Potkulautojen pysäköinti huutaa ratkaisua – Ruotsissa syntyi somekampanja: kansalaiset nostelevat kaatuneita vempeleitä

Kuvituskuva. Jukka Hämäläinen

Jukka Hämäläinen

Helsingissä pitää löytää talven aikana ratkaisu sähköpotkulautojen pysäköintiongelmaan, kiirehtii valtuutettu Ville Jalovaara (sd.) aloitteessaan.

Potkulautoja vuokraa Helsingissä neljä yritystä. Vain Vuosaaressa toimivan Samocat Sharingin potkulaudoilla on ollut kiinteät asemat.

Ruotsalaisen Voin sovelluksessa on tietotekniikan avulla rajattuja virtuaaliasemia, joille pysäköidessään asiakkaat saavat alennusta matkastaan.

– Toivomme myös, että käyttäjät huomioisivat muut liikenteessä kulkijat ja pysäköisivät laudat niin, etteivät ne haittaa kulkemista. Tästä olemme kampanjoineet yhdessä Näkövammaisten liiton kanssa, Voin markkinointipäällikkö Mathias Soini kertoo.

Lue myös: Pyöräilijöille ja potkulautailijoille ropissut sakkoja ja huomautuksia – Poliisi: "Kevyen liikenteen valvonnalle on todellakin tarvetta Helsingissä"

Saksalainen Tier haluaa tehdä pysäköinnin järjestämisessä yhteistyötä kaupungin kanssa.

– Tiehen maalatut parkkiruudut tai liikennemerkit ovat maailmalla olleet käytännössä toimivia tapoja. Myös asiakkaiden palkitseminen on hyvä tehokeino ohjata vastuullista pysäköintiä, Tier Suomen maajohtaja Katja Ojala sanoo.

Suomalainen Hoop on Voin tavoin testannut kuluneena kesänä virtuaaliasemia ja kannustanut asiakkaita alennuksin pysäköimään määrätyille alueille.

– Olemme tutkineet myös muita vaihtoehtoisia pysäköintitapoja, koska huolimaton pysäköinti on tämän uuden palvelun merkittävimpiä haasteita, Hoopin talouspäällikkö Ville Väätäinen toteaa.

– Tällä hetkellä arviomme mukaan sähköpotkulaudat olisi järkevintä joko viedä kiinteisiin asemiin kaupunkipyörien tapaan tai ennalta määrätyille, visuaalisesti merkatuille alueille.

Tärkeimmässä asemassa pysäköinnissäkin ovat potkulautojen käyttäjät, katsoo Helsingin liikenneinsinööri Ilari Heiska.

– Käyttäjiä tulee opastaa laudan käyttöön ja pysäköintiin esimerkiksi niiden vuokraamiseen käytettävien sovellusten avulla, hän sanoo.

Yksi ratkaisu on lähestyä asiaa pysäköintikieltojen kautta, kuten yritykset ovat tehneet esimerkiksi päärautatieaseman lähistöllä.

Helsinki opasti toukokuussa, että laudat pysäköitäisiin pyörätelineiden viereen tai talojen seinustoille.

Helsingin poliisilaitos tiedotti kesän alussa, että sähköpotkulaudan saa polkupyörän tapaan pysäköidä myös jalkakäytävälle ja pyörätielle, jollei siitä aiheudu kohtuuttomasti haittaa muulle kulkemiselle.

– Eli sitä ei saa jättää esimerkiksi ajoradalle tai paikkaan, jossa se aiheuttaa törmäys- tai kaatumisvaaran, poliisi täsmensi.

Hujan hajan olevat potkulaudat ovat riesa etenkin näkövammaisille. Ruotsissa tavalliset kansalaiset ovat ryhtyneet nostamaan kaatuneita potkulautoja ylös.

– Tästä pienestä, mutta vaikuttavasta teosta on noussut someilmiö. Ihmiset julkaisevat tapahtumasta kuvan tai videon, Helsingin ja Uudenmaan näkövammaiset kertoo tiedotteessaan.

Talven tulo

Ainakin Voi aikoo pitää sähköpotkulaudat Helsingissä liikenteessä läpi talven.

Erityisen lumisena aikana lautoja ei pidetä liikenteessä, ja yrityksellä on valmius deaktivoida laudat muutamassa minuutissa ja kerätä ne nopeasti pois.

Sään vaatiessa ajoalueita rajataan keskustoihin ja sulille kaduille.

Voi on yhteydessä aurausyrityksiin, jotta esimerkiksi rankkojen lumisateiden varalta voitaisiin sopia yhteiset käytännöt.

Tukholmassa sähköpotkulaudat olivat viime talvena poissa käytöstä vain kuutena päivänä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut