Helsinki nopeuttaa kuntoportaiden rakentamista sekä viiden koulun korjausta – perustaa myös uuden hävikkiruokaterminaalin

Käpylän koulun suojellun Väinölä-rakennuksen remontista on tulossa poikkeuksellisen kallis hanke. Kuva keväältä. Sanna Jompero

Kaisa Paastela

Helsingin ensi vuoden budjetissa kiirehditään muun muassa koulujen peruskorjauksia ja kuntoportaiden rakentamista ja lisätään vapaaehtoinen vieras kieli alkamaan 3. luokalta.

Lisäksi kokeillaan syrjäytymistä ehkäisevän positiivisen diskriminaation määrärahan ulottamista nuorisopalveluihin ja kirjastoille.

Kaupunginhallitus hyväksyi budjettiesityksen maanantain kokouksessaan.

Viiden koulun, eli Maatullin ala-asteen, Käpylän peruskoulun, Kottby grundskolanin, Koskelan ala-asteen ja Laajasalon ala-asteen peruskorjausta aikaistetaan vuodella. Lisäksi väistötilojen hankkimiselle sisäilmaongelmatapauksissa tulee neljän kuukauden tavoiteaika, jotta prosessi nopeutuisi.

Vuodelle 2020 kasvatuksen ja koulutuksen toimialan budjettiin tulee tähän vuoteen verrattuna lisää 44 miljoonaa euroa.

Valtuustoryhmien budjettineuvotteluissa päätettiin, että ensi vuodesta A2-kielen opiskelua aikaistetaan alkamaan 3. luokalla.

Jo aiemmin Helsinki on ryhtynyt tarjoamaan A1-kielen opetusta ensimmäiseltä luokalta lähtien. B2-kieli eli useimmilla ruotsi aloitetaan 6. luokalla, ellei oppilas ole aloittanut ruotsia jo aiemmin.

– Kolmas kieli ala-asteella on siis vapaaehtoinen. Ensi vuodelle päätettiin vain vuoden varhaistuksesta. Erillisiä tukitoimia ei ole tämän johdosta tulossa, apulaispormestari Pia Pakarinen kertoo.

Merkittävä lisäys toimialan budjetissa tehtiin myös positiivisen diskriminaation määrärahaan, jota korotetaan perusopetuksessa, lukioissa ja ammatillisessa 25 prosenttia. Pd-rahalla voidaan esimerkiksi pienentää luokkakokoja.

Pormestarin esityksessä kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle tuli lisäystä 36 miljoonaa euroa, ja valtuustoryhmät päättivät vielä 8 miljoonan euron lisäyksestä. Tätä rahaa halutaan kohdistaa esimerkiksi oppilashuoltoon ja varhaiskasvatuksen henkilöstön rekrytointiin.

– Erityisen painoarvon antaisin rahan kohdentamiseen laaja-alaisiin erityisopettajiin niin kouluissa kuin päiväkodeissa. Tämä on ollut henkilöstömme toive, ja uusia laaja-alaisia erityisopettajia tulisikin palkata ensi vuonna useita, linjaa apulaispormestari Pakarinen.

Kaupunki tulee myös perustamaan hävikkiruokaterminaaliin, jonka kautta hävikkiruokaa on mahdollista jakaa tehokkaasti apua tarvitseville. Terminaaliin investoidaan 600 000 euroa. Jo aiemmin Helsinki on kertonut, että se pyrkii eroon leipäjonoista

Liikuntamahdolllisuuksia kaupungissa halutaan myös parantaa. Alun perin 10 vuoden ajalla toteutettaviksi suunnitellut yhdeksän uutta kuntoporrashanketta aloitetaan jo vuoden 2020 aikana. Porrastreeniä voi jatkossa harrastaa eri puolilla kaupunkia. Helsingin Uutisetkertoi uusien kuntoportaiden paikoista elokuussa (HU 28.8.).

Johanneksen kentälle rakennetaan tekojäärata.

Ikäihmisten liikkumisen edellytyksiä halutaan parantaa lisäämällä muun muassa korkeampia, helposti istuttavia penkkejä palvelukeskusten lähistölle.

Katujen talvikunnossapitoa parannetaan ensi vuonna lisämäärärahalla, painopisteenä ovat joukkoliikenneasemille vievät jalankulun ja pyöräilyn väylät.

Aiheeseen liittyvää

  1. Sairaalakoulu vaihtoi nimensä ja sai nyt uudet tilat – "Jotkut käyvät täällä jopa koko peruskoulun" 18.10.2019 6:10
  2. "Poikkeuksellisen kallis" – Helsinki käyttää koulun yhden osan remontointiin enemmän kuin uudisrakennukseen 11.10.2019 6:40
  3. Helsinkiläispäiväkodissa ollut sisäilmaongelmia yli 10 vuotta, väistötiloja alettiin vasta etsiä – "Julkisuus on ainoa asia joka tähän auttaa" 9.9.2019 19:15
  4. Miksi kuntoportaiden rakentaminen maksaa 310 000 euroa? – Näin kaupunki vastaa 26.8.2019 13:14
  5. Yhdeksät uudet kuntoportaat Helsinkiin – näihin paikkoihin ne rakennetaan 23.8.2019 19:45
  6. Karut kuvat: Helsinki antoi 1920-luvulta olevan arvokoulun rapistua täysin – "Lapset oireilevat, remonttia vain lykätty" 22.5.2018 12:40
  7. Mitta alkaa olla täysi Helsingissä – "En halua, että lapselleni tulee astma siksi, että hän käy koulua, jossa on sisäilmaongelmia" 29.4.2019 13:50
  8. Päiväkotien välille repesi kuilu Helsingissä – Tutkijan mukaan eriytymiskehitystä ei oteta Suomessa riittävän vakavasti: "Meillä on jo päiväkoteja, joissa ei ole yhtään suomenkielistä lasta" 22.1.2019 19:25
  9. Joillain Helsingin alueilla jo liki 40 prosenttia vieraskielisiä, osalla kasvu huimaa vuodesta 2010 – ”Muutamia huolestuttavia merkkejä” 20.8.2019 6:45

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut