Hirven varsinainen metsästysaika alkaa lauantaina. Syksyn ja talven jahdeissa on käytössä runsaat 50 000 hirven ja hieman vajaat 59 000 valkohäntäpeuran pyyntilupaa. Yhdellä luvalla saa kaataa yhden aikuisen tai kaksi vasaa, ellei ehdoissa ole muuta määrätty.
– Hirven pyyntilupia myönnettiin noin kahdeksan prosenttia viime vuotta vähemmän. Se kohdentui pitkälti Pohjois–Suomeen. Muualla maassa muutokset olivat vähäisempiä, kertoo riistapäällikkö Jani Körhämö Suomen riistakeskuksesta.
Hirvitalousalueille asetetut tavoitteet tähtäävät koko maassa 68000 – 85 000 yksilön talvikantaan.
Valkohäntäpeuran metsästyksen tavoitteena on pienentää Etelä– ja Lounais–Suomessa runsastunutta valkohäntäpeurakantaa. Peuran pyyntilupamäärä on noin kolmanneksen suurempi kuin viime metsästyskaudella. Peurakolareiden vähentämiseksi peurojen metsästystä suositellaan painotettavaksi erityisesti alkusyksyyn.
Metsästysseurojen ja –seurueiden toivotaan kirjaavan tiedot kaadetuista eläimistä sekä metsästyksen yhteydessä tehdyistä hirvihavainnoista sähköiseen Oma riista –palveluun. Näin hirvisaaliin ja –havaintojen kertymistä oman metsästysalueen ympäristössä voidaan seurata ja käyttää tietoa hyödyksi metsästyksen suunnittelussa.
Aluetason tilannetta hirvenmetsästyksen etenemisestä voi seurata kaikille avoimestawww.riistahavainnot.fi–palvelusta.