Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tutkimus paljastaa: Sähköpotkulautojen vihreys on falskia puhetta – häviävät jopa busseille

Muun muassa Helsingin, Turun ja Tampereen katukuvaan viime kesänä ilmestyneet sähköpotkulaudat eivät ole niin ympäristöystävällisiä kuin niin markkinoinnissa on annettu ymmärtää.

Kansainvälisten tutkimusten mukaan yhteiskäyttöiset laudat häviävät ympäristöystävällisyydessä esimerkiksi busseille, silloin kun bussi on täynnä matkustajia.

Kolme suomalaistutkijaa kirjoittaa Tilastokeskuksen Tieto & Trendit -julkaisussa, että sähköpotkulautojen ympäristövaikutuksia on tutkittu Yhdysvalloissa Pohjois-Carolinan osavaltion yliopisto.

Sähköpotkulauta löi vertailussa henkilöautoilun melkein aina. Pyöräily sähköpotkupyörällä oli taas melkein aina ympäristöystävällisempää kuin yhteiskäyttöisen sähköpotkulaudan käyttö.

Yllättävintä oli, että sähköpotkulaudat hävisivät busseille, mikäli bussissa oli suuri määrä matkustajia.

Sähköpotkulautojen ympäristöhaitat syntyvät suurimmaksi osaksi lautojen keräämisestä ja uudelleen sijoittamisesta, joka tehdään muilla ajoneuvoilla.

Merkittäviä päästöjä syntyy myös lautojen rakennusmateriaalien ja komponenttien tuottamisesta.

Sen sijaan lataussähkön ympäristövaikutus on pieni – vain noin viisi prosenttia kokonaisympäristövaikutuksesta.

Tutkimusten mukaan sähköpotkulaudoilla korvataan lähinnä kävelyä ja pyöräilyä, mutta jonkin verran myös muita liikkumismuotoja.

Asiaa on tutkittu myös Suomessa, jossa peräti 66 prosenttia HSL:n kyselyn vastaajista sanoi korvaavansa sähköpotkulaudalla liikkumista ja pyöräilyä.

Sähköpotkulautojen ympäristökuormaa voisi yrittää vähentää minimoimalla kuljetusautoilla ajettavaa matkaa.

Toinen merkittävä tekijä on pidentää lautojen käyttöikää mahdollisimman pitkäksi.

Pahimmillaan nykyisistä sähköpotkulaudoista voi tulla jätettä parissa kuukaudessa Helsingissä potkulautoja tarjoavat yhtiöt ovat luvanneet käyttöiän olevan 6–12 kuukautta.

Tilastokeskuksen Tieto & Trendi -julkaisun artikkelin ovat kirjoittaneet Matti Kokkonen, Juha-Pekka Konttinen ja Eetu Toivanen.