Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Alina Voronkova luopui missikruunustaan nakumekossa – paljasti samalla uuden työnsä

Joku voisi vitsailla, että Alina Voronkovan keho ei halunnut luopua Miss Suomen kruunusta.

Lauantaina Anni Harjunpäälle missitittelinsä luovuttanut Voronkova nimittäin oli useita päiviä ennen finaalilähetystä sairas ja saapui kuumeisena myös punaiselle matolle. Silti hän onnistui olemaan oma pirteä itsensä ja oli yksi illan näyttävimmistä naisista suunnittelija Riikka Ikäheimon läpikuultavassa pitsisessä "naked dress" -iltapuvussa.

Voronkova vakuuttaa, ettei hän luovu kruunusta haikein mielin.

– Olen miettinyt omaa fiilistä paljon. Vuosi on ollut ja olen niin paljon uusia kokemuksia. Tavoitteeni oli olla mahdollisimman aktiivinen ja olen ollut käytännössä koko vuoden työllistetty. Luovutan siis kruununi hyvillä mielin, hän toteaa.

Voronkova on nähty sekä Fort Boyardissa että Lätkälovessa ja hän tulee olemaan osa televisiossa tulevaisuudessa nähtävää Farmi-ohjelmaa. Missi kiinnitettiin myös KHL-seura Jokereiden otteluihin tekemään haastatteluja jääkiekkoseuran peleihin.

– Haastattelen pelaajia ennen ja jälkeen pelejä sekä tietysti joitain VIP-henkilöitä. Se tulee olemaan hieno projekti. On myös ehdottomasti valtti, että mieheni on jääkiekkoilija, Voronkova virnistää.

Naisen missivuoden eräs kohokohta oli myös vierailu Venäjälle ja esiintyminen paikallisessa talk showssa.

– Siitä tuli pienimuotoinen hitti ja se on edelleen katsotuimpien listalla ohjelman nettisivuilla. Mieheni pelaa Valko-Venäjällä ja siellä tuli ilmi, että moni pelaaja oli nähnyt lähetyksen ja osasi heittämiäni puujalkoja, Voronkova nauraa.

– Venäjä on ehdottomasti sellainen paikka, että siellä haluan luoda uraa. Kerran kun kysyntääkin näyttää vähän olevan.