Hävikkiruokaa kahviloista, pikkupussit pois kassoilta – HOK-Elannon vastuullisuusjohtaja: "Muovin osalta asiat eivät ole mustavalkoisia"

- Vastuullisuudessa riittää tekemistä. Pakko on keskittyä suunnitelmallisesti joihinkin asioihin kerrallaan, Satu Kattilamäki toteaa. Lari Lappalainen / HOK-Elanto

Jukka Hämäläinen

Kun Satu Kattilamäki osti äskettäin pesukoneen, myyjäliike lupasi sille 15 vuotta käyttöaikaa.

– Tämä on juuri sitä keskustelua, jota kestävä kehitys edellyttää ja jota valmistajien ja tavarantoimittajien pitää käydä, hän sanoo.

Maa- ja metsätaloustieteen maisteri Kattilamäki on vuoden alusta työskennellyt HOK-Elannon vastuullisuuspäällikkönä.

– Käyttötavaroista tuotteiden elinkaari ja kestävyys tulevat jatkossa olemaan ratkaisevia ominaisuuksia, hän uskoo.

Monelle tulee vastuullisuudesta mieleen ruokahävikki, jota HOK-Elanto on jo pitkään pienentänyt.

– Jos kysynnän ennustaminen ei onnistu eivätkä vanhenevat elintarvikkeet mene kaupaksi alennusprosenteillakaan, tuotteet ohjataan ruoka-apuun.

– Meillä on nykyisin yli 80 yhteistyökumppania, jotka noutavat ylijäämäruokaa, Kattilamäki kertoo.

Uusimpana hävikkiruuan myynti on tullut viime vuonna kahviloihin, jotka myyvät illan viimeisinä tunteina tuotteita puoleen hintaan.

S-ryhmällä on oma vastuullisuusohjelma.

– Olemme niin iso organisaatio, että sillä miten toimimme, on merkitystä. Tavoitteita asettamalla voimme myös saavuttaa niitä.

– Meillä on esimerkiksi kunnianhimoinen 30 prosentin energiatehokkuustavoite vuoteen 2020. Tällä hetkellä tavoite on jo lähes saavutettu, Kattilamäki iloitsee.

Tämän vuoden loppuun mennessä HOK-Elanto pyrkii siihen, että sen kaikissa ravintoloissa tarjottavat kahvi ja tee olisivat sertifioituja.

– Tavoite ravintoloissa myytävän tuoreen possun ja broilerin sataprosenttisesta kotimaisuudesta saavutettiin viime vuonna.

Vastuullisuutta HOK-Elannolta edellytetään myös työnantajana.

– Meillä tuli alihankintakielto siivouspalveluihin vuonna 2013. Halusimme sillä torpata harmaata taloutta. Viime vuonna otimme käyttöön myös ihmisoikeusriskien arvioinnin.

Osuuskaupan pitää tarjota ratkaisuja päästöjen vähentämiseen ja kestävään kuluttamiseen.

– Siksi pyrimme myymään lähellä tuotettua ruokaa ja olemme iso kaupunkipyörien tukija. Pyörät ovat pääkaupunkiseudun oma spesiaalijuttu!

HOK-Elanto on luopunut pikkupussien aktiivisesta tarjoamisesta kassoilla. Omassa materiaalitehokkuudessaan se on saanut muovijätteen vähenemään jo viiden vuoden ajan.

– Muovin osalta asiat eivät kuitenkaan ole mustavalkoisia. Ruokahävikin vähentämisessä muovi on joissakin tapauksissa ratkaiseva pakkausmateriaali, Kattilamäki huomauttaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Karmaiseva ääni ravisteli ihmiset hereille viime yönä Pasilassa: "Mistä p**keleestä se on peräisin?" – näin kauan piina vielä jatkuu
  2. Poliisi varautuu isosti nuorten juhlintaan Helsingissä – yksi paikka "oirehtii" erityisen paljon  
  3. Laivamatkustaja voi pian ostaa parkkipaikan etukäteen Helsingin satamasta
  4. Maskikauppa käy kuumana – Apteekit ja kaupat vakuuttavat maskien riittävän
  5. Saitko koronan salakavalan oireen? Älä viivyttele testiin menoa – ylilääkäri: "Altistuksia ehtii tulla enemmän"
  6. Poliisi vaitonainen miehen epäiltyyn murhaan liittyvistä tutkimuksista Helsingissä – 12 epäiltyä pidätetty: 10 miestä, 2 naista
  7. "Mukavaa kesän jatkoa: elokuu toimii aina" – J. Karjalainen joutui jälleen siirtämään jättikonserttiaan
  8. Naisia kiusataan netissä ulkonäöstä, miehiä liikunnasta – "Henkilöitynyttä ja raakaa"
  9. Helsingin ydinkeskustaan ilmestyi erikoinen viherilmiö – syynä 80-vuotispäivät
  10. T24: Lue, mitä kaikkea Tallinnassa tapahtuu tänä syksynä
  11. Tänään rapsahti rahaa monen tilille verottajalta – mitä jos et saanutkaan, vaikka piti?
  12. T24: Tallinna isännöi Tall Ships Race -purjelaivatapahtumaa kesällä 2021 – Myös Turku on yksi tapahtuman isännistä
  13. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  14. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  15. Helsinki ei ryhdy jakamaan ilmaisia kasvomaskeja – Myös HSL sysää vastuun matkustajille: "Lähtökohtaisesti se on matkustajan vastuulla"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Saitko koronan salakavalan oireen? Älä viivyttele testiin menoa – ylilääkäri: "Altistuksia ehtii tulla enemmän"
  2. Kasvomaskit tulossa joukkoliikenteeseen: "Pakko vai suositus?" –  HSL aikoo reagoida nopeasti
  3. "Peruslippumme maksaa 2,99 euroa" – Uusi halpabussifirma aloittaa liikennöinnin Helsingistä Turkuun
  4. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  5. Helsinki ei ryhdy jakamaan ilmaisia kasvomaskeja – Myös HSL sysää vastuun matkustajille: "Lähtökohtaisesti se on matkustajan vastuulla"
  6. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  7. Poliisi varautuu isosti nuorten juhlintaan Helsingissä – yksi paikka "oirehtii" erityisen paljon  
  8. Yksi nainen yllätti Kaljakellunnassa – ulkomaalainen tapahtumasta: "There are so many of those... how funny!"
  9. Karmaiseva ääni ravisteli ihmiset hereille viime yönä Pasilassa: "Mistä p**keleestä se on peräisin?" – näin kauan piina vielä jatkuu
  10. T24: Tallinnassa avautuu viikonloppuna täysin uudenlainen konseptihotelli – Citybox-hotelli ei tarjoa asiakaspalvelua vaan edullista majoitusta
  11. Sofi Kallio, 26, siirsi koronan vuoksi unelmahäitään ja menetti täydellisen juhlapaikan – sormuksiin jäi väärä päivämäärä
  12. Katastrofaaliselle hanhiongelmalle vaaditaan loppua – kaupunki:  "Alamme valmistella ratkaisua"
  13. Kauppakeskusravintola yritti tarjota asiakkaille luksuslounasta – tätä ruokaa suomalaiset oikeasti halusivat
  14. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  15. T24: Tallinnan sataman uudistunut D-terminaali avasi ovensa – Kahden vuoden remontti on vihdoin ohi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.