Pikkujouluväki löysi uuden bilemestan Helsingistä – "Paikalle tuli vajaat 3 000 vierasta"

The Train Factory täyttyi pikkujouluväestä lauantaina. Teemana tapahtumassa oli sirkus, lavalle nousi nimekkäitä artisteja. Antti Yrjönen

Jussi Vehkasalo

Ensimmäistä kertaa Helsingissä järjestetyt PikkujouluCircus-bileet onnistuivat hyvin Vallilan The Train Factoryssa 9. marraskuuta.

– Paikalle tuli vajaat 3 000 vierasta. Bändit kehuivat The Train Factorya, sanoivat että tämä on nasta mesta, Jyväskylän Messujen toimitusjohtaja Juha Rahko kertoo.

Sirkus-teema näkyi tapahtumapaikalla monessa muodossa. Kuva: Antti Yrjönen Antti Yrjönen

Vanhalla konepaja-alueella sijaitsevassa, Yhdysvaltain entisen Suomen-suurlähettilään Bruce Oreckin ostamassa kiinteistössä ei samanlaista biletapahtumaa ole aiemmin järjestetty. PikkujouluCircus on tapahtuma, jossa ruoalla on suuri merkitys. Lisämaustetta toi sirkusteema, joka näkyi siinä, että tapahtuma-alueella esiintyi sirkustaiteilijoita taikatemppuineen ja akrobatioineen.

– Ruokailuksi saattoi valita kolmen ruokalajin pöytiin tarjoillun illallisen tai buffetin. Voi myös valita lipun, joka ei sisältänyt istumapaikkaa ruokailuineen, Rahko jatkaa.

Tarjolla oli myös street foodia. Musiikista huolehtivat Lauri Tähkä yhtyeineen, Vesterinen yhtyeineen sekä Tuure Kilpeläinen Kaihon karavaaninsa kanssa.

– Laurilla oli syntymäpäivä keikkapäivänä, sitä juhlisti kuohujuoma keikan jälkeen, Rahko jatkaa.

Lauri Tähkän syntymäpäivä osui PikkujouluCircus-keikkapäiväksi. Kuva: Antti Yrjönen Antti Yrjönen

Lähes 3 000 vierasta oli Rahkon mukaan sopiva määrä tapahtumaan, jossa oli myös istumapaikkoja.

– Suuri osa juhlijoista oli naisia. Paljon oli firmojen porukoita, siellä näkyi iltamekkoa ja osa oli pukeutunut enemmän tai vähemmän sirkus-teeman mukaisesti. Ja tarjolla oli totta kai popcornia ja hattaraa.

The Train Factoryn tilaa tullaan remontoimaan edelleen. Rahkon mielestä tila toimi hyvin.

– Tosin siellä on paljon pylväitä, jotka hieman rajoittavat näkyvyyttä lavalle, mutta toisaalta pylväät luovat tilaan omanlaistaan tunnelmaa.

Tuure Kilpeläinen tunnelmoi The Train Factoryssa. Kuva: Antti Yrjönen Antti Yrjönen

Rahko pitää tilaa kultaakin kalliimpana ja arvokkaampana Helsingille etenkin nyt.

– Livekeikkapaikoista Narinkkatorin The Circus on ilmoittanut lopettavansa ensi kesänä, jo vuodenvaihteessa kiinni on menossa Virgin Oil Co. Uudessa ylioppilastalossa, Rahko sanoo.

Elmun Nosturi on sekin menossa kiinni vuodenvaihteessa, Telakkarannan talo puretaan, eikä Elmu ole vielä löytänyt uutta kiinteistöä keikkapaikaksi.

– PikkujouluCircus onnistui sen verran hyvin, että ensi vuonna aiomme järjestää varmasti vastaavan tapahtuman. Onko se The Train Factoryssa, sitä en vielä osaa sanoa, mutta Suur-Helsingin alueella joka tapauksessa.

Vesterinen yhtyeineen otti paikkansa The Train Factoryn lavalla. Kuva: Antti Yrjönen Antti Yrjönen

PikkujouluCircus järjestetään loppuvuodesta vielä Jyväskylässä, Mikkelissä, Rovaniemellä ja Vaasassa. Helsingin seudulle pikkujoulutapahtumallaan jalkautuneen Jyväskylän Messujen aikomuksena on "melkoisella varmuudella" järjestää pääkaupunkiseudulla ensi vuonna myös rekry- ja työelämätapahtuma sekä mahdollisesti raha- ja taloustapahtuma.

Jyväskylän Messut Oy on Mediatalo Keskisuomalaisen osakkuusyhtiö. Helsingin Uutisia julkaiseva Etelä-Suomen Media on osa Mediatalo Keskisuomalaista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Pursuileva jäteastia pakotti lapsiperheen pitämään roskia kotona – "Olemme sitten odottaneet pari päivää"
  2. ”Ei tule holtitonta juottolaa” – Senaatintorin jättiterassia suunnitellaan nyt kiivaasti, tavoitteena saada pian auki
  3. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin– "Tuohon kun saisi ravintolan"
  4. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  5. Länsimetron asemien valaistus saanut kansaivälistä huomiota – voitti pohjoismaisen kilpailun
  6. Kolumni: Liikunnan puolitettu ilo
  7. Päätoimittaja Kannala: Rahoitetaanko HSL:n kriisiä ruuhkamaksuilla?
  8. Päätoimittaja Kannala: Korona ajaa HSL:n kuntapolitiikan keskiöön
  9. Lässytätkö lemmikillesi? Voit voittaa SM-tittelin ja lemmikille vuoden ruoat – Arttu Wiskari, Eevi Teittinen ja kumppanit avaavat kisan
  10. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  11. "Oli aika vilkas yö" – Mäkkylän räjähdys aiheutti mittavan poliisioperaation, jota naapuri seurasi parvekkeeltaan
  12. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  13. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  14. SAK: Nuorille tarjolla nyt roimasti vähemmän kesätöitä kuin viime vuonna, mutta vielä kannattaa yrittää
  15. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin– "Tuohon kun saisi ravintolan"
  2. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  3. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  4. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  5. Yllätyskaupat! Stadin Panimo pelasti konkurssioluet – osti arvostetun pienpanimon
  6. T24: Koronarajoitusten höllentäminen ei auttanut – Moni kesätapahtuma on jouduttu perumaan Virossa
  7. T24: Tallinnan hotellit ja ravintolat odottavat malttamattomina suomalaismatkailijoita – Tärkeä kesäsesonki lyhenee päivä päivältä
  8. T24: Viro on automaattien luvattu maa – Automaatista voi Tallinnassa ostaa kukkia ja apteekkituotteita
  9. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  10. T24: Virossa höllennetään taas koronarajoituksia – Muutokset tulevat voimaan kesäkuussa
  11. THL avasi karttasovelluksen – Näyttää varmistuneet koronavirustartunnat kartalla, kertoo myös kuntakohtaiset tiedot, sairastuneiden iän ja sukupuolen
  12. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  13. Asukkaat alkoivat vältellä Mustikkamaata ja Isoisänsiltaa – arkkitehti ei sulje pois varoituskylttejä tai kaistaviivoja
  14. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään
  15. Pyörätuolissa istunut mies putosi maahan törmäyksessä – punaisen skootterin kuljettaja edelleen karkuteillä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.