Tähtinen ei ollut oikeastaan poseerannut kuvauksissa tai kävellyt esiintymislavoilla. Kaikki tuli uutena.

– Kuvauksissa poseeraamisesta tuli oikeastaan ihan lempijuttujani. Haluaisin jatkossa esimerkiksi tehdä jotain kuvauksia ja yhteistyötä esimerkiksi alusvaatebrändi Changen kanssa.

– Nyt kuvauksia on ollutkin jo ja juuri kävin hakemassa bikinit seuraavia varten.

Nainen on kuitenkin jo huomannut, että kuvauksia pohtiessa pitää olla tarkkana.

– Jonkin verran on tullut tuntemattomilta kuvaajilta ehdotuksia, jotka ovat joko epäasiallisia tai sitten halutaan, että tekisin ilmaiseksi.

Kuvausten lisäksi Tähtinen haluaa keskittyä myös sosiaalisen median näkyvyytensä kehittämiseen.

– Paljon olen miettinyt millaista sisältöä haluan someen julkaista ja miltä näytän siellä. Minulla on hirveästi kaikkia ideoita.

Tulevalle vuodelle Tähtinen kertoo vahvuudekseen helposti lähestyttävyyden sekä sisukkuuden.

– Olen sellainen tyyppi, että en anna koskaan periksi. Kiertueen aikana satutin esimerkiksi sormeni, mutta en silti jättänyt yhtään ainutta treeniä väliin.