Miten saada suomalaiset liikkumaan? – Nyt tuli mullistavat minuuttisuositukset

Vanhat suositukset viikottaisesta 2 tunnin ja 30 minuutin reippaasta liikunnasta saavat nyt rinnalleen kehotuksen lyhyeen 3–4 minuutin liikuskeluun. Arkisto / Lotta Åberg

Mikko Välimaa

Miten motivoida suomalaisia liikkumaan, kun pimeä syksy ja hektinen arki vetävät kansaa enemmän sohvalle kuin salille päivän päätteeksi?

Suomalaisten liikkumattomuutta yritetään taklata nyt uusilla suosituksilla, joiden mukaan lyhytkin liikuskelu ja jopa paikallaan olemisen tauottaminen ovat hyväksi terveydelle.

UKK-instituutin mukaan jo muutaman minuutin liikkuminen esimerkiksi työn tai opiskelun lomassa on hyvästä.

– Uudistetusta liikkumisen suosituksesta on poistettu vaade vähintään 10 minuutin kestoisista liikkumishetkistä. Nyt riittävät jo muutaman minuutin pätkät kerrallaan, sanoo UKK-instituutin johtaja, lääketieteen tohtori Tommi Vasankari tiedotteessa.

Maanantaina julkaistut suositukset perustuvat laajoihin tutkimusaineistoihin sekä amerikkalaiseen liikkumissuositukseen. Vasankarin mukaan taustalla on vankka "vanhan puhelinluettelon kokoinen" tutkimusnäyttö.

Suosituksissa ovat edelleen mukana reipas, sydämen sykettä kohottava liikunta, jota pitäisi harrastaa 2 tuntia ja 30 minuuttia viikossa.

Toinen vaihtoehto on harrastaa rasittavaa liikuntaa, jolloin suositeltu liikkumisen määrä on 1 tunti ja 15 minuuttia viikossa.

Aiempien tutkimusten mukaan yli puolet suomalaisaikuisista liikkuu riittävästi, mutta hengästyttävää kuntoliikuntaa harrastaa vain joka kolmas.

THL:n viime vuonna julkaiseman selvityksen mukaan 70 prosenttia aikuisista harrastaa vain kevyttä liikuntaa tai ei liiku vapaa-ajallaan lainkaan.

UKK-instituutin tutkimuksen mukaan vähiten kestävyysliikuntaa harrastavat 20–29-vuotiaat miehet, joilla osuus yltää vain 10 kymmeneen prosenttiin. Saman ikäisillä naisilla osuus oli vajaat 20 prosenttia.

Säntillisimmin suosituksia noudattivat kuusikymppiset, joista suositusten mukaisesti liikkui noin 25 prosenttia. Viime vuonna julkaistut tiedot ovat kyselytutkimuksia luotettavampia, sillä ne kerättiin liikemittareilla.

Uudet suositukset ovat täsmälääkettä etenkin niille, jotka liikkuvat vähän. Tommi Vasankarin mukaan kevyemmällä liikuskelulla on terveyshyötyjä erityisesti vähän liikkuville.

Kevytkin liikuskelu voi alentaa verensokeri- ja rasva-arvoja. Lisäksi se vilkastuttaa verenkiertoa sekä vetreyttää lihaksia ja niveliä.

– Liikuskelua ja paikallaan olon tauottamista tulee tehdä joka päivä – mitä useammin, sen parempi, Vasankari korostaa tiedotteessa.

Suosituksissa korostetaan myös lihaskuntoa, joka jää usein suomalaisilla vähälle huomiolle. Lihaskuntoa ja liikehallintaa tulisi suosituksen mukaan harjoittaa vähintään kaksi kertaa viikossa.

Uutta on myös riittävän unen huomioiminen.

– Riittävällä unella ja liikkumisella on yhdessä merkittäviä terveysvaikutuksia, ja unen vaikutus palautumisessa on suuri.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tämä on Helsingin yrittäjien yleisin ammatti – Yrityksiä perustettiin tänä vuonna varovaisemmin koronan vuoksi
  2. Helsinkiläisiä hämmästyttävä katuorkesteri saa aikuisetkin kyykkyjumppalle keskellä kaupunkia – "Jengi menee mukaan siihen, mitä ympärillä tapahtuu"
  3. Painajaismainen moka oikeustieteellisen pääsykokeessa – Yle: Voi viedä opiskelupaikan jo hyväksytyiltä
  4. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  5. Rautatientorilta tuttu olutfestari järjestetään uudessa paikassa viikonloppuna – katso lista pienpanimoista
  6. Selvitys: Koulujen sulkemisella oli mitätön vaikutus lasten koronatartuntoihin – Opettajienkaan riski ei Ruotsin tietojen mukaan suurentunut
  7. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  8. Auttava puhelin -kampanja alkaa taas: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin
  9. Hypoteekkiyhdistys: Suomen talouskasvu koronakeväänä historialliseen sukellukseen, mutta ensi vuonna noustaan taas
  10. T24: Nyt kannattaa tulla Tallinnaan – Koronan takia alentunut kysyntä on laskenut hotelli- ja ravintolahintoja
  11. T24: Tallinnan Teletorn viettää viikonloppuna 40-vuotissyntymäpäiviään
  12. Barbi-tv-gladiaattori iloitsee, kun nuoret naiset treenaavat: ”Itse aion kisata jotain jossain aina”
  13. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  14. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  15. Liito-oravat saavat väistyä raidejokerin tieltä – Ely-keskus myönsi poikkeusluvan

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Helsinkiin aukesi ilman myyjää toimivia ruokakauppoja – tämä summa oltava tilillä, jotta kylmäkaapin oven saa auki
  2. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"
  3. Helsingin edustalla järjestetään kovanluokan kesäfestari – "Kumiveneellä tai sup-laudalla ei kannata tulla"
  4. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  5. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  6. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  7. Kallioon avataan panimo ja ravintola, josta voi ostaa mukaan jopa 12-prosenttista olutta – "Unelmiemme täyttymys!"
  8. Itä-Helsinki nousi asuntosijoittajien suosioon – ekonomisti listaa tekijät, jotka nostavat vetovoimaa
  9. Täystyrmäys Kaivopuiston huviajelun estäville betoniporsaille – tämän liikennemerkin merkitystä ei ymmärretä Helsingissä
  10. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla
  11. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  12. T24: Keksijä Janne Käpylehto on reissannut Tallinnaan, vaikka minkälaisella kulkupelillä – Tänä vuonna vuorossa oli aurinkosähkökäyttöinen vene
  13. Rautatientorilta tuttu olutfestari järjestetään uudessa paikassa viikonloppuna – katso lista pienpanimoista
  14. Liito-oravat saavat väistyä raidejokerin tieltä – Ely-keskus myönsi poikkeusluvan
  15. Helsingissä isketään sitkeän vieraslajin kimppuun – Myös citykanit saavat vuosittain kyytiä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.