Suomalaisten velkahuolista suurin on kyky hoitaa velkaa

Kehärata kaksinkertaisti, jopa kolminkertaisti asuntorakentamisen Vantaalla. Nyt lupamäärät putoavat rytinällä. Arkisto/Tiina Örn

toimitus

Suomalainen ottaa pääsääntöisesti velkaa asunnon ostoa varten. Vaikka suomalaisten velkamäärä suhteessa tuloihin on noussut jatkuvasti, oma velkamäärä ei huoleta velallisten enemmistöä, ilmenee LähiTapiolan teettämästä Arjen katsaus –kyselystä.

Suomalaiset ovat enemmän huolissaan kyvystä hoitaa velkaa kuin siitä, että korot nousisivat tai velalla rahoitetun kohteen arvo laskisi.

– Tulokset antavat selvän kuvan, missä pelkokerroin on korkeimmillaan. Isoin pelko tulee elämän satunnaisuuksista, päällimmäisenä oma ja puolison terveys, työkyky ja pahimmillaan kuolema, sanoo LähiTapiolan yksityistaloudenekonomistiHannu Nummiaro

Kyselyn yli viidestäsadasta velkaa omistavasta henkilöstä 41 prosenttia sanoi velassa huolettavan vähintään jonkin verran se, mitä velanhoitokyvylle kävisi puolison kuoleman tai vakavan sairauden sattuessa.

Oma vakava sairastuminen ja sen vaikutus velanhoitokykyyn huoletti 37 prosenttia kyselyn velallisista. Sen sijaan korkojen noususta oli huolissaan 35 prosenttia vastanneista. Velan vakuutena olevan kohteen arvon lasku huolestutti vain 12 prosenttia vastaajista.

Tilastokeskuksen vuoden 2016 varallisuustutkimuksen mukaan 58 prosentilla kotitalouksista oli velkaa. Eniten on asuntovelkaa. Vuoden 2018 tilastojen mukaan asuntovelallisilla asuntokunnilla oli asuntovelkaa keskimäärin 100 030 euroa.

LähiTapiolan teettämän Arjen katsaus –kyselyn tuotti Kantar TNS. Kyselyyn vastasi syyskuussa kaikkiaan runsaat tuhat suomalaista. Kyselyn tulosten tilastollinen virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lukiolaisen tietokone maksaa useita satasia – Helsingin peruskouluissa kannettavan saa lainata kotiin, mutta nettiyhteys on kustannettava itse
  2. Tarkkailijat syynäsivät kesällä Helsinkiä – tätä kaikkea paljastui palvelujen laadusta
  3. Isä ja yrittäjä Kristian, 22, keksi automaatin, joka otetaan käyttöön nyt monissa kauppakeskuksissa: "Ajatus lähti täysin omista tarpeista"
  4. Ilpo Kuronen tuntee Koillis-Helsingin helmet ja kertoo nyt, miksi Malmin kentän pusikkoon kannattaa mennä tunneiksi
  5. Kaupunki tarjoaa nyt uutta palvelua senioreille – "Ulkoilu on muutenkin tällä hetkellä kovassa nosteessa"
  6. Helsinki vaatinut hallitukselta nopeampaa reagointia koronaan – Päätoimittaja Kannala: Silti toinen aalto yllätti kaupungin terveyspalvelut
  7. Mari Skool: Helsinki osaa sarjamokat
  8. Matkalla kotimaassa: Muumimaailmassa sadusta tulee hetkeksi totta – Tove Janssonin rakastettujen tarinoiden hahmoja pääsee tapaamaan poikkeuskesänäkin
  9. Kolumni: Nuorille varmistettava koulutuspaikka tai työtä
  10. Lukijalta: Kasvomaskit ilmaiseksi eläkeläisille
  11. Ruokajakelut ja yhteisöruokailut alkavat jälleen – Katso lista jakopaikoista
  12. Päätomittaja Kannala: Koronan toinen aalto yllätti Helsingin kuin lumi autoilijan
  13. Esitutkinta valmistui: Naamiomiesten Espoossa tavoittelemasta kontista löytyi "tiiliskivinä" 176 kiloa kokaiinia – arvo 25 miljoonaa euroa
  14. Uudisrakennus 1700 työntekijälle Kalasatamaan valmistui
  15. Pyöräilijä kaahannut Mechelininkadulla jo kaksi kertaa yli 50 km/h – Poliisi epäilee menopelin laillisuutta: "Melkoiset muskelit saa olla jaloissa..."

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Asukkaat vastustivat ruokakauppaa, ovat saamassa nyt tilalle Mäkkärin
  2. Isä ja yrittäjä Kristian, 22, keksi automaatin, joka otetaan käyttöön nyt monissa kauppakeskuksissa: "Ajatus lähti täysin omista tarpeista"
  3. Pyöräilijä kaahannut Mechelininkadulla jo kaksi kertaa yli 50 km/h – Poliisi epäilee menopelin laillisuutta: "Melkoiset muskelit saa olla jaloissa..."
  4. Kontulalainen kerrostalopiha poikkeaa täysin totutusta – "Ihmisiä näkee kesäisin lukemassa, juttelemassa tai vaikka mansikoita poimimassa"
  5. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  6. Outo asuntoilmoitus herätti valtavan kiinnostuksen Helsingissä – asiantuntija: ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”
  7. "Onpa jäätävän kolkko bunkkeri" – Helsinkiin avautui uusi 335 lapsen päiväkoti, jonka harmaat betoniseinät herättävät kummastelua
  8. Helsinki pelastui pelätyltä rottainvaasiolta – nämä asuinalueet ovat poikkeus
  9. Yleisö ei palannut suuriin leffateattereihin ja syy on tässä – "Olisi surkeaa, jos jouduttaisiin sulkemaan"
  10. Yhteensä 22 pysäkkiä vähenee Elielinaukion ja Espoon keskuksen väliltä – Uusi runkolinja aloitti liikennöinnin
  11. Hampurilaisgrilli teki pieneltä tuntuneen muutoksen valikoimaansa – yrittäjä yllättyi: "Huomasin, että työmiehet eivät enää käyneet täällä"
  12. Junaliikennettä sotkenut onnettomuus sattui Koivukylässä – mies selvisi kuin ihmeen kaupalla
  13. Raidejokeri myllää liikennejärjestelyt uusiksi – Takkatien ja Pitäjänmäentien risteys suljetaan noin kolmeksi kuukaudeksi
  14. Ilpo Kuronen tuntee Koillis-Helsingin helmet ja kertoo nyt, miksi Malmin kentän pusikkoon kannattaa mennä tunneiksi
  15. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.