Kohu jatkuu: "Husu" Hussein syyllistyi kolmeen petokseen – IL: Ei kertonut Kelalle 12 500 euron palkoistaan

Kohu helsinkiläisvaltuutettu Abdirahim "Husu" Husseinin ympärillä jatkuu. Nyt ihmetellään epäselvyyksiä Kelan tukien maksatuksissa. Johanna Erjonsalo

Jari Pietiläinen

Helsingin kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein (sd.) on Iltalehden mukaan tuomittu 2000-luvulla kolmesta petoksesta.

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomiot ovat vuosilta 2001, 2002 ja 2006. Ne ovat kaikki sakkorangaistuksia.

Vuosina 1999–2000 Hussein kertoi Kelalle 15 kertaa olevansa työtön, vaikka hän teki tuolloin töitä. Hussein sai perusteettomasti työmarkkinatukea hieman yli 12 400 silloista markkaa. Hän sai 50 päiväsakkoa.

Vuosina 1998–2000 hän hyötyi ilman syytä 3 400 euroa, kun ei ilmoittanut toimeentulotuelle työssäolostaan. Taas tuli 50 päiväsakkoa.

Vuonna 2006 Husseinille maksettiin perusteetonta toimeentulotukea yli 4 100 euroa.

Kaikkiaan hän jätti ilmoittamatta noin 12 500 nykyeuron suuruisen summan, joka olisi vaikuttanut toimeentulotuen maksuun.

Aiemmin Hussein herätti kohun julkaisemalla twiitin, jossa hän ilmoitti poistaneensa ajamansa taksin kyydistä rasistin. Hussein ei omien sanojensa mukaan suostunut kuuntelemaan taksiasiakkaan juttuja.

Osa-aikaisena taksinkuljettajana työskentelevän Husu Husseinin työnantaja Taksi Helsinki twiittasi maanantaina ajodatansa kertovan, että kyseistä asiakkaan poistamista ei ollut tapahtunut.

Hussein myönsi valehdelleensa ja pyysi anteeksi. Hänet on erotettu määräajaksi SDP:n valtuustoryhmästä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Bussilla pääsee nopeammin, mikä tästä tekee pikaratikan?" – 41 minuutin väitteestä roihahti kuuma nettikeskustelu
  2. Etätyöstä on tulossa "uusi normaali" – Työterveyshuollon ylilääkäri kertoo kullanarvoiset vinkit
  3. Vuonna 1948 syntyneet Pekka, Lauri ja Pauli harjoittelevat Käpylän jalkapallokentällä SM-kisoihin – tämä potku on kielletty yli 70-vuotiailta
  4. Paulan ja Sepon puutarhaohjelmasta tuli ajankohtainen – "Kasvien hoitaminen tuo hyvinvointia tämän ahdistuksen keskellä"
  5. Itäkeskuksen vieressä ränsistyvän Puhoksen kehittäminen uinuu – HOK-Elanto tarjoaa Elmulle keikkapaikkaa
  6. Upea tanssiteos nähdään Pasilassa syksyllä – tarjolla raikas näkökulma liikkeeseen
  7. Matkailu: Olisitko arvannut, että Suomesta löytyy yhä 80 majakkaa, kun mukaan lasketaan myös pookit? – Minna Tauru olisi, sillä hän harrastaa majakoiden bongaamista
  8. Pohjois-Haagan katutyöt etenevät – autoilijoiden kaistat siirtyvät sitä mukaa, kun kuoppia täytetään
  9. HSL:n säästöjen seuraus: Bussit voivat ruuhkautua samalla hetkellä, kun koronan toinen aalto uhkaa
  10. Omat rahat: Osakesijoittaja Sampo Arola, 37, tavoittelee taloudellista riippumattomuutta huonosta viime vuodesta ja koronasta huolimatta – "Nyt pidän töitäni mielekkäinä, mutta saatan nähdä asian eri tavalla kymmenen vuoden kuluttua"
  11. Puutarhakalusteet menevät kuin kuumille kiville – erilaisten materiaalien sekoittaminen on nyt trendikästä
  12. Onko tässä Suomen pienin ravintola? – "Saan ottaa sisään 4 asiakasta, ei mitään järkeä!"
  13. Saitko lapsen alkuvuonna? – Jo lähes 600 helsinkiläisvauvaa on saanut upean kulttuurikummin
  14. Pitäjänmäki on askeleen lähempänä omaa asukastilaansa – nyt tarvitaan asukkaiden aktiivisuutta
  15. Suomen nousu tarvitsee kaupunkipolitiikkaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Bussilla pääsee nopeammin, mikä tästä tekee pikaratikan?" – 41 minuutin väitteestä roihahti kuuma nettikeskustelu
  2. Asukkaat alkoivat vältellä Mustikkamaata ja Isoisänsiltaa – arkkitehti ei sulje pois varoituskylttejä tai kaistaviivoja
  3. Onko tässä Suomen pienin ravintola? – "Saan ottaa sisään 4 asiakasta, ei mitään järkeä!"
  4. Taksinkuljettajien ajotaidoissa raju romahdus Helsingissä – Poliisi: "Vaarannat ihmisten elämää olemalla huono kuljettaja"
  5. HSL:n säästöjen seuraus: Bussit voivat ruuhkautua samalla hetkellä, kun koronan toinen aalto uhkaa
  6. Itäkeskuksen vieressä ränsistyvän Puhoksen kehittäminen uinuu – HOK-Elanto tarjoaa Elmulle keikkapaikkaa
  7. Posti ei kertonut asiakkaille, ettei muuttoilmoituksen henkilötietoja ole pakko antaa mainostajille, sai 100 000 euron seuraamusmaksun – Kaksi muutakin yritystä joutuu maksamaan tietosuojalain rikkomisesta, syynä muun muassa raskausutelut työnhakijoilta
  8. Senaatintorista tuunataan megaterassi kesäksi – "toteutuksen tulee olla tyylikäs"
  9. 12 kuoli koronaan Suursuon sairaalassa – USU: Kaikki hoitajat eivät käyttäneet suojavarustusta, kun potilaita hoidettiin samassa huoneessa koronaepäillyn kanssa
  10. Kaupunki aikoo luopua ravintolalegenda Kappelin rakennuksesta –  kellarissa sisäilmaongelma
  11. Sadan metrin jono Suomenlinnan lauttaan – "Ollaan kuitenkin aika kaukana lautan maksimimatkustajamäärästä"
  12. Korona sai työnantajat varovaisiksi – Näin suuret konsernit jatkavat työntekijöiden etätyöskentelyä
  13. Puutarhakalusteet menevät kuin kuumille kiville – erilaisten materiaalien sekoittaminen on nyt trendikästä
  14. Kauppakeskus Itiksen kävijämäärä kasvoi selvästi – taittuiko jo koronan valtakausi?
  15. Isoisänsillan ruuhkat ahdistavat ihmisiä – voiko korona tarttua sillalla?

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.