Yrityspomo, 46, sai tuomion neljästä pahoinpitelystä – maksettavaksi 15000 euron sakot

Pasi Natunen

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut 46-vuotiaan mäntsäläläisen yritysjohtajan sakkoihin syyskuussa 2018 Mäntsälässä tapahtuneista pahoinpitelyistä. Miehen tuloilla sakkoja kertyy maksettavaksi lähes 15 000 euroa.

Asiasta uutisoi Mäntsälän Uutiset.

Miestä syytettiin yhdestä lievästä ja neljästä perusmuotoisesta pahoinpitelystä. Käräjäoikeus löysi näyttöä vain kolmesta pahoinpitelystä, ja yksi syyte hylättiin. Mies itse myönsi teoista neljä, mutta kiisti hylätyn syytteen.

Mies sai tuomion lievästä pahoinpitelystä läpsäistyään naista avokämmenellä poskelle.

Tuomio pahoinpitelyistä tuli, kun mies oli lyönyt muita miehiä joko nyrkillä tai puisella kepillä.

Neljännen ja siis hylätyn pahoinpitelysyytteen mukaan mies olisi lyönyt naista kepillä päähän. Miehen mukaan haava päähän syntyi kun nainen kaatui ja löi päänsä lattiaan.

Oikeudessa todistaja kertoi, että oli nähnyt kepin miehellä, mutta ei ollut nähnyt tämän lyövän sillä naista.

Oikeus tuomitsi miehen 90 päiväsakkoon, jotka tekevät hänen tuloillaan 14 580 euroa. Lisäksi mies joutuu maksamaan vahingonkorvauksia yhdelle miehistä yhteensä 2 200 euroa, todistelukustannuksia 979,20 euroa ja rikosuhrimaksun 20 euroa.

Tuomio ei ole lainvoimainen, eli siitä voidaan valittaa korkeampiin oikeusasteisiin.

Asiasta kertoi ensin Mäntsälän Uutiset.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jaana Kuula astui Triplan musiikkimuseoon ja koki ylitsevuotavan tunnevyöryn – "Ei sitä soittoa voi liikuttumatta kuunnella"
  2. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  3. Legendaarinen Rinneradio esiintyy tänään ilmaisella terassikeikalla Helsingissä
  4. Helsinkiläisiä hämmästyttävä katuorkesteri saa aikuisetkin kyykkyjumppalle keskellä kaupunkia – "Jengi menee mukaan siihen, mitä ympärillä tapahtuu"
  5. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  6. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  7. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia
  8. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  9. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  10. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  11. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  12. Oikeustieteelliseen valitut saavat nukkua yönsä rauhassa: Pääsykoevirhe ei vie kenenkään opiskelupaikkaa, sisään otetaan lisää väkeä
  13. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  14. Tämä on Helsingin yrittäjien yleisin ammatti – Yrityksiä perustettiin tänä vuonna varovaisemmin koronan vuoksi
  15. Auttava puhelin -kampanja palaa: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  2. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  3. Helsinkiin aukesi ilman myyjää toimivia ruokakauppoja – tämä summa oltava tilillä, jotta kylmäkaapin oven saa auki
  4. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  5. T24: Nyt kannattaa mennä Tallinnaan – Koronan takia alentunut kysyntä on laskenut hotelli- ja ravintolahintoja
  6. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  7. Helsingin edustalla järjestetään kovanluokan kesäfestari – "Kumiveneellä tai sup-laudalla ei kannata tulla"
  8. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"
  9. Itä-Helsinki nousi asuntosijoittajien suosioon – ekonomisti listaa tekijät, jotka nostavat vetovoimaa
  10. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  11. Tämä on Helsingin yrittäjien yleisin ammatti – Yrityksiä perustettiin tänä vuonna varovaisemmin koronan vuoksi
  12. Helsinkiläisiä hämmästyttävä katuorkesteri saa aikuisetkin kyykkyjumppalle keskellä kaupunkia – "Jengi menee mukaan siihen, mitä ympärillä tapahtuu"
  13. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla
  14. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  15. Rautatientorilta tuttu olutfestari järjestetään uudessa paikassa viikonloppuna – katso lista pienpanimoista

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.