Ilmavoimien pääsotaharjoitus Ruska 19 on parhaillaan käynnissä ympäri Suomen. Suursotaharjoituksen noin viikon kestävä taisteluvaihe alkoi perjantaina ja jatkuu 10. lokakuuta saakka.
Harjoitukseen osallistuu suomalaisten lisäksi ruotsalaisia koneita. Mukana on yli 50 ilma-alusta, joista pääosa on Hornet- ja Gripen-hävittäjiä sekä Hawk-suihkuharjoituskoneita. Mukana on myös kuljetus- ja yhteyskoneita sekä Maavoimien kuljetushelikopteri.
Koneet kiinnostavat konebongareita. Pirkkalassa tukikohdan ympärille on kuitenkin muodostettu tilapäinen harjoitusalue, joka vaikeuttaa Tampere-Pirkkala -lentoaseman läheisyydessä normaalisti tapahtuvaa lentokoneiden bongausta.
Sosiaalisessa mediassa leviää päivitys, jossa tamperelainen kuvabongari kertoo parin kaverinsa olleen kuvaamassa koneita Pirkkalassa alueella, jota ei ollut merkitty erikseen.
Päivityksen tehneen bongarin mukaan sotilaat ampuivat kuvaajia kohti paukkupanoksilla eli niin kutsutuilla räkäpäillä. Lisäksi sotapoliisit olivat bongarin mukaan kieltäneet kuvaamisen terminaalin vieressä ja käskeneet heitä pitää pari päivää kuvaustaukoa.
Hän vahvistaa väitteensä puhelimitse, mutta haluaa pysyä nimettömänä.
– Ei näin voida toimia! Alueella ei ole mitään merkintöjä, joten kyllä siviilien pitää saada rauhan aikana kulkea kuvaamassa vapaasti, bongari sanoo kiihdyksissään.
Hänen mielestään alue pitäisi eristää selvästi, jos siellä eivät saa ihmiset liikkua.
– Joku raja pitää olla Puolustusvoimienkin touhussa. Moni varmasti muistaa Tikkakosken tapauksen viime vuodelta, mutta mitään vaikutusta sillä ei näköjään ollut sotaharjoituksiin, bongari ihmettelee.
Hän viittaa tapaukseen, jossa Tikkakoskella koneita kuvaamassa ollutta miestä oli uhattu aseella sotaharjoituksen aikana. Aseella miestä uhannut korpraali tuomittiin tapahtuneen johdosta oikeudessa laittomasta uhkauksesta.
Satakunnan lennoston esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Mika Hakanen toivoo, että Tikkakosken tapausta ei sotkettaisi nyt meneillä olevaan Ruska 19-harjoitukseen.
Hän kertoo, että konebongarin somessa nyt esittämä väite on Puolustusvoimien tiedossa ja asiaa selvitetään parhaillaan.
– Jos tämä tarina pitää paikkansa, on ilman muuta selvitettävä, onko annettuja ohjeistuksia noudatettu oikein, Hakanen kommentoi.
Hän muistuttaa, että jokamiehenoikeudet eivät ole harjoitusalueella voimassa normaaliin tapaan.
Puolustusvoimat on tehnyt virallisen hallintomenettelyn siitä, että sillä on harjoitusten ajan tilapäinen hallintaoikeus tarvittaviin kiinteistöihin. Se tarkoittaa myös sitä, että siviilien liikkuminen ja kuvausoikeus julkisella paikalla on nyt rajoitettua tai paikoin kokonaan kiellettyä.
– Asiasta on ilmoitettu ja tehty lain vaatimat kuulutukset myös lehdissä. On toki ymmärrettävää, jos ei ole ilmoituksia huomannut, Hakanen sanoo.
– Se ei kuitenkaan muuta sitä, että harjoitusalueelle ulkopuolisilla ei ole mitään asiaa harjoitusten aikana jo ihan heidän oman turvallisuutensa vuoksi.
Ruska 19-suurharjoitukseen osallistuu yhteensä 4 500 henkilöä, joista noin 2 000 on reserviläisiä. Harjoituksen lentotoiminta päättyy tiistaina 8. päivä lokakuuta kello 18 mennessä.