Missi ällistyi, kun perheenäiti repäisi repun auki terveysmessujen ilmaispisteellä Helsingissä – "Voi hyvä jumala"

Toni Tervo

Hallitseva Miss Helsinki Nina Kalliopäivittelee blogissaanihmisten ahneutta.

Hän kertoo havahtuneensa aiheeseen muutaman viime aikojen esimerkin kautta. Ensimmäinen niistä oli kauppakeskust Triplan avajaiset viime viikolla.

–Uusi kauppakeskus Tripla avautui hiljattain ja ennen kuin ihmiset edes tiesivät, mitä lähtivät haalimaan, kerääntyivät he jonottamaan kauppakeskuksen edustalle. Ensimmäinen jonottaja saapui kuuleman mukaan puoli kahdelta yöllä. Minulle heräsi palava halu selvittää, mitä ensimmäisille vierailijoille sitten annettiin: ilmainen lomamatka Bahamalle, auto, vuoden leffaliput? Ei suinkaan, hyvät ystävät, koko yön jonottaneet seikkailijat saivat kassin, jonka sisältö koostui mm. kenkälusikasta, purukumista ja deodorantista, hän kirjoittaa.

Toinen naiselle konkreettisempi esimerkki tuli Kallion ollessa töissä suosituilla I Love Me -messuilla viime viikonloppuna.

– Työskentelin viikonlopun messukeskuksessa ja viimeistään siellä kaikki ajatukseni ihmisten ahneudesta sai vahvistuksen: Jakelin viikonlopun päätteeksi virvoitusjuomia ihmisille maistiaisiksi, brändi oli itsellenikin uusi tuttavuus. Omasta mielestäni normaalilla älyllä ja käytöstavoilla varustettu kansalainen ottaisi kohteliaasti yhden tai ehkä jopa toisen tölkin ystävälle. Mutta ei, ihmiset rynnivät luokseni muista ihmisistä juurikaan välittämättä ja suu vaahdoten selittivät, kuinka myös naapurin lapset ja veljentytär koirineen tarvitsee kyllä yhden ja saako makua x vaihtaa makuun.Hämmennyin.

– Eräällä lapsella oli tölkit molemmissa käsissä ja huomautin: ”eiköhän sinulla ole jo kädet täynnä” niin mitä tekee lapsen äiti? Repii lapsen reppua auki ja kiljahtaa hullunkiilto silmissään ”kyllä tänne reppuun vielä mahtuu!” Voi hyvä jumala.

Kallio toteaa haluavansa tuoda nämä esimerkit, jotta ihmiset hiukan heräisivät ajattemaan käytöstään kanssaihmisiään kohtaan.

– Kunnioitetaan toisiamme ja kohdellaan muita niin kuin tahtoisimme itseämme kohdeltavan. Se, että luen lehdestä esimerkiksi Yhdysvalloissa ihmisten jyräävän toisiaan kirjaimellisesti kuoliaaksi Black Friday -hysterian vuoksi, saa minulle fyysisesti pahan olon. Haluaisin aina uskoa ihmiskunnan hyvyyteen ja vilpittömyyteen, mutta tarkastellessani ihmisiä ympärilläni totean sen olevan silkka mahdottomuus.

Aiheeseen liittyvää

  1. Keittiöpäällikön kuvat paljastavat tolkuttoman hamstrauksen buffet-pöydästä – "Et jaksanutkaan syödä puolta kiloa pekonia, 20 nakkia ja 10 lihapullaa"
    22.10.2019 12:05
  2. "Voi s**tana ihan oikeasti!" – Lapsiperheen äidillä meni kuppi täysin nurin Facebook-kirpputorilla
    12.8.2019 20:24
  3. "Margariinipaketteja ja likaisia patjoja kattoon saakka" – Yle: Hamsterit piinaavat taloyhtiöitä
    20.2.2017 14:41

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut