75-vuotiaan koti on täynnä muistilappuja, mutta enää nekään eivät auta: Kristianin äiti on lähtenyt ulos harhailemaan jo kahdesti – "Tämä on ollut kauheaa seurata"

Syyskuisena yönä Kristian Jylhä sai puhelun poliisilta. Malmilla asuva 75-vuotias muistisairas äiti oli löytynyt pihalta kylmissään ja sekavan oloisena. Päällään äidillä oli ollut vain t-paita ja pikkuhousut. Äiti oli lähtenyt yöllä etsimään vessaa ja päätynyt kadulle.

Lokakuussa ventovieras mies toi Jylhän äidin yöllä tämän naapuriin. Äiti oli jälleen lähtenyt kadulle hortoilemaan. Miestä hän oli luullut pojakseen. Mies oli muistanut nähneensä naisen liikkumassa samaisten talojen kupeessa ja oli soittanut naapurin ovikelloa.

Kristian Jylhä tietää, mitä on olla huolissaan kotona asuvasta muistisairaasta äidistä kellon ympäri.

– Tämä on ollut vierestä seurattuna aivan kauheaa katseltavaa. Ilman puolisoni tukea ja työnantajani ymmärrystä tämä taakka olisi ollut täysin mahdoton, mies huokaa.

Jylhä asuu perheineen toisessa kaupungissa, yli 40 kilometrin päässä äidistä.

– Sen lisäksi, että olen jo vuosia käynyt äidin luona aina töihin mennessä ja sieltä tullessa, äiti soittaa ainakin 15 kertaa päivässä. Äänessä on aina hätää ja huolta.

Jylhän äidillä todettiin neljä vuotta sitten verisuoniperäinen dementia. Viime keväänä tapahtui yllättäen iso muutos huonompaan.

Kuin yhtäkkiä äiti unohti, miten pyykinpesukonetta käytetään. Sitten unohtui kännykän ja viimeisimpänä kahvinkeittimen käyttö. Toissaviikolta Jylhä kertoo hetkestä, kun äiti puhui seinäkellolle. Äiti luuli puhuvansa Jylhälle.

– Suorastaan sydämeen sattuu. Olen valtavan huolestunut ja peloissani siitä, mitä vielä tapahtuu. Välitän äidistä niin paljon. Äiti ei vaan enää mielestäni pärjää kotona.

Viime toukokuussa alkaneesta kotihoidosta Jylhällä on hyvää, mutta myös huonoa sanottavaa. Joskus iltalääkkeitä on tultu antamaan jo kello 16. Se on liian aikaisin. Lääkkeiden vaikutus ei kestä aamuun, kuten pitäisi. Äidin kunto romahtaa ja siitä seuraa sekavuustila.

– Olen maininnut tästä. Yksi hoitajista sanoi, että käyttäkää sitten yksityistä. Mutta ei äidin pienestä eläkkeestä pysty maksamaan sellaisia hoitokuluja.

Kotihoidon lisäksi käytössä on ollut apuvälineitä turvarannekkeesta ovihälyttimeen. Asunto on lisäksi täynnä Jylhän liimaamia muistilappuja. Peilissä lukee "peili", kahvinkeittimen vesisäiliössä "vesi" ja keittimen toisella puolella "jauhe".

Enää muistilapuistakaan ei ole hyötyä.

Viime viikolla äiti sijoitettiin Kustaankartanon kriisiosastolle kotihoidon toimesta. Ympärivuorokautisen paikan myöntäminen vaatii muun muassa toimintakyvyn ja terveydentilan arvioimista.

– Muistisairaus ei yleensä yksistään ole asia, että luovuttaisiin omasta kodista. Myös muistisairaalta kysytään aina omaakin tahtoa, kertoo Helsingin vanhuspalveluiden arviointitoiminnan johtaja Tuulikki Siltari.

Helsingin ympärivuorokautista hoitoa tarjoavissa yksiköissä on tällä hetkellä iso hoitajapula. Jonossa on yli 240 vanhusta.

– Tänä vuonna on ensimmäinen kertaa, että budjetissa olisi rahaa, mutta uusia hoivapaikkoja ei ole saatu ostettua hoitajapulan vuoksi, sanoo vuodesta 2007 yksityiseltä puolelta hoivapaikkoja ostanut Siltari.

Helsingissä palveluiden kehittäminen perustuu Siltarin mukaan siihen, että ihminen asuu kotona mahdollisimman pitkään.

– Ei ihmistä sen takia tarvitse hoivakotiin siirtää, että hän muistisairaana lähtee kotoaan ja eksyy. Käyttöön voidaan ottaa joissakin tilanteissa GPS-paikannin.

Helsingissä on noin 4 000 ympärivuorokautista hoitopaikkaa. Paikoista 55 prosenttia on kaupungin ja loput yksityisten palveluntuottajien.

Joka kuukausi noin sata helsinkiläisvanhusta muuttaa hoivakotiin.

– Väitän, että Helsingissä kukaan ei jää heitteille. Ennen hoivakotiin muuttoa kokeillaan kaikki avopalvelun keinot, Siltari sanoo.

Hoivakodissa asutaan keskimäärin kaksi viimeistä elinvuotta. Helsinki kuluttaa ikääntyvien sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalveluihin vuosittain noin 600 miljoonaa euroa. Ostopalveluiden osuus on 125 miljoonaa euroa.