Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kouluruokailuun lisätään yksi kasvispäivä ja punaista lihaa korvataan järvikalalla – päättäjät pohtivat huomenna lihan ja maidon kulutuksen puolittamista Helsingissä

Lihan ja maidon kulutus Helsingin kaupungin ruokapalveluissa halutaan puolittaa vuoteen 2025 mennessä. Puolittamistavoite koskee niin päiväkoteja, kouluja kuin terveydenhuoltoa ja vanhustenhoitoa.

Kaupunginvaltuusto palautti helmikuussa Atte Harjanteen (vihr.) ja 22 muun valtuutetun aloitteen uudelleen valmisteltavaksi siten, että suunnitelman valmistelu aloitetaan osana päästövähennysohjelman toteuttamista, tavoitteeksi asetetaan 50 prosentin vähennys vuoteen 2025 mennessä ja toimialojen erilaiset mahdollisuudet vähentää lihan- ja maidonkulutusta otetaan huomioon.

Kaupunginhallitus ei aiemmin katsonut tarpeelliseksi erillisen suunnitelman tekemistä, kun Helsingillä on muutenkin toimenpideohjelma päästövähennyksiin.

Harjanteen aloite on valtuuston asialistalla jälleen keskiviikon kokouksessa.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on todennut uudessa lausunnossa kesäkuussa, että maito- ja lihatuotteiden käyttö varhaiskasvatuksen ja oppilaitosten ruokapalveluissa on jo matalalla tasolla, joten käytön puolittaminen vielä nykyisestä on haastavaa.

Juodun maidon kulutuksen puolittamista ei voida ravitsemissuositukset huomioiden toteuttaa. Kasvijuomat voidaan tuoda yhdeksi juomavaihtoehdoksi niille, jotka eivät valitse maitoa aterialle.

Kouluruokailuun tullaan lisäämään tästä syksystä alkaen seitsemäs kasvisruokapäivä kuuden viikon jaksolle. Nykyisin kasvisruokapäivä on kerran viikossa.

Lisäksi joka toiselta ruokalistaviikolta voidaan korvata punaista lihaa sisältävä ruoka siipikarja- tai kotimaisella järvikalaruualla.

Sosiaali- ja terveyslautakunta puolestaan totesi toukokuussa, että tavoitteeseen puolittaa kulutus on vaikeaa päästä, kun otetaan huomioon toimialan eri asiakasryhmien, kuten esimerkiksi ikääntyneiden, sairaiden ja vammaisten ravitsemukselliset tarpeet.

Realistisempi tavoite voisi olla vähentää kulutusta sosiaali- ja terveyspalveluissa esimerkiksi 20 prosenttia. Lisäksi maitotaloustuotteiden vaihtamisesta kasviperäisiin tuotteisiin tulee lisäkustannuksia.

Valtuutettu ja kevään vaaleissa kansanedustajaksi valittu Atte Harjanne on tyytyväinen valtuustolle esitettyyn ratkaisuun.

Harjanteen mukaan eläinperäisistä tuotteista ei tarvitse luopua kokonaan, mutta niiden vähentäminen voi tuoda pienenevän päästövaikutuksen ohella parannuksia myös ruuan terveellisyyteen ja eettisyyteen ilman että kustannustaso nousee.

Harjanne korostaa, että Helsingin esimerkki vaikuttaa koko Suomen tasolla, vaikka Helsingin kaupunkikonsernin lihankulutuksen vähentäminen "ei yksinään pelasta maailmaa".

– Merkittävä julkinen tilaaja edistää linjauksellaan myös kestävän elintarviketuotannon kehitystä koko maassa, hän toteaa tiedotteessa.