– Oulunkylä tulee olemaan kymmenen vuoden kuluttua aika toisen näköinen kuin nykyään, toteaa Oulunkylä-seuran puheenjohtaja Marja Markko
Se on totta. Yksi suurimmista muutoksentekijöistä on Oulunkyläntietä tulevaisuudessa halkova raidejokeri, jonka varrelle kaavoitetaaanasuntoja. Oulunkylään rakennetaan Myllypuron jälkeen eniten asuntoja koko raidehankkeen varrelle rakennettavista asunnoista. Uusia asukkaita on tulossa noin 4 700, asuntoja noin 3 000.
Asukkaita rakentaminen huolettaa.
– Emme halua asua missään umpiossa, mutta haluamme, että rakentaminen sopii kylän luonteeseen ja että liikkuminen on turvallista. Meitä mietityttää kovasti myös, että miten korkeita taloista tulee, sanoo Markko.
Nykyrakennukset ovat olleet pääosin kolmekerroksisia.
– Ihmiset ovat olleet huolissaan myös siitä, miten lasten reitti kouluun ja takaisin kotiin turvataan. Raidejokeri tulee kulkemaan kirkon ja ala-asteen välistä, Markko toteaa ja jatkaa, etteivät asukkaat lähtökohtaisesti vastusta rakentamista.
Raidejokerin rakennustyöt Oulunkylässä alkoi kesäkuussa. Ostoskeskuksen ympäristö on parhaillaan kuin iso työmaa.
Uusi pikaraitiotie tulee aikanaan kulkemaan Oulunkyläntietä pitkin. Nyt Oulunkyläntien ympäristön kaavatyön yhteydessä tutkitaan, täytyykö vanhoja rakennuksia purkaa esimerkiksi huonon kunnon takia.
– Rakennukset säästyvät, jos se on mahdollista, toteaa alueen arkkitehti Sari Ruotsalainen kaupunkiympäristön toimialalta.
Raitiotien reitti kulkee Norrtäljentieltä Oulunkyläntielle ja Oulunkylän aseman kautta Maaherrantielle.
Raidejokeria varten rakentamista on suunniteltu muun muassa Maunulan ja Oulunkylän välissä sijaitsevaan Patolaan, ostoskeskuksen ympäristöön ja asukastalo Seurahuoneen kupeeseen.
Helsingin kaupunki on parhaillaan laatimassa Oulunkyläntien ympäristön asemakaavanmuutosta, jossa Oulunkyläntien varteen suunnitellaan uusia asuntoja. Suunnittelualueeseen kuuluvat lisäksi tienvarren puistoalueita, asukastalo Seurahuone ja puistoon rajoittavia asuintontteja.
– Suunnittelualueen kerrostaloyhtiöiden kanssa on aloitettu jo keskustelut. Jos taloja ei tarvitse purkaa, niin korottamisen tutkiminen on seuraava vaihe, Ruotsalainen sanoo ja toteaa, että ainakin Lohkopellontiellä sijaitseva Hoasin talo saattaa olla niin huonokuntoinen, että sen purkaminen on perusteltua.
Tulevien suunnitelmien tieltä kaupunki on ostanut ainakin yhden Oulunkylän keskustassa sijaitsevan kerrostaloyhtiön. Helsingin Uutiset kertoi viiden miljoonan euron talokaupasta viime vuoden lokakuussa.
Oulunkyläntie on luokiteltu arvoympäristöksi. Seurahuonetta johtaneen ravintoloitsija Johanna Charlotta Maexmontanin mukaan nimetty Maexmontanin puisto tulee säilymään.
Ogelialaiset tarvitsevat myös uusia palveluita, joiden tarpeesta on tehty kaupallinen selvitys.
– Päivittäistavarakaupalle on liian vähän tilaa, Ruotsalainen sanoo.
Ostoskeskus koetaan kulahtaneeksi ja palveluiltaan suppeaksi.
Oulunkyläntien ympäristön suunnitelmien lähtökohdista keskustellaan Maunula-talossa 21. marraskuuta kello 16–19.
Samalla keskustellaan myös Patolan kerrostalotonttien suunnitelmista. Hirsipadontien ja Kisällinpolun varteen suunnitellaan uutta päiväkotia ja asuntoja. Kivipadontielle on tulossa asuntoja.
Korjaus 7.11. kello 11.07: Oulunkylään kaavoitetaan lisää asuntoja. Jutussa mainittiin alkujaan, että Oulunkylään rakennetaan niitä.