Villa Elfvikin luontotalossa Espoon Laajalahdessa esillä oleva näyttely Elä kevyemmin kertoo luonnonvarojen kulutuksesta. Näyttelyssä havainnollistetaan asumiseen, liikkumiseen, ruokaan, kodin tavaroihin ja vapaa-aikaan käytettyjen luonnonvarojen kulutusta kotitalouksissa. Näyttely antaa myös vinkkejä kulutuksen keventämiseen.
Näyttely kertoo, mistä keskivertosuomalaisten elämän ekologisen selkärepun paino muodostuu ja kuinka reppua voi keventää.
Ekologinen selkäreppu kertoo kiloina sen materiaalimäärän, jonka tuotteen valmistaminen, käyttö ja jätehuolto ovat kuluttaneet jossakin vaiheessa jossain päin maailmaa.
Näyttelyssä voi tutkia, kuinka paljon luonnonvaroja kuluu sähköautoradan valmistuksessa ja käytössä. Voit myös kokeilla, kuinka paljon luonnonvaroja kuluu muun muassa polkupyörän, farkkujen ja lautapelin valmistamiseen.
Näyttelyn taulut ovat valmistuneet vuonna 2007, mutta keskivertosuomalaisen luonnonvarojen kulutus ei ole siitä juuri muuttunut. Reilussa kymmenessä vuodessa on kuitenkin tullut uusia tapoja ja mahdollisuuksia vähentää kulutustaan. Näyttelystä saa mukaansa vinkkilistan, jonka avuilla voi vähentää omaa luonnonvarojen kulutustaan.
Näyttely on avoinna 28. marraskuuta saakka. Luontotalo on loka-marraskuussa avoinna arkisin kello 9–15 ja sunnuntaisin kello 10–16. Pyhäinpäivänä 2. marraskuuta luontotalo on avoinna kello 10–16. Vapaa pääsy.