Helsingin keskustatunnelin suunnittelu on hautautumassa, koska päättäjistä vihreät SDP:n tuella vastustavat hanketta.
HU kysyi pormestari Jan Vapaavuorelta (kok.), miltä hänestä tuntuu, ettei kokoomus saa pääkaupungin isoimpana puolueena asiaa etenemään.
– Toivoisin, että pysyvien liittoutumien aika olisi ohi. Ehkä se jossain määrin onkin. Kaupunginvaltuuston arjessa punavihreällä ryhmittymällä on kuitenkin yhä vahvempi taipumus löytää toisensa. Se voi johtua siitä, että he ovat myös samassa valtakunnan hallituksessa.
Vapaavuori korostaa, että asia ei ole nyt kaupunkiympäristölautakunnassa siinä vaiheessa, että siellä päätettäisiin keskustatunnelin lopullisesta rakentamisesta.
– Nyt olisi päätetty vasta siitä, minkä vaihtoehdon pohjalta käynnistetään yleissuunnittelu. Se olisi tuonut keskustatunnelista tarkempaa tietoa.
– Tämä paljastaa karulla tavalla, että päätöksiä tehdään Helsingissä tunnepohjaisesti ja vähällä tutkitulla tiedolla.
Jos kaupunkiympäristölautakunta kaataa keskustatunnelin valmistelun 8. lokakuuta pidettävässä kokouksessa, Vapaavuori kääntää huomion muun muassa siihen, pitäisikö Helsingin satamatoiminnot siirtää Vuosaareen.
Sen investoinnin suuruusluokka voi hänen mukaansa olla noin 500 miljoonaa euroa.
– Saattaa olla, että investointi on samaa kokoluokkaa kuin keskustatunneli. Sillä ratkaistaan kuitenkin vasta sataman liikenne, mutta ei muita keskustan liikenteeseen liittyviä haasteita, pormestari sanoo.
Vapaavuoren mielestä kaikkien satamatoimintojen siirto Vuosaareen ei ole ollut missään vaiheessa kaupungin strategian päämäärä.
– Ei sitä olla aktiivisesti pohdittu, mutta nyt olemme sen edessä. Vastuulliset ihmiset sopeutuvat kaikkiin tilanteisiin, vaikka eivät niistä pitäisikään. Helsinki on iso kaupunki, josta löytyy osaamista. Varaa on hankkia myös ulkopuolista osaamista.
Pormestari muistuttaa, että Vuosaaren sataman laajennus ei ole itsestäänselvyys, koska satama sijaitsee lähellä Natura-aluetta.
Satamien siirrolla saattaa olla vaikutuksia Viron ja Ruotsin suuntaan.
– Meillä on nyt hyvä kaksoiskaupunkikonsepti yhdessä Tallinnan kanssa. Ruotsinlaivat ovat tavallaan osa kaupungin silhuettia. Ne ovat osa Helsingin elinvoimaa, pormestari sanoo.
Juttua muokattu 2.10. kello 17.00: Tarkennettu sanamuotoa yleissuunnitelun käynnistämisestä.