Kuski hääti äidin ja itkevän taaperon bussista Lauttasaaressa – matkustajat seurasivat tyrmistyneinä

Bussikuski käski äidin ja taaperon pois kyydistä. HSL myöntää saaneensa palautteen tapahtuneesta. Kuvituskuva. Päivi Tuovinen

Sanna Jompero

Kuljettaja poisti bussissa matkustaneen äidin ja itkevän pikkulapsen yllättäen kyydistä kesken matkan.

Tapaus sattui Lauttasaaressa viime perjantaina kello viiden jälkeen bussissa numero 21.

Tilannetta edelsi Lauttasaaren metroaseman kohdalla arviolta noin parivuotiaan lapsen itkukohtaus, jota äiti ei rauhoitteluista huolimatta saanut loppumaan.

– Bussi jatkoi yhden pysäkkivälin normaalisti, mutta Särkiniementien pysäkillä kuski käveli äidin ja lapsen luo ja ilmoitti, että nyt on sellainen tilanne, että hän ei pysty keskittymään ajamiseen, jos täällä on tällainen huuto. Bussi ei jatka matkaansa ennen kuin lapsi on poistunut bussista, kertoo bussissa matkustajana ollut Klaus Karkia

Karkian mukaan kuljettajan poistumiskehotuksen kuuli moni bussissa ollut matkustaja.

– Kesti hetken aikaa ennen kuin kukaan pystyi reagoimaan tilanteeseen, koska kaikki olivat niin pöllämystyneitä tapahtuneesta. Sitten yksi matkustaja sai suunsa auki. Lopulta jokseenkin koko bussillinen matkustajia kehotti kuskia jättämään naisen ja lapsen rauhaan ja palaamaan ratin taakse, Karkia kuvailee Helsingin Uutisille.

Matkustajien kommenteilla ei kuitenkaan ollut vaikutusta. Äiti ja lapsi poistuivat bussista.

Kuljettaja ei suostunut myöskään kertomaan nimeään erään matkustajan kysyessä sitä häneltä.

– Itse jäin miettimään, että mitä jos kuljettaja olisi päättänyt tehdä samanlaisen vedon jossain syrjäisemässä paikassa ja poistaa äidin sekä lapsen bussista. Siitä olisi voinut seurata oikeasti vaarallinen tilanne, kahden lapsensa kanssa bussissa ollut Karkia pohtii.

Karkia otti bussista pois päästyään välittömästi yhteyttä Helsingin seudun liikenteen (HSL) asiakaspalveluun, jossa palveluneuvoja oli Karkian mukaan tyrmistynyt kuultuaan tapauksesta.

HSL:n viestinnän asiantuntija JohannesLaitila kertoo, että palautejärjestelmästä löytyy tapauksen yksityiskohtiin sopiva palaute viime viikon perjantailta.

Laitila kertoo, että palaute on välitetty eteenpäin linjan liikennöitsijälle, joka on Tammelundin Liikenne.

– Olemme siis tietoisia tapauksesta HSL:ssä. Mikäli tilanne on ollut se, että lapsi ja äiti on poistettu bussista vain siksi, että lapsi on itkenyt, emme tietenkään hyväksy sitä.

– Emme kuitenkaan voi kommentoida tapausta tarkemmin, sillä tilanteen kokonaiskuva ei meillä ole selvillä, jatkaa Laitila.

Tapauksen jatkokäsittely on liikennöitsijän vastuulla.

– Edellytämme HSL:n liikenteessä työskenteleviltä kuljettajilta hyvää käytöstä. Kuljettajien työnantaja on vastuussa väärin toimineelle kuljettajalle mahdollisesti koituvista seurauksista, Laitila sanoo.

Tammelundin Liikenteestä tulee Helsingin Uutisten yhteydenotolle täystyrmäys.

Vaihteen puhelimeen vastannut mieshenkilö kertoo, ettei yhtiö ota kantaa yksittäisiin tapauksiin.

– HSL on ainoa, joka antaa mitään tietoja. Keskustelu tästä asiasta on päättynyt, kuittaa nimettomänä pysyttelevä työntekijä ja sulkee puhelimen.

Helsingin yrittäjät palkitsi viime vuonna Tammelundin Liikenteen Vuoden helsinkiläinen yritys -palkinnolla. Tammelundin Liikenne on perheyritys, joka on toiminut vuodesta 1946.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tätä lihaa pursotellaan nyt pizzan päälle ravintoloissa – ruokaguru paheksuu yleistyvää gourmet-ilmiötä
  2. Senaatintorin kupeessa vastaanottoa pitävällä Vieno Puustjärvellä, 75, on harvinainen työ –  "Tämä ei missään tapauksessa ole ennustamista"
  3. Tällainen siitä nyt tuli: Kuvakavalkadi paljastaa upouuden Olympiastadionin uljaat piirteet erikoisine valolyhtyineen
  4. Helsinki suunnittelee nastarengaskieltoja: Tällaisille kaduille niitä voi tulla –  "Luotetaan, että ihmiset ovat lainkuuliaisia"
  5. Lukijalta: Miksi koronarajoitukset koskevat yhä lapsia, vaikka aikuisten elämä on palautettu ennalleen
  6. Koronapandemian toinen aalto rantautuu Suomeen – Asiantuntija: "Nämä ovat nyt 2 ehdottomasti tärkeintä asiaa muistaa"
  7. Kolumni: Uusi yrittäjyys luo uutta työtä
  8. Väsynyt, murtoveikoksi epäilty mies nukahti rappukäytävään Helsingissä
  9. Lukijalta: Helsingissä on paljon omituista – johtunee johtajistosta
  10. Auton väri ei kiinnostakaan autonostajia paljon – mielessä ovat ihan muut ominaisuudet
  11. Etätyösuositus palaamassa oltuaan poissa vain päiviä – Ministeri: "Tartuntamäärien kasvu antaa aihetta arvioida etätöiden jatkamista"
  12. Nettivihaa vastaan voi nyt ottaa vakuutuksen – yläkoululaisille ilmaiseksi
  13. "Kyse on niin kutsutusta paloittelusurmasta" – poliisilta lisätietoa Helsingissä paljastuneesta epäillystä murhasta, josta vangittiin peräti 12 henkilöä
  14. Mari Skool: Stadin kauppakuolema on tyhmä unelma
  15. Rediin aukesi uusi yöreitti –  helpottaa bussipysäkin löytämistä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Saitko koronan salakavalan oireen? Älä viivyttele testiin menoa – ylilääkäri: "Altistuksia ehtii tulla enemmän"
  2. "Nöyryytysnappi" kiusaa pyöräilijöitä Helsingissä – myös nämä 7 ongelmaa ärsyttävät liikenteessä
  3. Koronapandemian toinen aalto rantautuu Suomeen – Asiantuntija: "Nämä ovat nyt 2 ehdottomasti tärkeintä asiaa muistaa"
  4. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  5. Triplan "Anthony Bourdain -ravintola" floppasi rajusti – paikalle aukesi Itä-Helsingin suosittu burgeripaikka
  6. Tätä lihaa pursotellaan nyt pizzan päälle ravintoloissa – ruokaguru paheksuu yleistyvää gourmet-ilmiötä
  7. Päätoimittaja Kannala: Niko Ranta-ahon ympärillä oleva sädekehä on vaarallista glooriaa
  8. Karmaiseva ääni ravisteli ihmiset hereille viime yönä Pasilassa: "Mistä p**keleestä se on peräisin?" – näin kauan piina vielä jatkuu
  9. Kasvomaskit tulossa joukkoliikenteeseen: "Pakko vai suositus?" –  HSL aikoo reagoida nopeasti
  10. Helsinki ei ryhdy jakamaan ilmaisia kasvomaskeja – Myös HSL sysää vastuun matkustajille: "Lähtökohtaisesti se on matkustajan vastuulla"
  11. Helsingin ydinkeskustaan ilmestyi erikoinen viherilmiö – syynä 80-vuotispäivät
  12. Sofi Kallio, 26, siirsi koronan vuoksi unelmahäitään ja menetti täydellisen juhlapaikan – sormuksiin jäi väärä päivämäärä
  13. Kauppakeskusravintola yritti tarjota asiakkaille luksuslounasta – tätä ruokaa suomalaiset oikeasti halusivat
  14. Helsinki suunnittelee nastarengaskieltoja: Tällaisille kaduille niitä voi tulla –  "Luotetaan, että ihmiset ovat lainkuuliaisia"
  15. Tällainen siitä nyt tuli: Kuvakavalkadi paljastaa upouuden Olympiastadionin uljaat piirteet erikoisine valolyhtyineen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.