Kasvisruokaa joka päivä tarjolle lukioihin ja ammattikouluihin – ruokasuosituksessa kiinnitetään huomiota myös ruokahävikkiin

Vaikka lautashävikki ei ole suuren mittaluokan ongelma Imatran kouluissa, se on asia, johon juuri koululaiset itse voivat vaikuttaa. Kuvituskuva. arkisto / Outi Paappanen

toimitus

Ensimmäistä kertaa toisen asteen koulutus sai ruokasuosituksen. Uudessa ruokasuosituksessa otetaan huomioon kestävä kehitys muun muassa niin, että toisena ateriana on tarjottava aina kasvisruokaa.

Lisäksi raaka-ainevalinnoissa tulee huomioida ruoan terveys-, ilmasto- ja ympäristövaikutukset. Suositus kehottaa kiinnittämään huomiota ruokahävikkiin.

– Nyt tehdyillä ratkaisuilla on vaikutusta tulevaisuuteen. Syömiseen liittyvät valinnat ovat keskeisiä kestävän elämäntavan ja ympäristön hyvinvoinnin kannalta, opetusneuvos Marjaana Manninen Opetushallituksesta kertoo tiedotteessa

Kestävät valinnat halutaan tehdä yksilölle helpoiksi ja mahdollisiksi. Ruokasuosituksen periaatteena on edistää kestävää elämäntapaa, osallisuutta, yhdenvertaisuutta ja terveyden tasa-arvoa.

Suomessa on oikeus maksuttomaan ateriaan kaikilla, jotka opiskelevat lukiossa ja ammatillisissa oppilaitoksissa päätoimisessa perustutkintokoulutuksessa sekä valmentavassa koulutuksessa.

Oppimisympäristöjen monipuolisuus tuo erityisiä vaatimuksia myös itse ruoalle: jos opinnot vaativat esimerkiksi sitä, että opiskelija viettää koko päivän ulkona, tämä pitää huomioida.

Lukioiden opetussuunnitelma ja ammatillisten tutkintojen perusteet nostavat esille sen, että ruokailu on merkittävä hyvinvoinnin edistäjä ja osa oppilaitosten toimintakulttuuria.

– Kyse ei ole vain siitä, että opiskelijat syövät, vaan että he voivat hyvin ja saavat viettää aikaa yhdessä keskellä koulupäivää, opetusneuvos Jouni Järvinen Opetushallituksesta kertoo tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Karmaiseva ääni ravisteli ihmiset hereille viime yönä Pasilassa: "Mistä p**keleestä se on peräisin?" – näin kauan piina vielä jatkuu
  2. Poliisi varautuu isosti nuorten juhlintaan Helsingissä – yksi paikka "oirehtii" erityisen paljon  
  3. Laivamatkustaja voi pian ostaa parkkipaikan etukäteen Helsingin satamasta
  4. Maskikauppa käy kuumana – Apteekit ja kaupat vakuuttavat maskien riittävän
  5. Saitko koronan salakavalan oireen? Älä viivyttele testiin menoa – ylilääkäri: "Altistuksia ehtii tulla enemmän"
  6. Poliisi vaitonainen miehen epäiltyyn murhaan liittyvistä tutkimuksista Helsingissä – 12 epäiltyä pidätetty: 10 miestä, 2 naista
  7. "Mukavaa kesän jatkoa: elokuu toimii aina" – J. Karjalainen joutui jälleen siirtämään jättikonserttiaan
  8. Naisia kiusataan netissä ulkonäöstä, miehiä liikunnasta – "Henkilöitynyttä ja raakaa"
  9. Helsingin ydinkeskustaan ilmestyi erikoinen viherilmiö – syynä 80-vuotispäivät
  10. T24: Lue, mitä kaikkea Tallinnassa tapahtuu tänä syksynä
  11. Tänään rapsahti rahaa monen tilille verottajalta – mitä jos et saanutkaan, vaikka piti?
  12. T24: Tallinna isännöi Tall Ships Race -purjelaivatapahtumaa kesällä 2021 – Myös Turku on yksi tapahtuman isännistä
  13. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  14. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  15. Helsinki ei ryhdy jakamaan ilmaisia kasvomaskeja – Myös HSL sysää vastuun matkustajille: "Lähtökohtaisesti se on matkustajan vastuulla"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Saitko koronan salakavalan oireen? Älä viivyttele testiin menoa – ylilääkäri: "Altistuksia ehtii tulla enemmän"
  2. Kasvomaskit tulossa joukkoliikenteeseen: "Pakko vai suositus?" –  HSL aikoo reagoida nopeasti
  3. "Peruslippumme maksaa 2,99 euroa" – Uusi halpabussifirma aloittaa liikennöinnin Helsingistä Turkuun
  4. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  5. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  6. Helsinki ei ryhdy jakamaan ilmaisia kasvomaskeja – Myös HSL sysää vastuun matkustajille: "Lähtökohtaisesti se on matkustajan vastuulla"
  7. Poliisi varautuu isosti nuorten juhlintaan Helsingissä – yksi paikka "oirehtii" erityisen paljon  
  8. Karmaiseva ääni ravisteli ihmiset hereille viime yönä Pasilassa: "Mistä p**keleestä se on peräisin?" – näin kauan piina vielä jatkuu
  9. Yksi nainen yllätti Kaljakellunnassa – ulkomaalainen tapahtumasta: "There are so many of those... how funny!"
  10. T24: Tallinnassa avautuu viikonloppuna täysin uudenlainen konseptihotelli – Citybox-hotelli ei tarjoa asiakaspalvelua vaan edullista majoitusta
  11. Sofi Kallio, 26, siirsi koronan vuoksi unelmahäitään ja menetti täydellisen juhlapaikan – sormuksiin jäi väärä päivämäärä
  12. Kauppakeskusravintola yritti tarjota asiakkaille luksuslounasta – tätä ruokaa suomalaiset oikeasti halusivat
  13. Katastrofaaliselle hanhiongelmalle vaaditaan loppua – kaupunki:  "Alamme valmistella ratkaisua"
  14. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  15. T24: Tallinnan sataman uudistunut D-terminaali avasi ovensa – Kahden vuoden remontti on vihdoin ohi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.