Harmaahylkeiden määrä on Itämerellä lievässä kasvussa.
Kuluvana vuonna Itämerellä on havaittu runsaat 38 000 harmaahyljettä eli hallia, joista Suomen merialueella oli noin 14 200.
Perämeren jäillä laskenta-aikaan olleiden norppien määräksi arvioitiin runsaat 12 800 yksilöä. Luvut käyvät ilmi Luonnonvarakeskuksen tiedotteesta.
Laskennoissa nähtyjen hallien määrä on pysynyt useita vuosia noin 30 000 yksilössä.
Laskentakannan kasvu lähelle 40 000 yksilöä selittyy todellisen kannan kasvun lisäksi myös viime kevään hyvillä laskentaolosuhteilla.
Tuolloin aiempaa suurempi osa halleista oli näkyvissä luodoilla.
Itämeren hallikanta on kasvanut keskimäärin noin viisi prosenttia vuodessa 2000-luvun alusta lähtien.
Kasvu on viime vuosina ollut voimakkainta eteläisellä Itämerellä, mikä johtuu pääosin muilta alueilta siirtyvistä halleista.
− Kannan kasvusta, mutta myös hallien liikkumisesta kertoo se, että Suomen merialueen tulos on nyt noin 4 500 yksilöä suurempi kuin vuonna 2017, kertoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Mervi Kunnasranta