Janni Hussi kertoi vuonna 2017, mitä somessa ei pidä tehdä tienatakseen rahaa – näin naiselle kävi

Toni Tervo

Somevaikuttaja Janni Hussi on tasaisesti kasvattanut tulojaan viime vuosina. Maanantaina julkaistuista verotiedoista käy ilmi, että Hussi tienasi viime vuonnayhteensä158 351 euroa, joista 1446 euroa oli pääomatuloja.

Muutos on merkittävä verrattuna vuoteen 2017, jolloin Hussin tulot olivat113 000. Kun mennään vuosi taaksepäin, nainen tienasi hiukan yli 53 000 euroa.

Alunperin fitnesstähtenä julkisuuteen tullut Hussi on viime vuosina pyrkinyt laajentamaan toimenkuvaansa. Hänet on nähty muun muassa juontajana ja hän pyörittää todella suosttua Youtube.kanavaa.

Vuonna 2017 Hussi kertoi Helsingin Uutisten haastattelussa kuinka sosiaalisen median kaupallistaminen on kehittynyt.

–Koko kuvio on muuttunut ihan lyhyessä ajassa. Muistan itsekin vielä ihan muutama vuosi sitten ihmetelleeni, että mikä Instagram ja ajatelleeni, että ei sellaista tarvita. Asuin kuitenkin tuolloin Yhdysvalloissa ja siellä alkoi näkyä kuinka iso juttu siitä tulee. Olin onnekas ollessani etulinjassa mukana, hän kertoi.

Jo tuolloin Hussi oli kuitenkin tarkka millaisia yhteistyökuvioita ottaa vastaan.

–Pyrin ottamaan diilejä rajallisesti vastaan, sillä muuten tilistä tulee liian kaupallinen, eivätkä ihmiset lopulta halua sellaista. Tulee liiaksi sellainen olo, että myy itseään. Haluan tuoda sekaan myös todellista minääni, eikä pelkästään sitä kiilloteltua.

–Olen myös tarkka siitä, että saan tehdä kaupallisista yhteistyöstä omannäköiseni. Olen kerran ottanut vastaan diilin, jossa muun muassa yritettiin sanella mitä lauseita ja sanavalintoja saan käyttää. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta.

Hussin mukaan sosiaalinen media on helposti kokopäivätyö, vaikka monet luulevat yhä toisin.

–Tänäänkin minulla oli sovittuna postaus luonnonkosmetiikkamerkin kanssa. Heräsin aamulla, sommittelin kuvan, otin sen, käsittelin ja julkaisin. Sitten päivitin blogiani ja illalla editoin vielä yhtä videota, sillä teen kaiken itse. Kyllä siihen saa aikaa kulumaan, hän totesi 2017.

–Minulla on erillinen somekalenteri, jonka avulla pidän kirjaa milloin postaan mitäkin. Tästä on myös vaikea päästä vapaalle. Minun pitää olla aina hereillä siltä varalta, että näen jotain inspiroivaa, josta voisin laittaa someen.

Hän myös totesi, että vähäpukeisten kuvien julkaiseminen saattaa tuoda nopeasti seuraajia, mutta se ei ole oikotie hyviin tienesteihin.

–Surullinen todellisuushan on se, että paljasta pintaan näyttämällä seuraajamäärät nousevat. Kuvat leviävät laajemmalle ja jopa mediat saattavat tarttua niihin. Julkaisen itsekin välillä Instagramissa alusvaatekuvia tai bikiniotoksia, mutta pyrin säilyttämään kuitenkin jonkinlaisen tyylikkyyden. Seuraajat kuitenkin kaipaavat hienoja kuvia ennen kaikkea.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.