Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vapaavuori julkisti kantansa Helsingin veroprosenttiin – nämä ovat kaupungin suurimmat rahareiät ensi vuonna

Helsingin veroprosentti ei laske ensi vuonna. Pormestari Jan Vapaavuori (kok.) esittää veroprosentin pitämistä ennallaan 18:ssa.

Veroprosentin alentamista vaati vielä keväällä Vapaavuoren oma puolue. Vihreät ja SDP vastustivat veroprosentin laskua jo tuolloin.

Helsingin talous on edelleen hyvällä tolalla, mutta Vapaavuori näkee taivaalla synkkiä pilviä.

– Olemme menossa kohti selkeästi huonompia taloudellisia aikoja ja suurta epävarmuutta. Siksi nyt on järkevää pitää kiinni vastuullisesta ja tiukasta menokurista.

– Investoimme ensi vuonna ennätysmäiset yli miljardi euroa. Nämä satsaukset tuovat jatkossa pysyviä käyttömenoja, joihin on varauduttava, pormestari perustelee.

Investointimenot kasvavat mittavat 31 prosenttia. Liikennelaitoksen investoinnit haukkaavat reilusta miljardista leijonanosan eli 217 miljoonaa euroa. Suurin yksittäinen hanke on raidejokeri-pikaraitiotie.

Helsinki pystyy lisäämään myös toimintamenojaan kolmella prosentilla eli noin 122 miljoonalla eurolla. Summasta riittää Vapaavuoren mukaan korotusta tasaisesti eri toimialoille, mutta ennen kaikkea sosiaali- ja terveysmenoihin.

– Viime vuonna pystyimme lisäämään rahaa kasvatukseen ja koulutukseen, kun lasten määrän kasvoi. Nyt taas tilanne on muuttunut väestön ikääntymisen suuntaan ja siksi lievä sotepainotus.

Verotulojen ennustetaan kasvavan ensi vuonna 5,4 prosenttia. Kasvu on osin näennäistä, koska sekä verokorttiuudistus että tulorekisterin ongelmat siirtävät verotilityksiä vuodenvaihteen yli.

Kaupungin verotuloiksi ennustetaan ensi vuonna 3,623 miljardia. Toimintamenoja kertyy 4,598 miljardia euroa ja toimintatuloja 1,113 miljardia. Toimintamenojen kattamiseksi tarvitaan 3,332 miljardia euroa, joka pystytään näillä näkymin hyvin kattamaan verotuloilla.

Ensi vuoden tilikauden ylijäämäksi ennustetaan 344 miljoonaa euroa. Rahaa näyttäisi jäävän viivan alle myös tältä vuodelta, peräti 238 miljoonaa euroa.

Vapaavuori muistuttaa, että Helsinki jakaa ensi vuonna verotulontasausta muille kunnille 376 miljoonaa euroa. Tasausten kasvu on ollut voimakasta, sillä vielä toissa vuonna Helsinki tuki muita kuntia 289 miljoonalla eurolla.

‒ Vetovoimainen ja menestyvä pääkaupunki hyödyttää laajasti koko maata, pormestari huomauttaa.

Myös Helsingin isot investoinnit elvyttävät koko maata samalla, kun yksityisten investointien ennakoidaan vähenevän.

Aivan ilman tukea ei Helsinkikään jää, sillä kaupunki saa ensi vuonna valtionosuuksia peruspalveluiden järjestämiseen 280 miljoonaa euroa. Summa kasvaa 80 miljoonaa euroa tästä vuodesta – tosin tällä kompensoidaan verotulojen vähennystä ja kustannusten kasvua.

Myös kiinteistöveron prosentit säilyisivät budjettiesityksen mukaan ennallaan. Kiinteistöveron tuotoksi on arvioitu 283 miljoonaa euroa.

Yhteisöveron arvioidaan tuottavan 600 miljoonaa euroa, eli 1,7 prosenttia kuluvan vuoden ennustetta enemmän.

Lainakanta asukasta kohden ei kasva ensi vuonna. Arvio ensi vuoden lopun lainakannasta on 1,010 miljardia euroa eli 1 530 euroa asukasta kohti.