Helsingin ainutlaatuinen piirre on 130 kilometriä pitkä, avoin rantareitti.
Reitille on nyt kartoitettu 120 mahdollista kohdetta erityyppiselle toiminnalle, kuten kahviloille tai vesiurheilulle.
Lisäksi parhaillaan yleisön arvioitavana kaupunkiympäristön toimialan some-tileillä ovat rantareitin merkitsemisen testiopasteet. Muotoillut opasteet tulevat maastoon kesällä 2020. Ensimmäiset opastettavat reitit ovat kantakaupungin kierros ja Laajalahden ympäri kiertävä reitti.
Rantareitin uusien palvelupaikkojen kartoitus perustuu ranta-alueiden kaavoittajien ja aluesuunnittelijoiden haastatteluihin sekä asemakaavoihin, raportteihin ja muihin suunnitelmiin.
Ensimmäistä kertaa koko rannan pituudelta yhteen koottu tieto helpottaa sekä kaupungin asiantuntijoiden työtä että yrittäjiä ja muita toimijoita, jotka etsivät toiminnalleen sopivaa paikkaa.
Uudet toimintapaikat tullaan luovuttamaan pääosin julkisten hakumenettelyjen kautta.
– Rannat ovat helsinkiläisten merellisen reviirin eturintama, jota nyt vahvistetaan kaikkien käyttöön muun muassa opastusta parantamalla ja yrittäjien toimintaa helpottamalla. Yrittäjät ovat toivoneet meiltä parempaa kokonaiskuvaa siitä, mitkä rantojen paikat soveltuvat mihinkin käyttöön. Käynnissä olevan merellisen strategiatyön tavoitteena on vahvistaa edellytyksiä rantojen palvelutarjonnan kasvattamiselle ja samalla houkutella investointeja ja luoda työpaikkoja, toteaa Helsingin merellisen strategian projektipäällikkö Minttu Perttula
Suunnittelussa on huomioitu meriluonnon suojeleminen.
– Mahdolliset uusien palveluiden paikat Helsingin rannoilla on nyt ensimmäistä kertaa koottu samalle kartalle, kaikkien saataville. Suunnittelussa on tunnistettu ranta-alueilta paikkoja, jotka kestävät virkistyskäyttöä. Samalla ulkopuolelle on rajattu aktiiviselta käytöltä varjeltavia alueita, kertoo merellisten alueiden arkkitehti Meri Louekari