VM:n laskelma: Myös keskituloinen hyötyy hieman Rinteen hallituksen vero- ja talouspolitiikasta – raja menee reilun 40 000 euron vuosituloissa

Näin hallituksen budjettiesitys kohtelee VM:n laskelmien mukaan suomalaisia ensi vuonna. Hyötyjiä ovat kahdeksaan alimpaan tulokymmenykseen kuuluvat. Valtiovarainministeriö

Mikko Välimaa

Valtiovarainministeriön (VM) arvion mukaan myös keskituloiset suomalaiset näyttävät hyötyvän hienoisesti pääministeri Antti Rinteen (sd.) ensi vuoden budjettiesityksen vero- ja talouspolitiikasta.

9. syyskuuta päivätyn VM:n arvion mukaan eläkkeiden ja työttömyyskorvausten korotukset sekä tuloverotukseen tehtävät indeksitarkistukset lisäävät kaikkien muiden paitsi kahteen ylimpään tulodesiiliin kuuluvien tulonsaajien käteen jääviä tuloja.

Tähän hyötyjien enemmistöön kuuluu 80 prosenttia tulonsaajista. Loput 20 prosenttia kuuluvat budjetin häviäjiin.

Raja häviäjien ja hyötyjien välillä menee karkeasti arvioiden hieman yli 40 000 euron vuosituloissa. Tämän voi päätellä Tilastokeskuksen tuoreimmasta tulonjakotaulukosta.

Hallitus ja oppositio ovat viime päivinä kiistelleet siitä, miten ensi vuoden budjetti kohtelee suomalaisia.

Oppositio on pitänyt esillä Veronmaksajien keskusliiton arviota, jonka mukaan budjettiesitys kiristää palkansaajan verotusta jo tilanteessa, jossa kuukausiansio on 2 300 euroa.

Veronmaksajien mukaan tämä pitää edelleen paikkansa, sillä VM:n laskelmassa tilannetta tarkastellaan myös muiden kuin palkkatuloa saavien osalta.

Veronmaksajien pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola totesi keskiviikkona Twitterissä, että muilla tulonsaajilla verotus pääasiassa kevenee.

– VM:n laskelmissa tarkasteltu koko väestöä ja meidän laskelmissamme vain palkansaajien verotusta. Palkkaverotusta kiristää palkansaajien vakuutusmaksujen muutokset, Kirkko-Jaakkola huomautti.

SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta puolestaan arvioi, että VM:n laskelmissa mukana oleva tuloverotuksen indeksitarkistus on aika merkittävä palkansaajille.

– On vähän makuasia, tulkitaanko se kevennykseksi vai nykytilan säilyttämiseksi. Yleensä sitä ei pidetä varsinaisena veronkevennyksenä, Kaukoranta huomautti Twitterissä.

VM:n laskelman mukaan eniten budjettiesitys lisää kaikkein pienituloisimpien käytettävissä olevia tuloja. Kahteen alimpaantuloluokkaan kuuluvia auttaa etenkin eläkkeisiin ja työttömyysturvaan tehtävät korotukset. Heillä ostovoima eli käteen jäävä tulo paranee 0,6–0,8 prosenttia.

Myös keskimmäisiin tuloluokkiin kuuluvat ovat VM:n mukaannettohyötyjiä. Näihin luokkiin kuuluvat lisäävät tulojaan 0,05–0,5 prosenttia sekä eläkkeiden korotusten mutta myös tuloverotuksen indeksitarkastusten ansiosta, VM arvioi.

Pienituloisten taloutta kurittaa VM:n mukaan eniten tupakkaveron korotus.

Polttoaine- ja sokerilimsojen verojen korotukset leikkaavat tasaisesti kaikkien tulonsaajien käteen jäävää tuloa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kansanmusiikkin festivaali Etno-Espa toteutuu elokuun alussa – järjestäjät rajaavat yleisömäärää
  2. 1700-luvulta yhtäjaksoisesti järjestetyille Helsingin silakkamarkkinoille iso uudistus – "Saaristolaistori ja elämyksiä"
  3. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  4. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  5. Hietalahden kirpputori aukeaa 1. elokuuta – paikkoja voi alkaa varata heinäkuun puolivälin jälkeen
  6. Kuva: Viime talvena puretun Nosturin legendaarinen takahuone rakennettiin uusiksi Pasilaan – sisäänpääsyn hinta on "aika tyyris"
  7. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  8. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  9. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia
  10. Jaana Kuula astui Triplan musiikkimuseoon ja koki ylitsevuotavan tunnevyöryn – "Ei sitä soittoa voi liikuttumatta kuunnella"
  11. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  12. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  13. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  14. Legendaarinen Rinneradio esiintyy tänään ilmaisella terassikeikalla Helsingissä
  15. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  2. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  3. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  4. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  5. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  6. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  7. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  8. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  9. Itä-Helsinki nousi asuntosijoittajien suosioon – ekonomisti listaa tekijät, jotka nostavat vetovoimaa
  10. T24: Nyt kannattaa mennä Tallinnaan – Koronan takia alentunut kysyntä on laskenut hotelli- ja ravintolahintoja
  11. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia
  12. Kuva: Viime talvena puretun Nosturin legendaarinen takahuone rakennettiin uusiksi Pasilaan – sisäänpääsyn hinta on "aika tyyris"
  13. 1700-luvulta yhtäjaksoisesti järjestetyille Helsingin silakkamarkkinoille iso uudistus – "Saaristolaistori ja elämyksiä"
  14. Helsingin edustalla järjestetään kovanluokan kesäfestari – "Kumiveneellä tai sup-laudalla ei kannata tulla"
  15. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.