Viinit ovat asukkaiden suosikkijuomia helsinkiläisessä seniorikodissa – "Sitten tulevat konjakki tai ihan vain olut"

Metta Salonen valmistautuu Wilhelmiinan seniorikodin ravintolassa isänpäivään. Sakari Nupponen

Sakari Nupponen

Valoisa aula. Ilma sakeana puheensorinaa. Sinut otetaan tervehtien ja hymyillen vastaan. Tällaiseen ravintolapalveluun ei ole tottunut. Yllätys on kaksinkertainen, jos odotusarvo on ”laitoskeittiö”.

Wilhelmiinan seniorikodin ravintola on aivan jotain muuta kuin mielikuva julkisuudessa ryvettyneestä alasta. Kokki Qasir Shabbit auttaa asiakkaita seisovan pöydän ääressä, esimiehen tehtäviä tekevä Sanna Aalto jelppii muita tiskissä ja ravintolatyöntekijä Metta Salonen esittelee kakkuja.

Hyvä meininki. Jo kehonkieli kertoo. Täällä viihtyvät niin asiakkaat kuin henkilökunta.

Ikäihmiset syövät liian vähän ja väärin -uutisointi menee nurin, kun noukkii esimerkkejä Wilhelmiinan viime viikon ruokalistalta: torstaina liha-kasvispata, perjantaina lindströminpihvi, lauantaina koskenlaskijan lohta venäläiseen tapaan ja sunnuntaina naudan niskapaistia.

– Ravitsemus, ulkonäkö ja tietenkin maku, Sanna Aalto selvittää.

Vaihtelua lisäävät teemaviikot, kuten Unkarin viikko pörkölteineen ja 1970-luku wieninkeikkeineen. Jälkimmäinen muistutti asiakkaiden ruuhkavuosista. Brassiviikon suosio suorastaan yllätti kaikki.

Aallon mukaan suosituimpia ruokia ovat kuitenkin kaikki perinteiset kotimaiset keitot sekä broileriruoat. Kaalilaatikko ja kaalikääryleet ovat etenkin miesten mieleen.

Isänpäivän ruokalistaa rakennetaan isien näkökulmasta: kalaa, naudanpaistia ja kakkua.

Kakut keittiö leipoo itse, kuten tekee myös kaikki ruoat.

– Se onkin ensimmäinen kysymys, jonka uudet asukkaat ja heidän läheisensä esittävät. Kaikki tehdään itse, ja tuoreet leivät tulevat joka arkiaamu Kanniston leipomosta.

Asumispalvelukeskuksen ja sen ravintolan nimi juontuu Miina Sillanpäästä ja hänen säätiöstään. Wilhelmiinalla on jopa oma nimikkokakkunsa, jota tarjotaan nimenomaan Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivänä, ensimmäinen lokakuuta. Siitä tuli suositeltu liputuspäivä vuonna 2016.

Että kuka? Miina Sillanpää toimi kansanedustajana 38 vuotta. Hänestä tuli myös Suomen ensimmäinen naisministeri vuonna 1926. Puoluekannalta piikojen puolesta puhujana tunnettu Sillanpää oli sosialidemokraatti.

Wilhelmiinan ravintola on auki myös ulkopuolisille asiakkaille.

– Kaikki ovat tervetulleita, Aalto sanoo.

Lähialueella asuu paljon eläkeläisiä ja heitä houkutellaan 20 prosentin alennuksella.

Talossa sijaitsee Pikku Huopalahden ainoa kahvila, joka palvelee aamukahdeksasta iltakuuteen. Muut lähimmät kahvilat löytyvät Ruskeasuolta Folkhälsanin uudesta talosta, Ruskeasuon palloiluhallista ja Teboilin huoltamolta.

Anniskeluoikeudet ovat erikoisuus, joka ei tule heti mieleen, kun puhutaan ikäihmisten palveluista. Kumma ennakkoluulo, sillä täällä anniskelu ei ole tabu.

– Valko- ja punaviinit ovat suosituimpia. Sitten konjakki tai ihan vain olut, Aalto kertoo.

Arkiseen lounasaikaan ei näy suurta menekkiä alkoholille.

Hyllyssä näyttää olevan Monopol-konjakkia ja Silver Giniä.

Todella 1970-lukulaisia molemmat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kaivopuiston ajoestekokeilu keskeytetään – "Hyvistä tavoitteista huolimatta ei ollut onnistunut"
  2. "Puuveneen ylläpito on kulttuuriteko” – perinnetapahtuma tuo nämä kaunottaret taas Helsingin edustalle
  3. Salkkarirooli voi joskus olla taakka – Hekan hallituksen uusi puheenjohtaja Jasmin Hamid oli politiikassa mukana jo ennen näyttelijän uraa
  4. Aatos Erkon penkki sai lähteä kun asemahallissa suitsittiin järjestyshäiriöitä – "Tilanne on selkeästi parantunut"
  5. Terveysasemilla käynnistyi ruuhkahuippu – jonot kiireettömään hoitoon venyneet keskimäärin kuukauteen
  6. THL: Tartuntojen määrät ovat nousseet selvästi heinäkuusta, erityisesti Helsingissä ja Uudellamaalla
  7. Raidejokeri sulki katuja töiden nopeuttamiseksi – nyt niitä avataan taas liikenteelle, Ravitielle pääsee jo ensi viikolla
  8. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla
  9. Fortum aloitti YVA-menettelyn Loviisan ydinvoimalaitoksen jatkoluvasta - päätökset jatkosta parin vuoden kuluessa
  10. Helsinkiläinen kauppakeskus saa tänään peräti 6 uutta ravintolaa – katso lista tästä
  11. T24: Tallinnan lentokenttä kolminkertaisti matkustajamääränsä heinäkuussa
  12. Oma raha: Juha Hyötyläinen, 54, on kerännyt arvokkaan 38 000 rahan kokoelman – Suomen sisällissodan aikaiset tilapäisrahat ovat hänen ylpeydenaiheensa: "Niissä olen varmaan suurin mahdollinen asiantuntija"
  13. Helsinkiläiset polttavat luvattomia nuotioita ulkoilualueella – puunoksatkin revitään polttopuiksi
  14. Helsingissä syyslukukauden aloittaa 6 000 tokaluokkalaista – yksi taito on jo jokaisen hallussa
  15. Itä-Helsingin leikkipuistot kohenevat – tässä uusimmat leikkivälineet

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Pyöräilijä kaahannut Mechelininkadulla jo kaksi kertaa yli 50 km/h – Poliisi epäilee menopelin laillisuutta: "Melkoiset muskelit saa olla jaloissa..."
  2. T24: Kolme Tallinnan keskustahotellia menee remonttiin – Luvassa myös lisää irtisanomisia
  3. "Onpa jäätävän kolkko bunkkeri" – Helsinkiin avautui uusi 335 lapsen päiväkoti, jonka harmaat betoniseinät herättävät kummastelua
  4. Asukkaat vastustivat ruokakauppaa, ovat saamassa nyt tilalle Mäkkärin
  5. Isä ja yrittäjä Kristian, 22, keksi automaatin, joka otetaan käyttöön nyt monissa kauppakeskuksissa: "Ajatus lähti täysin omista tarpeista"
  6. Helsinkiläinen kauppakeskus saa tänään peräti 6 uutta ravintolaa – katso lista tästä
  7. Helsinki pelastui pelätyltä rottainvaasiolta – nämä asuinalueet ovat poikkeus
  8. Päätomittaja Kannala: Koronan toinen aalto yllätti Helsingin kuin lumi autoilijan
  9. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  10. Aatos Erkon penkki sai lähteä kun asemahallissa suitsittiin järjestyshäiriöitä – "Tilanne on selkeästi parantunut"
  11. Kaivopuiston ajoestekokeilu keskeytetään – "Hyvistä tavoitteista huolimatta ei ollut onnistunut"
  12. Lukijalta: Kasvomaskit ilmaiseksi eläkeläisille
  13. Kontulalainen kerrostalopiha poikkeaa täysin totutusta – "Ihmisiä näkee kesäisin lukemassa, juttelemassa tai vaikka mansikoita poimimassa"
  14. Outo asuntoilmoitus herätti valtavan kiinnostuksen Helsingissä – asiantuntija: ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”
  15. Ilpo Kuronen tuntee Koillis-Helsingin helmet ja kertoo nyt, miksi Malmin kentän pusikkoon kannattaa mennä tunneiksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.