Helsingin taidemuseo Tennispalatsista ehkä Suvilahteen – myös säätiöksi muuttaminen harkinnassa

Helsingin taidemuseo HAM sijaitsee Tennispalatsissa. Museolle kartoitetaan uutta paikkaa. Jussi Vehkasalo/Arkisto

toimitus

Helsingin taidemuseo HAM saattaa tulevaisuudessa siirtyä Tennispalatsista Suvilahden kaasukelloihin.

Selvitys HAMin tulevaisuudesta luovutettiin perjantaina pormestari Vapaavuorelle. Selvityksessä käsitellään museon tehtävää ja tarkoitusta, sopivaa hallinnollista muotoa sekä mahdollista uutta sijoituspaikkaa.

Taidemuseoilla on merkittävä kaupunkikehitystä vauhdittava tehtävä. Helsingin museokenttä on kasvanut ja kehittynyt myös uusien museohankkeiden, kuten Amos Rexin, myötä. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori asetti lokakuussa 2018 työryhmän selvittämään HAMin tulevaisuutta suhteessa tähän muuttuneeseen tilanteeseen.

Nyt valmistuneessa selvityksessä etsittiin museolle organisaatiomallia, joka turvaisi HAMille jatkossa toiminnan ketteryyden ja nopean reagointikyvyn. Parhaiten tämä onnistuisi joko museon säätiöittämisellä Korkeasaaren malliin, jolloin säätiön hallitus tekee itse säätiötä koskevat päätökset, mutta on kuitenkin kaupungin konserniohjauksen piirissä.

Toinen mahdollinen hallintomalli on nykyinen malli, jolloin HAM on osa Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaa, mutta budjetoinnin ja henkilöstön osalta museon liikkumavaraa kasvatettaisiin nykyisestä. Vastaavalla mallilla toimii esimerkiksi Helsingin kaupunginorkesteri. Kumpaakin vaihtoehtoa selvitetään lisää.

Selvityksessä tarkasteltiin myös HAMin tiloja. Tennispalatsin mahdollisesti korvaavat näyttelytilat voisivat selvityksen mukaan olla selvästi nykyisiä tiloja pienemmät vastaamaan kiertävien kansainvälisten näyttelyiden nykyistä kokoa.

Keskeinen sijainti ja saavutettavuus julkisen liikenteen avulla ovat tärkeitä. Mahdollisista vaihtoehdoista kärkeen nousevat Hakaniemen ja Suvilahden alueet.

Selvitystyötä ohjannut kaupungin sisäinen ohjausryhmä esittää ensisijaiseksi selvityskohteeksi Suvilahdessa sijaitsevia teräksisiä ja tiilisiä kaasukelloja.

HAMin tulevaisuutta koskevan selvityksen toteutti Riitta Heinämaa Selvitystyötä ohjasi ohjausryhmä, johon kuuluivat puheenjohtajana Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Tommi Laitio sekä jäseninä HAMin museonjohtaja Maija Tanninen-Mattila, Helsingin kulttuurijohtaja Tuula Haavisto ja Helsingin yhteysjohtaja Sanna-Mari Jäntti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hämeenlinnanväylälle suunnitellaan uutta liittymää – taustalla ruuhkat ja uuden asuinalueen kasvava liikenne
  2. Synnyttäjien tukihenkilöiden rajoituksia puretaan asteittain – keisarileikkaukseen ei silti vielä pääse mukaan
  3. Psykoosilääkkeiden käyttö lisääntynyt roimasti lapsilla ja nuorilla – haittavaikutuksina painon nousua ja uneliaisuutta
  4. Helsinkiläinen Joel järjestää yo-juhlat videopuhelulla – opiskeli lukion loppuun yksin Luxemburgissa
  5. "Rotta-mäkkärillä" käynnissä tehotorjunta Itä-Helsingissä – Näin kommentoi yrittäjä: kantaa on saatu pienennettyä
  6. Ministeriön selvitys: Kasvosuojista vain niukasti hyötyä, ei tarjoa suojaa tartunnalta
  7. Poliisi tyrmistyi koronakevään rumista luvuista: Nuoret miehet kaahaavat yhä enemmän yli 50 kilometrin ylinopeuksia, humalassa tai huumeissa ajaminenkin yleistynyt
  8. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla
  9. Karu päätös lähiöriidalle: miehen epäillään sytyttäneen asunnon tuleen tahallaan Kontulassa – poliisi tutkii murhan yrityksenä
  10. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  11. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  12. Lelusalakuljettajan tuomio koveni hovioikeudessa – Siirtolapuutarhamökin ostaminen lahjoitusrahoilla oli törkeää rahanpesua
  13. Koronakevät on tuplannut itsetuhoisuuteen liittyvät soitot tukipuhelimeen – "Rajoitukset voivat korostaa yksinäisyyttä ja ahdistusta"
  14. T24: Suomalaiset voivat taas matkustaa Viroon kesäkuun ensimmäisestä päivästä alkaen
  15. USU-gallup: Valtaosa suomalaisista on varmoja, että ottaa koronavirusrokotteen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  2. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  3. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  4. Helsingin uima-allastilat tutkittiin – tyrmäävä tulos: jopa 62 prosenttia kohteista liian likaisia, kahdesta paikasta löytyi tulehduksia aiheuttavaa bakteeria
  5. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  6. "Rotta-mäkkärillä" käynnissä tehotorjunta Itä-Helsingissä – Näin kommentoi yrittäjä: kantaa on saatu pienennettyä
  7. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin– "Tuohon kun saisi ravintolan"
  8. T24: Tallink Ekspress on Tallinkin uusi lähikauppa – Se toimii sekä verkossa että Tallinnan rautatieasemalla
  9. T24: Viron terveysvirasto: Työmatkaliikenteen avaaminen on tuonut koronatartuntoja Suomesta Viroon
  10. Mari Skoolin pakina: "Jos korona ottaa spurtin Kallion terassien avautuessa, Malmin hautausmaalle on jono"
  11. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  12. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  13. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  14. Ruokavirasto varoittaa lapsia villinneistä hittikarkeista, kymmenet lapset voineet pahoin syötyään Dippereitä
  15. Asiallinen yläosa, villi paljassäärinen alaosasto – Etätyöasuilla hassuttelu jopa 16-kertaisti Prisman verkkokauppamyynnin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.