Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Näin alkoholin hinnat ovat Suomessa todella nousseet 10 vuodessa – yllätyitkö? 

Alkoholijuomien reaalihinnat ovat Suomessa nousseet yhteensä 12,1 prosenttia vuosina 2009–2018. Asiaa on tutkinut Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Viime vuonnaalkoholin hinnat nousivat 2,6 prosenttia vuonna 2018 edelliseen vuoteen verrattuna.

Ostopaikka vaikutti siihen,kuinka paljon hinnat kallistuivat: esimerkiksi elintarvikeliikkeissä ne nousivat kolme prosenttia, mutta anniskeluravintoloissa vain 1,7 prosenttia.

– Alkoholijuomien hintojen nousu johtunee osaltaan viime vuoden alussa voimaantulleista veronkorotuksista. Tästä huolimatta alkoholin kulutus ei vuonna 2018 vähentynyt, kuten on tapahtunut aiemmin veronkorotusten yhteydessä, kertoo erikoissuunnittelija Marke Jääskeläinen THL:stä.

Alkoholiveroja korotettiin vuoden 2018 alussa siten, että veronkorotus koski kaikkia alkoholijuomaryhmiä, mutta painottui lievästi mietoihin alkoholijuomiin.

Alkoholilain uudistus tuli voimaan kahdessa osassa: ensimmäiset uudistukset tulivat voimaan tammikuussa 2018.

Tällöin päivittäistavarakaupat saivat oikeuden myydä enintään 5,5-prosenttisia juomia aiemman 4,7 prosentin sijaan.

Samalla valmistustaparajoite poistui ja kaikkia enintään 5,5-prosenttisia juomia saa nykyisin myydä vähittäismyyntiluvan omaavista paikoista.