Piraattipuolueen ex-piirijohtaja loikkasi Helsingissä vihreisiin – "Piraattien tulokset jäivät vähiin"

Piraattipuolueen Helsingin piiriä toukokuuhun saakka johtanut Ahto Apajalahti kertoo siirtyvänsä vihreisiin.  Piraattipuolue

Jari Pietiläinen

Piraattipuolueen Helsingin piirin entinen puheenjohtaja Ahto Apajalahti, 31, on loikannut vihreisiin. Hän toimi piraattien piirijohtajana viime toukokuuhun saakka.

Apajalahti kertoo ratkaisustaan Facebook-sivullaan.

– Lähdin 11 vuotta sitten mukaan perustamaan uutta puoluetta sillä ajatuksella, että piraateista tulisi uusi poliittinen voima. Kansainvälisesti näin jossain määrin tapahtuikin, mutta Suomessa tulokset ovat jääneet vähäisiksi, Apajalahti kertoo.

Hän myös muistuttaa, että kevään eduskuntavaaleissa puolue ei saanut kansanedustajia ja kannatuskin oli laskusuunnassa.

Piraattien jatkosuunnitelmista on sen jälkeen käyty Apajalahden mukaan paljon pohdintaa.

– Mikään vaihtoehto ei kuitenkaan ole minusta sillä tavalla vakuuttava, että eduskuntaan nousua ja siellä pysymistä voisi pitää todennäköisenä. Johtopäätös: aikansa kutakin ja eteenpäin.

Hänen mukaansa vihreät on aatteellisesti ollut luonteva puolue.

– On ruvennut tuntumaan, että edistysmielisiä, liberaaleja, tai sanoisinko täysjärkisiä ääniä ei ole järkevää jakaa yhä useamman puolueen kesken. Nyt kannattaa keskittää.

– Vihreät jatkaa osaltaan myös suomalaisen liberalismin 1800-luvulle ulottuvaa perintöä, joka on minulle tärkeä.

Apajalahti kertoo myös jättävänsä eronpyynnön Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnan varajäsenyydestä.

KORJAUS 14.11. kello 8.20: Juttuun korjattu tieto siitä, että Apajalahti toimi piirin puheenjohtajana viime toukokuuhun saakka.