Shugri Mohamed, 21, odottaa, että Helsinkiin tulee pian ikuinen kesä. Hän tarkoittaa Triplan maanalaiseen kerrokseen avautuvaa tunnelia, jossa surffataan ja pelataan rantalentopalloa 27 asteen lämpötilassa ympäri vuoden.
– Odotan sitä niin paljon etenkin kylmän talven keskelle. Vihdoinkin tänne tulee myös vaatekauppoja ja elokuvateatteri. Äitikin pääsee lähelle Prismaan, eikä tarvitse reissata kauas, sanoo 19 vuotta Itä-Pasilassa asunut Shugri Mohamed.
Shugrin äiti Sacdiyo Mohamed, 41, on hieman huolissaan Triplasta.
– Tähän viereen tulee iso ja vilkas keskusta. Itä-Pasilassa liikkuu sen jälkeen muitakin kuin tuttuja kasvoja, sanoo äiti, joka on katsellut elämänsä aikana kahdeksan oman lapsensa perään.
Junaradan vieressä sijaitsevaa Pasilan peruskoulua käynyt Shugri Mohamed on odottanut Triplan aukeamista siitä lähtien, kun ensimmäiset huhut kauppakeskuksesta tulivat vuosia sitten.
– Koulun pihalla mietin, että mitähän tuohon tyhjälle alueelle mahtaa nousta. Olen katsellut havainnekuvia innoissani ja ihmetellyt räjäytyksiä. Nyt se on oikeasti valmis.
Pasilan asukastalo on keskeisellä paikalla Itä-Pasilassa. Kuva: Päivi Tuovinen Päivi Tuovinen
Sacdiyo Mohamed tuli Somaliasta Suomeen vuonna 1994. Hän sanoo, että 1990-luvulla Suomessa saattoi kohdata paljon rasismia, mutta jo 2000-luvun alussa esimerkiksi monikulttuurisen Pasilan ilmapiiri oli hyvin suvaitsevaista.
– Olen kertonut uusille maahanmuuttajille, että heillä on nykyään niin paljon enemmän mahdollisuuksia kuin ennen. Kotouttamisprosessi toimii ja kaikki menevät heti kouluun.
Pasilassa vieraskielisiä on noin 27 prosenttia asukkaista. Määrä on Helsingin kymmeneksi korkein.
Mohamedin perhe on asunut neljän huoneen kerrostaloasunnossa välillä ahtaastikin. Muuttoa Itä-Pasilasta ei ole kuitenkaan harkittu.
– Nuorena minä haukuin Itä-Pasilan taloja ja betonia. Äidin oli vaikea hahmottaa, että jalankulku ja autot olivat eri tasoissa. Enää en koe kaupunginosaa rumana, vaan arvostan enemmän tätä sokkeloisuutta, Shugri Mohamed sanoo.
– Itä-Pasila on hyvä paikka asua. Lähellä on puistoja ja jalkapallokenttiä. Paikka on yhteisöllinen ja kasvot tuttuja, Sacdiyo Mohamed sanoo.
Topparinkujalla sijaitseva Pasilan asukastalo on perheelle kuin toinen koti. Sacdiyo Mohamed valmistaa lähialueen asukkaille keskiviikkoisin edullista somalialaista ruokaa. Shugri järjestää asukastalolla muun muassa kerhoja eri-ikäisille tytöille.
– Minulla on ollut aina suuri halu auttaa ihmisiä. Opiskelen Laurea-ammattikorkeakoulussa sosionomiksi, Shugri kertoo.
Shugri Mohamed ja Sacdiyo Mohamed sanovat että Itä-Pasila on mainettaan vihreämpi kaupunginosa. Kuva: Päivi Tuovinen Päivi Tuovinen
Asukastalolla käy päivässä jopa satoja ihmisiä, sanoo Kalliolan Setlementin Pasilan asukastalon koordinaattori Marja-Leena Haaksluoto.
Kävijöistä reilu kolmannes on taustaltaan maahanmuuttajia. Päiväaikaan kävijöissä on paljon ikäihmisiä ja kotivanhempia.
– Järjestämme omia tapahtumia ja myös yhteistyötapahtumia esimerkiksi tiloissa toimivan Pasila-seuran kanssa. Teemme alueellista yhteistyötä ja puutumme tarvittaessa epäkohtiin Pasilan alueen hyvinvoinnin edistämiseksi.
Haaksluoto korostaa asukastalon yhteiskunnallista merkitystä.
– Meillä on pitkäaikaistyöttömiä muun muassa työkokeilussa. Toivon, että Triplan kautta saamme yritysyhteistyötä ja saamme työllistettyä ihmisiä. Esimerkiksi Triplan ravintoloissa työllistetyillä voisi olla mahdollisuus päästä avoimille työmarkkinoille. Triplan avaaminen tuonee meille mahdollisuuksia myös yhteisten tapahtumien järjestämiseen, Haaksluoto pohtii.
Liite valottaa Pasilan historiaa, nykyhetkeä sekä tulevaisuutta.