Mitä meistä jää jälkeen? Uusi kuolemanäyttely pakottaa pysähtymään – arkaluontoisimmat asiat ovat piilossa kaapissa

Näyttelyä varten on haastateltu eri alojen ammattilaisia, saattohoitajasta haudankaivajaan. Päivi Tuovinen

Marjo Rämö

Miten ja missä kuolemme? Mitä ruumiille sitten tapahtuu? Miten kuollutta muistetaan? Entä mitä meistä jää, kun ruumis on haudattu tai tuhkat siroteltu?

Muun muassa tällaisten kysymysten äärelle vie Vantaan kaupunginmuseon uusi näyttely Kohti tuntematonta.

Museon päällikkö Marjo Poutanen kertoo vastanneensa jo useamman kerran kysymykseen, miksi näyttely kuolemasta.

– Jo kysymys itsessään kertoo, että aiheessa on jotain arkaa ja tabumaista, Poutanen toteaa.

Silloin se on hänestä juuri oikea aihe näyttelylle. Kuolema koskettaa jossain elämän vaiheessa meistä jokaista. Aihe sivuaa myös ajankohtaista keskustelua vanhustenhoidosta ja yksinäisyydestä.

– Toivomme, että näyttely saa ihmiset pohtimaan kuolemaa ja herättää keskustelua.

Museoamanuenssi Anna-Reetta Rikalan käsikirjoittama näyttely etenee kronologisesti kuolemaan valmistautumisesta ja varsinaisesta kuolemasta hautajaisiin, muistamiseen ja suremiseen. Museon kakkoskerrokseen rakennettujen vinttikomeroiden keskellä voi pohtia, mitä muuta meistä jää jäljelle kuin tavararöykkiö?

Näyttelyssä äänen saavat kuoleman parissa työskentelevät ammattilaiset kuten ensihoitaja, saattohoitaja, hautaustoimiston työntekijä, krematorion työntekijä, haudankaivaja ja diakoni.

Heidän haastattelunsa ovat kuunneltavissa Vaskivuoren lukion oppilaiden lukemina.

Näyttelyssä kuolemaa esitellään pääasiassa siten, miten se näyttäytyy tänä päivänä. Kuolemisen historia on muutamassa vitriinissä läsnä museon kokoelmaesineiden kautta, muun muassa hautajaiskonvehtien muodossa.

Arkaluontoisimmat aiheet on nostettu lääkekaappia muistuttavien luukkujen taakse ja niihin voi tutustua halutessaan.

Rikala ja Poutanen sanovat näyttelyn sopivan kaikille, myös lapsille, ja niille, joille kuolema on jollain tavalla ajankohtainen. Mitään shokeeraavaa ei ole esillä.

Lasten olisi hyvä tulla tutustumaan näyttelyyn aikuisen kanssa, jotta näyttelyn esille nostamista ajatuksista voi keskustella.

Kohti Tuntematonta -näyttely, Tikkurilan vanha asema (Hertaksentie 1). Avoinna ti–pe klo 11–18 ja la–su klo 11–16. Näyttely on esillä 17.4. saakka. Vapaa pääsy.

Oheisohjelmaa

Yleisöopastukset joka lauantai 19.10. alkaen klo 14 sekä ke 6.11. ja 4.12. klo 17. Vapaa pääsy.

Viemisiä haudalle -kranssityöpaja to 31.10. klo 16–18. Tehdään hautakoriste luonnon materiaaleista. Ennakkoilmoittautumiset: kaupunginmuseo@vantaa.fi tai puh. 040 5739920. Materiaalimaksu 5 euroa.

Hiljaisuuden lauluja la 2.11. klo 12. Matti Pasanen ja Klaus Pennanen esittävät suosittuja hautajaissävelmiä, kuten Niin kaunis on maa, Täällä pohjantähden alla ja Mun sydämeni tänne jää. Kesto noin 50 min. Vapaa pääsy.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hernesaaren ruoppaus alkaa – veneilijöitä kehotetaan pitämään noin 150 metrin suojaväli työkoneisiin
  2. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  3. Take away -pakkausten roskameri puistossa tuskastuttaa puutarhuria – "Kyllähän se turhauttaa, että joutuu jatkuvasti siivoamaan toisten jälkiä"
  4. Liki identtiset kerrostalot toteutettiin puu- ja betonirunkoisina Helsinkiin – päästöjen lisäksi vertailtiin käyttöönoton jälkeisiä kosteuksien muutoksia rakenteissa
  5. Puistoruokailu leikkipuistoissa alkaa maanantaina - nämä puistot auki
  6. Laaksoon uusi jättisairaala – paikkoja yli 900, hinta yli 800 miljoonaa euroa
  7. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  8. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  9. Irakilaissyntyinen Baan tuli Suomeen 5,5 vuotta sitten, valmistuu nyt M:n papereilla ylioppilaaksi – suunnitelmissa tutkijan ura
  10. Opettajilla on edessään savotta – syksyllä kartoitetaan etäopetuksen aiheuttamat oppimiserot
  11. Kolumni: Helsinki tarvitsee luonnon monimuotoisuutta ja urbaania monimuotoisuutta
  12. Päätoimittaja Karri Kannala: Vihreät teki virheen, kun esitti heränneensä puolustamaan Pirkkolan Keskuspuistoa vasta mielenosoituksen myötä, ja sanoi sen ääneen
  13. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto: Nuorille työntekijöille pitää tarjota muutakin kuin korkeita veroja ja supistuvia palveluita
  14. Päätoimittaja Kannala: Vihreät eksyi Pirkkolan metsään
  15. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  2. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  3. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  4. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  5. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  6. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  7. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  8. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  9. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  10. Karu päätös lähiöriidalle: miehen epäillään sytyttäneen asunnon tuleen tahallaan Kontulassa – poliisi tutkii murhan yrityksenä
  11. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  12. Päätoimittaja Karri Kannala: Vihreät teki virheen, kun esitti heränneensä puolustamaan Pirkkolan Keskuspuistoa vasta mielenosoituksen myötä, ja sanoi sen ääneen
  13. Liki identtiset kerrostalot toteutettiin puu- ja betonirunkoisina Helsinkiin – päästöjen lisäksi vertailtiin käyttöönoton jälkeisiä kosteuksien muutoksia rakenteissa
  14. Uudet mallinnukset: Yskäisy levittää koronaa neljän metrin päähän ja ihmisjoukossa puhekin riittää– Työpaikalla koronatartunta voi levitä jopa minuuteissa
  15. Pitäjänmäki saa radan varteen uuden maamerkin ja liki 600 asukasta – arvokas asemapuisto suojellaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.